Kauppasotaa pinnan alla

Ykkösdokumentissa ”Kauppasotaa pinnan alla” kurkistetaan vientirajoitusten
kulisseihin. Vuorineuvos Tauno Matomäki kertoo ohjelmassa kuinka CIA kaatoi
Rauma-Repolan parhaan bisneksen. Pentagonin ”pimeyden prinssiksi” kutsuttu
Richard Perle puolestaan paljastaa minkälaista hiljaista yhteistyötä Nokia
teki Pentagonin kanssa, jotta se sai amerikkalaisilta luvan digitalisoida Neuvostoliiton puhelinliikenteen.

Kylmä sota oli valtataistelua, jota käytiin aatteellisin, poliittisin ja taloudellisin keinoin.
Toiminta oli usein kulissien takaista. Myös Suomea uhkailtiin ja kiristettiin. Suomi joutui nöyristelemään sekä itään, että länteen.
Verhojen takana länsivallat sopivat tekniikan vientirajoituksista itään.
Tätä varten perustettiin salainen komitea, joka sai nimekseen CoCom (Coordinating Committee for Multilateral Export Controls). Se oli Naton kauppapoliittinen vastine. Ideana oli estää strategisten tuotteiden, laitteiden, materiaalien ja myös tekniikan vienti Varsovan liiton maihin ja etenkin Neuvostoliittoon.

Vuorineuvos Tauno Matomäki törmäsi CoComin vientirajoitus ongelmiin jo
jäänmurtajissa sekä öljynporauslautoissa, mutta vasta sukelluspallojen kohdalla
hän joutui todella vakaviin ongelmiin. 

"Amerikkalaiset sanoivat, että jos te nämä toimitatte, niin maailmanrauha järkkyy, et
neuvostoliittolaiset menevät katkomaan heidän yhteyskaapeleitaan meren syvyyksistä.
He rupesivat uhkailemaan Rauma-Repolaa konkurssilla” kertoo Matomäki.

Vaikeuksia oli myös muilla yrityksillä. Muun muassa logistiikkayhtiö John Nurminen joutui CIA:n toimesta mustalla listalla ja ongelmia oli myös Nokialla.

1980-luvulla Nokia halusi digitalisoida Neuvostoliiton puhelinliikenteen, mutta se oli riippuvainen amerikkalaisista komponenteista. KGB haistoi palaneen käryä.

”Venäläiset epäilivät, että puhelinkeskuksiin olisi sisäänrakennettu aikapommi”
toteaa Nokian pitkäaikainen idänkaupan johtaja Stefan Widomski. 

Yhdysvaltain silloinen apulaispuolustusministeri Richard Perle kertoo ohjelmassa, että
Nokia oli valmis toimittamaan tietoja ja tekemään puhelinkeskuksiin muutoksia amerikkalaisten toivomusten mukaan. Näin sitä myös suosittiin amerikkalaisten toimesta.

1980-luvun lopulla amerikkalaisille ei enää riittänyt suomalaisten yritysjohtajien
vapaaehtoinen vakuuttelu CoComin pelisääntöjen noudattamisesta, vaan amerikkalaiset alkoivat vaatia valtioiden välistä sopimusta.

Ongelmista ja sopimuksesta neuvoteltiin kaikessa hiljaisuudessa kolmen vuoden ajan. Lopulta heinäkuussa 1987 Suomi ja Yhdysvallat allekirjoittivat sopimuksen, jolla CoComin pelisäännöistä sovittiin. Neuvostoliiton reaktion pelossa sopimus julistettiin salaiseksi – ja sitä se on yhä. Ulkoministeriön mukaan sopimus on julkinen vasta vuonna 2012.

Suomelle luvattiin sopimuksessa sama kohtelu kuin Nato-maille. Käytännössä se tarkoitti, että teollisuus sai nopeammin ja pienemmällä vaivalla amerikkalaisia komponentteja. Samalla Suomi sitoutui myös siihen, ettei edes sen omaa huipputeknologiaa voinut viedä Neuvostoliittoon ilman CoComin lupaa.

”Tämä olikin kova paikka, se ei tuntunut yhtään mukavalta.” toteaa sopimuksesta
neuvotellut suurlähettiläs Paavo Rantanen.

”Se oli hankalaa puolueettomuuspolitiikan kannalta, eihän me voitu mennä mukaan tällaiseen järjestöön koska se oli Nato-maiden järjestö, mutta samalla meidän täytyi käyttäytyä siihen malliin, ettei vaarannettu suhteitamme Yhdysvaltoihin, josta saatu teknologia oli maallemme elintärkeä” pohtii Rantanen.

”Kylmä sota oli aika merkillinen aikakausi ja sinä aikana tapahtui hämmästyttävä määrä erilaisia asioita, ainakin siellä tapahtui paljon sellaista mitä me ei ikinä uskottaisi että tapahtui. Tulkintani on että käsitys ja ymmärrys kylmästä sodasta tulee muuttumaan lähivuosien aikana” toteaa kylmän sodan tutkija Sari Autio-Sarasmo Aleksanteri-instituutista.

Käsikirjoitus ja ohjaus Ari Lehikoinen