Onko järjestyksenvalvojien voimankäyttö hallinnassa?

Ennen portsari - tai virallisemmin järjestyksenvalvoja, oli yleensä
ravintolassa ovella seisova mies, jota kunnioitettiin ja joka arvosti
asiakkaitaan.

Hän myös tunsi suurimman osan ravitsemusliikkeensä
kävijöistä. Mutta nyt on julkisuuteen tullut useita tapauksia, joissa
järjestyksenvalvoja tai vartija on käynyt työssään toiseen henkilöön
kiinni ja kohtalokkaasti.

Järjestyksenvalvojia kouluttava ylikonstaapeli Jari Helo Pirkanmaan
poliisilaitokselta on huolissaan, että usein järjestyksenvalvoja tuntee
olevansa vain ovella seisova puhelinkopin kokoinen henkilö, kun hänen
pitäisi pikemminkin olla hauskanpidon konsultti, henkilö, jolta tullaan
kysymään apua ja joka tarjoaa apuaan. Helon mukaan kiireyhteiskunta on tuonut
mukanaan tämän ilmiön.

Portsaripalvelut on nykyään pääosin ulkoistettu ja anniskeluravintolat pyrkivät minimoimaan tämän menoerän.
Johtaja Jani Autio Defentor Oy:stä kouluttaa myös järjestyksenvalvojia ja
vastaa mm. Tampereen legendaarisessa jäähallissa ravintoloiden
järjestyksenvalvonnasta. Aution mielestä 32 tunnin peruskoulutus antaa
nimensä mukaisesti vain perusvalmiudet. 12 tunnin jatkokurssi keskittyy
voimankäyttöön ja parantaa selvästi järjestyksenvalvojan valmiuksia.
Jotta järjestyksenvalvojan lupa pysyisi voimassa, pitää se uusia viiden
vuoden välein kahdeksan tunnin kertauskurssilla.

Poliisi-TV:n kuvauksissa Jani Autio näytti harjoituksenomaisesti vääriä
sekä oikeita otteita asiakkaan kiinniotossa ja rauhoittamisessa. Hiki kirposi
tässäkin ja hyväkuntoinen mies sanoi tämän johtuvan pitkälti
demonstraation tuottamasta lisäadrenaliinista. Kun sitten ollaan tositoimessa,
saattaa järjestyksenvalvojalla voimankäyttö mennä hänen mielestään yli,
varsinkin jos sitä ei ole harjoiteltu tarpeeksi.

Myös ylikonstaapeli Helo korostaa pampun ja käsirautojen oikeaoppista
käyttöä. Kiinniotossa ja maahankaadossa ovat mm. potkut, lyönnit ja
kuristaminen kiellettyjä. Kouluttaja ja samalla järjestyksenvalvoja Pasi
Holopainen
Defentor Oy:stä sanoo joutuvansa laittamaan säännöllisin
väliajoin raudat häiriköivälle asiakkaalle. Mutta silti voimankäyttö on
portsarin työssä vain murto-osa kokonaistyöstä. Vähimmällä
voimankäytöllä pääsee, jos on supliikkimiehiä. Ylikonstaapeli Helo
perääkin juuri psyykkisen koulutuksen lisäämistä järjestysmiehen fyysisen
koulutuksen rinnalle.

Kaksi viimeaikaista ikävää esimerkkiä järjestyksenvalvojan vallankäytöstä

Syyskuussa Tampereella Tullikamarinaukiolla mies siirtyi yhden
ravintolan juhlista aukion poikki toiseen baariin, eikä
päässyt sekavan tilansa vuoksi sisään. Syntyi käsirysy ja ravintolan
järjestyksenvalvoja laittoi sisään pyrkineen rautoihin. Kun poliisi tuli
paikalle oli mies jo hengetön. Poliisi tutkii menehtymisen syytä. Järjestyksenvalvojaa epäillään kuolemantuottamuksesta ja pahoinpitelystä.

Vantaan käräjäoikeudessa käsiteltiin hiljattain toista tapausta: Pari
vuotta sitten humalainen 17-vuotias Miki tönäisi silminnäkijoiden mukaan
riitaa hänelle haastaneen miehen kumoon Tikkurilan asemalla. Yksityisen
vartiointiliikkeen vartijat tulivat paikalle. Joku vartijoista potkaisi Mikin
reisiluun poikki. Huonoista valvontakuvista ei käynyt ilmi kuka vartijoista
oli potkaisija. Käräjäoikeus totesi, että vaikkei pystytty todistamaan, kuka vartijoista oli potkaisija, oli potku tapahtunut ja Mikin jalka meni poikki nimenomaan vartijoiden käsittelyssä.

Miki pääsi oikeussaliin asti vasta käännyttyään valtakunnansyyttäjäviraston puoleen.
Mutta huonojen valvontakuvien ja vartijoiden epäilyttävän yhtenäisten
kertomusten vuoksi ketään ei tuomittu, vaikka käräjäoikeus totesikin jonkun vartijoista aiheuttaneen Mikin jalan katkemisen. Mikä omituisinta, valvontakameran alkuperäiset kuvat ovat hävinneet.

Ylikonstaapeli Helo toteaa jutun lopuksi sarkastisesti, ettei
järjestyksenvalvojan pitäisi olla jumalasta seuraava - ei ainakaan hänen
yläpuolellaan.

 

Lue myös:

>>>Portsarit hengenvaarassa

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä