Äiditkin lyövät lapsiaan

Maijan tarina

Keski-ikäinen, kolmen lapsen äiti Maija on juuri lopettanut terapiajakson, johon hän hakeutui väkivaltaisuutensa vuoksi. Vuosien saatossa Maija on lyönyt miestäänkin, mutta enimmäkseen kohteeksi ovat joutuneet lapset.
 
- Yleensä se on ollut lasten nipistämistä, tukistamista ja läimäyttämistä silloin, kun pinnani on palanut, Maija kertoo.
Kaikki alkoi, kun vanhin Maijan lapsista oli pieni. Esikoisen silloin vielä diagnosoimaton neurologinen häiriö ja siitä seurannut käytös vei Maijan jaksamisen äärirajoille.
- Tunsin joka läimäytyksestä valtavaa häpeää ja syyllisyyttä.
 
Kun kukaan ei kuule
 
Sittemmin lapsia tuli kaksi lisää ja Maijan väkivaltainen käytös jatkui. Välillä asian suhteen oli huonompia, välillä parempia jaksoja. Kerran Maija kertoi suorin sanoin väkivaltaisuudestaan neuvolapsykologille, mutta avunpyyntö kaikui kuuroille korville.
- Siinä kohdassa hain apua, mutta en tullut kuulluksi, Maija sanoo.
 
Toisenkin kerran ammattilainen on jättänyt tarttumatta ongelmaan. Silloin esikoiselle neurologisen vaivan vuoksi määrätty terapeutti kysyi, meneekö Maijan hermostuminen lapsen käytökseen koskaan fyysisen koskemattomuuden rajan yli. Maija myönsi, mutta taaskaan mitään ei tapahtunut.
 
Mullistava soitto pyykkituvasta
 
Vuosi sitten Maijan pinna petti taas juuri ennen kuin hänen piti lähteä viikoksi työmatkalle. Lapset olivat jo aiemmin huomautelleet äidille tietävänsä tämän käytöksen vääräksi.
- He sanoivat, että lupasit äiti eikä noin saa tehdä, Maija kertoo.
 
Tällä kertaa lapset purkivat ajatuksiaan isälleen, joka sitten vetosi Maijaan ja kehotti hakemaan apua.
- Olen todella kiitollinen miehelleni siitä, että tuki minua. Hän ei kaivanut sitä häpeän kuoppaa syvemmäksi, vaan antoi tukea avun hakemiseen.
 
Ratkaisevan askeleen Maija otti pyykkituvassa, koska siellä hän sai puhua rauhassa. Hän oli kuullut aiemminkin Maria Akatemian Demeter-ohjelmasta, mutta nyt oli tullut yhteydenoton aika.
- Sanoin, että lyön lapsiani ja haluan siitä eroon, Maija muistelee. Ensimmäinen tunne oli helpotus ja ilo siitä, että hän on tehnyt jotain tärkeää.
 
Sisäinen käsikirjoitus aukeaa
 
Vertaistukiryhmässä ja terapiaistunnoissa Maija oppi katsomaan elämäänsä taakse päin.
- Siellä puhuttiin sisäisestä käsikirjoituksesta. Minulla siihen sisältyi väkivaltaa.
Maijan vanhemmat olivat usein käyneet toistensa kurkkuun kiinni. Hän muistaa valvoneensa sängyssä mennäkseen väliin. Toinen muistikuva on se, että hän salasi äidin lyönnit kouluterveydenhoitajalta.
- Muistan myös menneeni rappukäytävään pakoon niin kuin omatkin lapseni. Ajattelin, että nyt lähden menemään, koska minua ei saa kohdella näin. Se oli tavallaan terve reaktio, Maija muistelee ja lisää, että isä ei koskaan lyönyt häntä.
 
Maijan äidilläkin oli oma lastinsa kannettavana. Hänen isänsä oli ollut erittäin väkivaltainen ja jopa uhannut yhtä lapsista aseella. Koko perhe oli elänyt jatkuvan pelon alla. Maria Akatemiassa Maija oppikin, että käytösmallien siirtyminen sukupolvelta toiselle on ongelman keskeinen ydin. Vertaistukiryhmässä selvisi myös, että avunpyyntöjen kaikuminen kuuroille korville oli Se Tavallinen Tarina.
 
Kohti uutta
 
Vuoden mittainen terapia on juuri päättynyt.
- Totta kai olen vieläkin epävarma tulevasta käytöksestäni, mutta muutos terapian aikana on ollut iso. Ennen kaikkea osaan kuunnella itseäni ja ottaa omaa aikaa, Maija summaa.
Hän myös aikoo välittömästi hakea lisäapua, mikäli vajoaisi vanhaan väkivaltaiseen käytökseensä.
 
Maijalla ei ole varmaa vastausta siihen, onko hän onnistunut katkaisemaan sukupolvien ketjun.
- Toivon, että vauriot joita ole lapsilleni tehneet eivät olisi liian syviä ja he eivät jatkaisi omaa käytöstäni. Luotan siihen, että kaikki ei ole vielä mennyt.
 
Maijan suuri toive on myös, että ammattilaiset uskaltaisivat avata silmänsä ongelmalle. Väkivaltaisille naisia hän kannustaa hakemaan tukea.
- Apua on saatavilla ja muutos on aina mahdollinen.

Lue myös: MINÄ JA VÄKIVALTA - Teinitytön kirje

Muita linkkejä aiheesta:
www.nfg.fi
www.maria-akatemia.fi