Tampereen poliisin matkassa - 0sa 2

Paljon muutakin YK Juha Hyttiselle ja VK Lasse Laineelle illan aikana tapahtui. Heti alkuillasta partio yhytti Ratinan sillalla Volvo-kuskin, joka paineli 40 rajoitusalueella lähes 70 km/h. Kiireisen kuskin hoppu loppui Hämeenpuistoon ja hänelle lyötiin lappu kouraan. Ratinan silta uusine rajoituksineen on kuulemma liikenteen osalta melkoinen työllistäjä. Lähes joka työvuoro joku kaahari siinä tienaa itselleen pikavoiton. Yhden aikoihin tuli taksilta hätäkutsu Pispalan harjulta. Partiomme 348 lähti paikalle pillit ulvoen.

Toinen partio oli ehtinyt jo paikalle hieman aiemmin ja sai taksissa riehuneen pariskunnan hetkeksi rauhoittumaan. Mutta vain hetkeksi - pariskunnan naisosapuoli nimittäin ei pitänyt virkapukuisista henkilöistä yhtään ja yrittipä hän yhtäkkiä hirveästi huutaen käydä Juha Hyttiseen käsiksi! Erittäin paljon vastaan hangoitteleva naisihminen löysi itsensä tuossa tuokiossa poliisiautosta miettimästä tekojaan. Ennen kuin hänet saatiin kuljetettua Sorille, selvittelivät konstaapelit taksitapauksen loppuun. Isoja vahinkoja ei riehumisesta ollut koitunut ihmisille tahi autolle.

Monenlaista metakkaa

Tehtävien kasaantuessa käy joskus näin: Yhden aikoihin Tuomiokirkonkadulta tuli ilmoitus kovasta metelistä. Partiomme ehti kuitenkin paikalle vasta klo 2.45, jolloin meteli oli lakannut ja ilmottajakin nukkumassa. Siispä oli vuorossa öisen liikenteen tarkkailua. Ulkopaikkakuntalainen mies sai huomautuksen käännyttyään pykälien vastaisesti Kalevantieltä Hatanpään valtatielle. Ja kun Hatanpäällä oltiin, kävi partio samalla suorittamassa kaupunginosassa asunnostapoistamis-tehtävän. Nainen halusi entisen miehensä ja tämän isän poistuvan kämpästään. Hyvin humalaisten miesten nouto sujui varmasti mutta sangen hitaasti. MIehet saivat kuin saivatkin pitkän jahkailun jälkeen soitettua taksin ja poistuttua kohti muita maita vierahia. Koska asunnossa oli myös lapsia, oli partion suoritettava asiasta ilmoitus sosiaaliviranomaisille.

Pirkanmaan poliisin viikonloppu:

pahoinpitelyjä 15
ryöstöjä 1
rattijuopumuksia 18
varkauksia 16
huumausainerikoksia 8

Partioiden hälytystehtäviä yhteensä 656
joista Tampereella 356

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä