20 vuotta poliisin matkassa

Poliisi-TV on ensimmäisenä suomalaismediana seurannut säännöllisesti järjestyspoliisin työtä käytännössä koko olemassaolonsa ajan. Ensimmäiset raportit olivat lyhyitä, väläyksenomaisia pätkiä kaupungin yöstä ja viranomaisten työstä. Ennen eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen tekemää päätöstä 2009 ehti tapahtua paljon. Poliisi-TV on seurannut poliisipartioiden ja niissä työskentelevien konstaapelien (tai joskus komisarioiden) arkista aherrusta ja ollut mukana niin iloissa kuin työn varjopuolissakin.

Pääidea on ollut näyttää poliisin työtä kentällä sellaisena kuin se on. Vaikka kaduilla partiointi on ammatin ulospäin näkyvin osa, pitää se silti sisällään yhtä ja toista, mitä tavallinen kansalainen ei välttämättä tule ajatelleeksi.

Viina virtaa

Alkoholi on ollut mukana suurimmassa osassa poliisille ilmoitettuja tehtäviä. Ainakin yölliseen aikaan taitaa yleisin tehtävä olla jonkun itseltään jalat alta ryypiskelleen noutaminen ja edelleen toimittaminen putkaan / kotiin. Toinen yleinen ilmenemismuoto ovat kotihälytykset, joita lienee ollut ainakin yksi per partion mukana vietetty puhde. Myös muiden päihteiden käyttö tuntuu olevan kasvussa. Näpistelyjen ja pikkuvahingontekojen selvittely on myös poliisin perustyötä. Ja yleensä se aika, jolloin muita tehtäviä ei ole, käytetään tehokkaaseen liikenteen tarkkailuun. Rallikuskien luvatussa maassa kaikki nimittäin eivät edelleenkään osaa liikennesääntöjä ja se näkyy.

Viranomaisten kunnioituskin on ajoittain hukassa, kuten silläkin sodankyläläisellä teinikoviksella, joka syljeskeli räkäklimppejä päin konstaapeleita. Tai sillä turkulaisneitokaisella, joka iski avarilla partionjohtajaa poskeen. Tyttö lensi sen jälkeen kaaressa maijaan.
Yhteiskunnan tilanne ja talouden suhdanteet heijastuvat poliisin työhön suoraan - kameraryhmämme pääsi aikanaan todistamaan esimerkiksi Helsingin makasiinien vappumellakoita. Ja Kemijärvelle ryhmämme rantautui samana viikonloppuna, kun Stora Enso ilmoitti lakkauttavansa kaupungin tehtaansa. Seuraus: Pelkästään perjantaiyönä kolme itsemurhayritystä ja yksi piiritystilanne. Kaikki niistä päättyivät onnellisesti, vaikka viimemainitussa oli kameraryhmälläkin hieman vapinaa puntissa.

Onneksi välillä on poliisilla aikaa myös leppoisammille työsuoritteille ja oikealla asenteellahan pääsee pitkälle. Vai mitäpä ajattelette vaikkapa tehtävästä, jossa kollega kuskataan poliisiautolla hääjuhlasta jatkopaikkaan...

Poliisin matkassa 1989 – 2009:

Kihlakuntia      83
Paikkakuntia 180
Partioita          151

Poliisi-TV kiittää!

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä