Nyt-liite UNCENSORED 22.8.2008

Sensuroimaton versio Henkan & Nicken haastattelusta Nyt-liitteessä 22.8.08

Miksi monet kuuluisat rock-tähdet kuolivat juuri 27-vuotiaana?

Nicke: Lempiaiheitani, johon olen perehtynyt- uskallan sanoa- syvällisemmin kuin ehkä kukaan tässä maassa. Kesken jäänyt kulttuuriantropologian graduni käsitteli teemaa ja pureudun siihen myös tulevassa suurteoksessani ”Demonit,velhot ja hurdy gurdy-miehet- Rockin salattu historia”. Sieltä löydät vastauksen tähänkin mysteeriin.
Henkka: Ai kirjan nimi on taas vaihtunut. 

Mikä Dylanin kausista on ns. "avainkausi"? 

Nicke: Vähän sama kuin pitäis valita Picassolta sininen tai vaaleanpunainen kausi- Dylan on kokonaisuus.
Henkka (laulaen): ”Dylan ja Bolan ja rokki on silmissäs sun, ja vain Virran Olan mä muistan ja taas punastun…” Hei vastaus on puhallettu tuuleen herra tamburiinimies! Lay Lady Lay on toiminut tietyissä tilanteissa aina kympillä. Mutta jos puhtaasti musahommista puhutaan niin avainkausi alkoi siitä kun Hendrix rupes soittamaan skittasooloja Dylanin biisien pohjalta.

Entä Kari Peitsamon kausista?

Nicke: Mekaaninen susi-kappaleen ja Puinen levy-ep:n välille jännittyvä huikea kaari sai minut aikanaan kuuntelemaan musiikkia aivan uusin korvin. Eli Peitsamon läpimurtoa seurannut kokeellinen myöhäis-Love records-kausi on minulle läheisintä Karia.
Henkka: Mississippi Voodoo mies on helvetin koskettava. Mut mä en oo puhunu sen törpön kanssa 90-luvun puolenvälin jälkeen kun se rupes saarnaamaan tenniksestä ja valkoisen sokerin vaaroista.

Mihin levyyn kiteytyy parhaiten vuoden 1968 muutoksen henki?

Henkka: Steppenwolfin ykkönen. Se kolahti aikanaan kun broidi luukutti seinän takana Sookie Sookie-biisiä ja viritteli mimmejä fiilikseen. Toinen helvetin kova on Iron Butterflyn In-A-Gadda-Da-Vida. ”Ilman kaljaa ja viinan tilkkaa!”
Nicke: Niin. Muutos ja mitä sillä ymmärrämme? Viattomuuden kuolemaa, tietoisuuden pelotonta syöksyä kohti transsendenttiä, sukupolvien välisen suuren sähköpiikkilanka-aidan räjähdyksenomaista lisäsähköistymistä, rock-musiikin nousua ihmiskunnan yhteiseksi kieleksi, rakkauden esperantoksi vaiko pimeiden varjojen mönkimistä taivaan rantaan? Yksi albumi kiteyttää kaiken edellä kuvaamani paremmin kuin mikään muu ja se on The Beatles-yhtyeen levy The Beatles, jota valitettavan usein edelleen kutsutaan valkoiseksi tuplaksi. Ob-La-Di Od-La-Da ja Revolution # 9 samalla levyllä. Vain nerot kykenevät moiseen.

Minkä klassikkobändin comeback olisi pitänyt perua?

Nicke: Led Zeppelinin paluu oli pettymys. Jonkin käsittämättömän kömmähdyksen takia en saanut nimeä vieraslistalle ja koko tapahtuma alkoi tuntua triviaalilta yleisön kosiskelulta.
Henkka: Cream- maitotuotteet säilyy huonosti.

Onko Rem-yhtyeen musiikki paskaa?

Nicke: Hindu Love Godsin ainoa levy on parempi kuin kaikki R.E.M-levyt yhteensä. Vuonna 1981 ilmestyneellä omakustannekasetilla oli tosin hetkensä.
Henkka: Täyttä paskaa vai silkkaa skeidaa? Paha rasti.

Miten treenikämpän seinät tulee akustoida?

Nicke: Ennen vuotta 1979 valmistetut syvän purppuran väriset originaalit omenakennot ovat soinniltaan ylivoimaisia. Nykykennoissa ei ole samaa lämpöä ja tanakkaa botnea kuin vanhemmissa pakkausmateriaaleissa.
Henkka: Meidän entisen bändin Graf Trotylin kämpässä oli kuplamuovia, niistä tuli kannuihin jytinää ja basariin hyvä napsu.

Mikä on turvallisin paikka keikkabussissa?

Henkka: Lähellä bunkkia,beibejä kaljoja ja vessaa…That’s where I hang my hat.
Nicke: Mahdollisimman kaukana rumpalista.

Mikä on paras kohta katsoa keikka Tavastialla?

Nicke: Lavalla, noin kahdeksankymmenen sentin päässä monitorimiksaajasta. Harvoja tosin päästetään tuolle sisäpiiriläisille varatulle paikalle.
Henkka: Baaritiski on aika hyvä. Merimaa eli Johnny Sealand niin kun mä Jussia kutsun- hoiti ne telkkarit, josta voi kuikuilla tilannetta lavalla samalla kun säätää jatkokuvioita.

Miksi enää ei tehdä hyvää heviä?

Nicke: Alkuperäisen ja aidon heavy-musiikin tekijät kehittyivät länsimaisen kulttuurihistorian kukkeimmalla kukoistuskaudella 1960-luvulla ja he suodattivat renessanssihengessä vaikutteiden kirjon tuotantoonsa . Kuunnelkaa Black Sabbathin N.I.B:n sävelkulkuja tai Uriah Heepin The Gypsy-teoksen lyyrisiä säikeitä, niin ymmärrätte mistä puhun. Nykyisillä raskaan rockin tekijöillä ei ole pääsyä yhtä syvien inspiraatiokaivojen ääreen.
Henkka: Alan jätkät siirtyy jonkun misun kanssa kirkkaampien lähteiden rantaan, ottaa virvokkeet messiin ja tsiigaa kun teinit temmeltää .

Lemmy ja Jumala tappelivat, kumpi voitti?

Henkka: Jos Lemmy määrää kaikkia, niin miksi Jumala olisi poikkeus? Tuskin sillä ois edes häntää lähtee Kuningas Kilmisterin kanssa tatamille.
Nicke: Paul McCartney
Henkka: Hä ?

Miten aloitetaan hotellihuoneen oikeaoppinen hajoittaminen?

Henkka: No peruskoreografiaa alkuun eli teevee fönarista läpi ja siitä sitten kaluste kerrallaan ihan fiilispohjalta. Lopuksi kuset kokolattiamatolle ja taulut seinältä nevadaan.
Nicke: Tämä rock-kulttuuriin kuuluva taiteellisen katharsiksen muotohan sekoitetaan usein aiheettomasti päättömään vandalismiin. The Who- ja Lynyrd Skynyrd-yhtyeiden yhteiskiertue Quadrophenia-albumin ilmestymisen jälkeen on minulle läheisin voimannäyttö tällä saralla. Onnistuin hankkimaan nettihuutokaupasta Keith Moonin ja Ronnie Van Zantin yhdessä ikkunasta pihalle paiskaamasta televisiosta irronneita komponentteja. Niissä aistii vieläkin mestarin käden kosketuksen.

Mikä on paras ilmakitarabiisi?

Henkka: Ten Years Afterin Going Home, Woodstock-versiona tietysti.
Nicke: Jethro Tullin Bourée. Toinen bravuurini on Television-yhtyeen Marquee Moon, jota olen harjoitellut vuodesta 1977. Vaikka itse sanonkin niin se alkaa lähteä todella komeasti liitoon.

Beatles vai Rollarit?

Henkka: Mikset kysy saman tien kumpi kivempaa, vemputtaminen pyöreät rillit päässä kukkakedolla vai aito asia silkkisten leopardilakanoiden välissä? Stones tietysti.
Nicke: Olen pitänyt tätä kysymystä aina irvokkaana, vaikka myönnän itsekin ajautuneeni aikamoisiin draamoihin selventäessäni asiaa vasta-alkajille. Kirjoitin ylioppilasaineeni Tomorrow Never Knows-kappaleen ja Jarkko Laineen runouden temaattisista yhteyksistä. Voinet siitä päätellä kantani tähän hyvän ja pahan väliseen ikuisuusvääntöön.

Pressa vai Wigut?

Nicke: Vaikka Pressan kappale Deep Thinker tuntuu puhuvan suoraan omasta elämästäni, on minun pakko valita Wigwam. Being-albumin nimi on jo yksissään niin osuva. Samaisen levyn Prophet-kappale on myös aina puhutellut minua hyvin henkilökohtaisella tasolla.
Henkka: Albert Järvinenhän melkein liittyi Wigwamiin eli sanotaan Wigut.

Janis Joplin vai Joni Mitchell?

Henkka: Riippuu illan ohjelmasta. Jos kaatamaan ollaan menossa niin Janis. Jos tiedossa on taas muunlaista kontaktin ottoa niin Mitchell.
Nicke: Voin Joni MItchelliä kahdesti haastatelleena vakuuttaa, että sinun seurasi tuskin häntä kiinnostaisi. Päädyimme puhumaan kuvataiteesta ja John Coltranen myöhäistuotannon poliittis-spirituaalisista kytkennöistä sen verran syvällisellä tasolla. Jäi tunne, että hänellä olisi ollut minulta vielä paljon kysyttävää.

Mira vai Paula?

Henkka: Ai Koivuniemi ja tää Kunnasluoto? Ei kumpikaan. Koko tango-skene on ihan hanurista.
Nicke: En pidä kysymyksen hengestä. Onko arvon kollegalla taas seksisymbolisäädöt siellä meneillään? Liian usein naistaiteilijoista puhutaan tällaiseen sävyyn. Esimerkkinä vaikka Bangles-yhtyeen Susanna Hoffs. Aina mainitaan hänen ulkonäkönsä ja unohdetaan kuinka hieno taiteilija ja ennen kaikkea kuinka hieno ihminen hän on.

Fender vai Gibson?

Nicke: Kuinka näin monisyiseen ja tärkeään kysymykseen voisi vastata lyhyesti? Silkkaa mahdottomuutta, mielipuolisuutta ja asioiden vastuutonta yksinkertaistamista! Annan virkaveljelle pienen opetuksen ja vastaan lennoniaanis-mcguinnilaisessa hengessä: Rickenbacker.
Henkka: Kaima Hendrixistä ja Ritchie Blackmooresta huolimatta valitsen Gibsonin, Flying vuodelta 1958 tai Les Paul ’59. Perustelut: Järvinen, Nugent, Angus Young, Joe Perry ja Ace Frehley.

Jos saisitte laatia keikkaraiderin, mitä siihen tulisi?

Henkka: En ole mikään hirvee Los Angeles-tukkahevi-fani, mutta tää osasto niillä jäbillä oli hallussa. Lähtisin Poison-Mötley-Ratt-linjoille eli riittävästi tärpättiä ja spärdäreitä. Ehkä jotain kermakakkua kyytipojaksi.
Nicke: Maallikot eivät ymmärrä kuinka vaativaa työtä rock-muusikot tekevät. Täysipainoisen shown vetäminen vaatii huippu-urheiljan eväät: hitaita hiilihydraatteja ja monityydyttymättömiä rasvahappoja sopivassa suhteessa, esimerkiksi nepalilaisen aterian muodossa. Kivennäisvettä palan painikkeeksi ja lasi viiniä rentouttajaksi.