yle.fi

Tähtitaivas

Alun perin makuuhuoneen katto oli roiskemaalattu eikä se sellaisenaan sopinut huoneen suunniteltuun tyyliin. Katto täytyi siis tehdä kokonaan uusiksi.


Ensiksi kattoon tehtiin koolaus, jonka päälle asennettiin vanerilevyt. Levyihin porattiin reiät, joiden kautta saatiin pujotettua kuituvalot. Vanerilevyihin kiinnitettiin kevyet koristepaneelit, jotka olivat valmiiksi sävytetyt. Katon reunoille laitettiin ohut kipsilevy, joka maalattiin vaaleansiniseksi. Näin vanha kattomateriaali saatiin kokonaan piiloon ja katosta tuli näyttävä.

Sykkivä tähtitaivas taas saatiin aikaan kuituvaloilla. Kuituvalot pujotettiin vanerilevyn ja koristepaneelin läpi. Kuituja ei katkaistu aivan katon pintaan, vaan niihin jätettiin muutama milli pituutta. Näin valo ei uppoa asennusreikään, vaan tuntuu ikään kuin leijuvan ilmassa. Lisäksi valo heijastuu osin kattopinnasta, jolloin valaistuksen tunnelma on ilmavampi. Osaan kuiduista kiinnitettiin kristalliprismoja jotka tuovat näyttävyyttä ja vaihtelua taivaalle.

Projektorin pyörivä levy jakaa valoa kuiduille eri tahtiin, jolloin syntyy tuikkivien tähtien vaikutelma. Valojen projektori piilotettiin oven päälle rakennettuun koteloon.

Kristallikruunun ympärille luotiin siis tähtitaivas, joka tuikkii oikean yötaivaan lailla.

Mape Morottaja ja Ilse Juola

Lähetä linkki

Esitysaika

Torstaisin klo 19:20 YLE TV2

YLE Areena

YLE Areena

Muuttohaukantien jaksot näkyvät YLE Areenassa seitsemän vuorokauden ajan ohjelman tv-lähetyksen jälkeen.
> YLE Areena