yle.fi

Koulu alkaa

Kuva Sini Sovijärvi/YLE

Salamancan fibat

Salamanca on viihtyisän oloinen kaupunki. Paljon nuoria ja paljon elämää. Aamulla kävelin Plaza Mayorin kautta koululle. Kaupunki on ihmisten kokoinen ja ihmisten näköinen. Vanhoja rakennuksia ei ole tuhottu, joskin puolet niistä ovat jonkin sortin hotelleja. Erityisesti Plaza ja jokiranta, johon aiemmin tutustuttiin, ovat mahtavia. Plaza on edelleen ihmisten ykkös-kokoontumispaikka ja jokiranta taas tarjoaa mahdollisuudet rauhallisempaan oleskeluun. Toimiva kaupunkikokonaisuus!

Eka koulupäivä

Koulu alkoi ja meille kerrottiin lisää, mikä on homman nimi. Pirusti opetusta ja pelottavia tehtäviä. Ei tekisi mieli ensimmäisenä olla poistumassa himppeen. Erityisesti pitää mainita opettajamme Almudena, joka on häikäisevä persoona. Voisi kuvitella, että hän on opettajan opintojensa lisäksi opiskellut näyttelemistä, koska hänen ulosantinsa ja vuorovaikutustaitonsa ovat loistavat. Uskon, että juuri Almudena on avain tehokkaaseen oppimiseen. Tästä on suoraan vedettävissä johtopäätös, että tunneilla täytyy olla erityisen läsnä. Tuskin tulee ongelmaa, motivaatio on huimaava. 

Koulu

Koulu on pienessä rakennuksessa, itse asiassa kahdessa rakennuksessa, Salamancan vanhassa kaupungissa. Koulu on hyvin erilainen kuin kuvittelin. Oletin koulun laitosmaiseksi, yliopistonkokoiseksi rakennukseksi, mutta koulu olikin hyvin intiimi. Olen positiivisesti yllättynyt. Koulu on yksityinen, maksullinen kielikoulu, jossa maailman väestölle opetetaan Espanjan kielen ilosanomaa. Jotenkin näin. Se jää pitkälti omalle vastuulle, mitä opista haluaa ottaa vastaan, mutta uskoisin jo nyt, että itse koulussa ei ole mitään valittamista.

Eka koe

Meillä oli ensimmäinen koe hyvinkin nopeasti. Jo ensimmäisenä koulupäivänä eteemme lykättiin koe. Luulenpa, että kaikki olettivat kokeen olevan jonkinlainen suuntaa antava tasotesti, jolla opettaja tsekkaili, kuinka surkeita olemme. Oltiin väärässä – koe oli totisinta totta ja pelko valahti jonnekkin, mihin pelko nyt valahtaa, kun pelottaa. Eli vatsassa tuntui jännitystä. Fiilikset oli jotakuinkin: ”koe kusi totaalisesti, tässäkö tämä oli”. Tuskin olin näiden tunteiden kanssa yksin.

Eka pudotusuhka ja fibat

Sirpa ja Joni saivat kokea ensimmäisen pudotusuhan. Täytyy yrittää Hetan kanssa prepata Jonia tulevaan testiin. Oma fiilis on tänään jo luottavaisempi. Luulen, että alan huomata ihmisistä hieman, millä tasolla he ovat. Yleistyksenä voisi sanoa, että kukaan ei osaa juuri mitään. Ristolla tuntuu olevan vahvin ote kieleen ja häneltä olenkin yrittänyt kysellä muutamia proplemaaattisia juttuja tunnilla opetuksen lomassa. Tällä hetkellä tuntuukin, että juuri Risto saattaa olla pahimpia haastajia. Katellaan.

Joni putos

Joni putosi – häntä taisi ottaa aikalailla päähän. Joskin, kun keskustelimme pudotuksesta, ymmärsin, että kyseessä oli ollut erittäin tiukka kisa Sirpan kanssa. Ei kai siinä sitten mitään, jonkun täytyy lähteä ensin. Samalla tässä tajuaa, kuinka nopealla tahdilla tämä menee. Nyt meitä on seitsemän ja hyvin pian kuusi jne.
< edellinen    seuraava >

Lähetä linkki

Esitysaika

Tiistaisin 3.6. - 29.7.2008
klo 20.05. 

Uusinta lauantaisin ja maanantaisin. Tarkista
uusintojen lähetysajat YLE Teeman sivuilta.