yle.fi

Jonin opiskelupäiväkirja

Kuva Sini Sovijärvi/YLE

Salamanca

Saavuimme Salamancaan, ja tapasimme perheemme. Omaan perheeseeni kuului äiti Yadira, joka on alunperin kotoisin etelä-amerikasta, ja hänen 6-vuotias poikansa Galo. Saavuttuamme ensimmäistä kertaa "kotiin" söimme illallisen, jonka jälkeen vetäydyin huoneeseeni lukemaan. Noin yhdeksän tunnin opiskelun jälkeen nukahdin kirjan ääreen. Yritin illallisella keskustella parhaani mukaan perheeni kanssa, mutta sanavarastoni oli hyvin pieni joten en oikeen saanut mitään kunnolla sanotuksi.

Ensimmäinen koulupäivä

Vettä satoi heti aamusta joten olin läpimärkä saavuttuani koululle. Opettaja vaikutti todella mukavalta ja ammattitaitoiselta. Kesken päivän meille ilmoitettiin sitten kokeesta jonka jouduimme tekemään samantien. Koulun jälkeen meille ilmoitettiin että koululla pitää olla takaisin muutaman tunnin kuluttua joten lähdimme Royn ja Hetan kanssa tutustumaan kaupungin keskustaan. Saavuttuamme takaisin koululle meille kerrottiin koetulokset, ja sain tietää että olin pudotusuhan alla. Suuntasin suoraan koululta takaisin kotiin illalliselle, ja kerroin perheelleni että olen pudotusuhan alla. Samalla sain tietää myös että perheessä asuu lisäkseni 2 muutakin kielen opiskelijaa, 20-vuotiaat Californialais tytöt Sierra ja Rebecca. Molemmat olivat erittäin mukavia, ja kuultuaan että olen pudotusuhan alla he halusivat auttaa minua opiskelemaan. Molemmat puhuivat todella hyvää espanjaa. Loppuilma meni espanjaa opiskellessa heidän kanssaan, ja heidän suunnattuaan keskustaan illalla jatkoin opiskelua yksin.

Opiskelua

Olimme sopineet Royn ja Hetan kanssa että tapaamme Plaza de mayorilla päivällä, ja he auttavat minua opiskelemaan. Tapasimme sitten siellä, söimme lounaan, ja menimme lähikahvilaan opiskelemaan. Opiskelu sujui hyvin, ja opin todella paljon uusia sanoja ja kielioppia. Illalla jatkoin vielä opiskelua kotona.

Putoaminen

Koulupäivä sujui hyvin, vaikkakin keskittyminen oli vaikeaa koska tiesin että pian koulunjälkeen on pudotustehtävä. Koulunjälkeen kerkesimme vielä hetken kerrata Royn ja Hetan kanssa kielioppia ym. Sitten tuli lähtö pudotustehtävään. Saavuttuani rautatieasemalle tajusin että olimme sitten veikanneet mahdollista tehtävää väärin. Keskityimme Royn ja Hetan kanssa edellisenä päivänä opiskelemaan kaupassa ja ravintolassa asiointia sekä tien neuvomista, mutta junalippujen ostamiseen tarvittavaa sanastoa en osannut tippaakaan! Olosuhteisiin nähden pärjäsin mielestäni silti tehtävässä ihan ok, ja parhaani yritin, mutta ei sille sitten mitään voinut, juna Madridiin odotti.

Lähetä linkki

Esitysaika

Tiistaisin 3.6. - 29.7.2008
klo 20.05. 

Uusinta lauantaisin ja maanantaisin. Tarkista
uusintojen lähetysajat YLE Teeman sivuilta.