Karmeliitat

Karmeliittayhteisö sai alkunsa 1100-luvulla, kun ryhmä eurooppalaisia, Palestiinassa eläviä erakkoja kokoontui Karmel-vuorelle. He tahtoivat elää hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä, Herran läsnäolossa, pyhän Elian sanojen mukaan: “Herra elää ja hänen edessänsä minä seison” (1. Kun. 17:1).

Kaksi espanjalaista mystikkoa, pyhä Jeesuksen Teresa ja pyhä Ristin Johannes uudistivat sääntökunnan 1500-luvulla. V. 1431 paavi Eugenius IV oli lieventänyt kirkon säännöksiä ja luostarilaitos löystyi. Teresa halusi palauttaa alkuperäiset ihanteet, niukkuuden ja klausuurin. Hän sai tukea tunnetuilta uskonnollisilta vaikuttajilta. Kahden vuoden taistelun jälkeen Paavi Pius IV lähetti bullan, jossa määrättiin uusi luostari perustettavaksi Ávilaan, Teresan kotikaupunkiin. Pyhän Joosefin karmeliittaluostari avasi ovensa 24.8.1562. Määrätietoisen Teresan harras toive toteutui.

Uuteen paljasjalkakarmeliittain sääntökuntaan liittyi aluksi neljä nunnanoviisia ja myöhemmin Teresa itse. He elivät askeettisesti, nukkuivat olkipatjoilla, käyttivät sandaaleja ympäri vuoden, paastosivat kahdeksan kuukautta vuodesta ja pidättäytyivät kokonaan lihan syönnistä. 

Karmeliittojen tärkein tehtävä on keskittyä rukoukseen. Teresan sanoin: ’Meidän tulee niin usein kuin mahdollista viettää aikaa hänen kanssaan, jonka tiedämme rakastavan meitä.’ Teresan ja Ristin Johanneksen ajatukset ovat yksinkertaisia ja selkeitä. Teresan ohje oli, ettei meidän pidä yrittää olla niin hurskaita, että meille nauretaan. Luostarielämän ei tule olla pakoa arjesta. Teresa näki arjen keskellä pyhyyttä. ”Herra kulkee kattiloiden seassa”, hän kirjoitti. Ajatuksena on, että rukous johtaa toimintaan muiden hyväksi. 

Nykyään espanjalaiseen ekumeeniseen karmeliittayhteisöön kuuluu sekä niitä, jotka asuvat luostarissa, että perheellisiä ja työssä käyviä. Jälkimmäiset osallistuvat yhteisön elämään viikonloppuisin ja retriiteissä. Suomessakin on vuodesta 2006 ollut meneillään karmeliittakokeilu, joka ei edellytä luostarielämää.

Katso video: Karmeliittamunkki