Härkä – kansallinen kysymysmerkki

Härkätaisteluperinnettä vastustaa tilastollisesti jo yli puolet Espanjan kansasta, mutta huomattava osa on asialle välinpitämätön, mikä vaikeuttaa perinteen kitkemistä. Espanjalaiset eläinsuojelijat toivovatkin, että apua tulisi ulkomailta, etenkin EU:n sisältä, sillä monille espanjalaisille eläinrääkkäys julkisena huvina ja spektaakkelina on sekä kansallisen että kansainvälisen häpeän paikka. Katalonia on ainoa maakunta, jossa taantumuksellisiksi ja barbaarisiksi katsotut härkätaistelut on kielletty. Muualla taisteluja tuetaan jopa kunnallisin verovaroin. Näin perinteen vastustajat joutuvat kannattamaan niitä rahallisesti. Polemiikki on kovaa.

”Fiesta nacional” – kansallinen juhla - on termi, jolla härkätaistelua puolustetaan. Kannattajiin kuuluu keitä tahansa yli yhteiskuntaluokkien ja ammatillisten rajojen – myös älymystöä ja korkeita aatelisia kuten Alban herttuatar. Taistelua kuvataan kauniiksi ja taiteelliseksi, syväespanjalaiseksi tapahtumaksi, jota kukaan ulkomaalainen ei ymmärrä.

Härkätaisteluja ja muita tapahtumia, joihin liittyy eläinrääkkäystä ja eläinten tappamista, järjestetään Espanjassa vuosittain n. 16 000, usein erilaisten pyhimyksiä kunnioittavien kyläjuhlien yhteydessä. Luku on korkea ja vaikeasti selitettävissä. Se ei toki leimaa kaikkia espanjalaisia eläinrääkkääjiksi. On kuitenkin kiintoisaa, että primitiivisiä menoja harrastetaan avoimesti Euroopan Unionissa. On juhlia, joissa härän sarvet ja pää sytytetään palamaan ja eläin ajetaan juoksuun kansanjoukon iloksi. Hiljattain saatiin aikaan laki, joka kielsi kanojen kiduttamisen kyläjuhlissa. Metsästyskoirina käytettyjen espanjanvinttikoirien julma lopettaminen metsästyskauden päätteeksi on edelleen hyvin yleistä. Muutoin niin ihastuttavaa Espanjaa tahraa - ikävä kyllä - julkisesti ja näyttävästi vuodatettu veri. Eläinasioissa toki kaikkien maiden tulisi katsoa peiliin. Harvalla on puhtaat paperit.