Elokuva/Fiktio

Takaisin

Erään merkin varjossa

(Ministry of Fear, USA 1944, 85 min.)

Sunnuntaina 27.9. klo 11.25

Hitlerin valtaannousun jälkeen Saksasta paennut ohjaaja Fritz Lang teki toisen maailmansodan aikana Hollywoodissa kolme natsienvastaista jännityselokuvaa - Ihmismetsästys (1941), Pyövelitkin kuolevat (1943) ja Erään merkin varjossa (1944). Niistä heikoin oli Bertolt Brechtin kanssa yhteistyössä tehty Pyövelitkin kuolevat, joka jähmettyi ylenpalttisen propagandansa raskauteen.

Kevyemmät ja viihteellisemmät Ihmismetsästys ja Erään merkin varjossa ovat sen sijaan paljon onnistuneempia, koska ne molemmat ovat ensisijaisesti taitavia, Langin tuotannon perusteemoihin sopivia jännityselokuvia, ja vasta toissijaisesti sota-ajan propagandaa. Erään merkin varjossa nimeää konnat natseiksi melkeinpä muodon vuoksi, ja periaatteessa he voisivat olla mitä tahansa rikollisia.

Erään merkin varjossa perustuu englantilaisen Graham Greenen romaaniin. Vainotuksi joutuva viaton, tavallinen mies oli sekä Greenen että Langin lempiaiheita, joten jo lähtökohta oli mitä suotuisin. Itse asiassa Lang oli halunnut ostaa Greenen romaanin filmausoikeudet itselleen, ja kun ne omistava Paramount-yhtiö tarjosi filmiversion ohjaustehtäviä Langille, hän suostui edes vilkaisematta käsikirjoitusta.

Kun Lang lopulta luki itse käsikirjoituksen, tuli hän katumapäälle. Langin mukaan tuottaja oli rukannut tarinaa siinä määrin uusiksi että myöhemmin Lang kertoi menettäneen kaiken mielenkiintonsa aiheeseen ja tehneen elokuvan pelkkänä rutiinityönä.

Näistä Langin myöhemmistä kommenteista huolimatta Erään merkin varjossa on täysin langilainen elokuva. Sen maailma on Langille ominainen vainoharhojen, salajuonien, kaksoishenkilöllisyyksien, suurrikollisten ja varjojen täyttämä pahansuopa painajainen.

Myös tarinan sankari on Langille ominainen ristiriitainen hahmo: vaimonsa armomurhasta mielisairaalaan joutunut mies (Ray Milland). Vapauduttuaan hän kohtaa maailman, joka tuntuu hänen poissa ollessaan menneen täysin hulluksi.

Kukaan tai mikään ei enää tunnu olevan miltä näyttää. Herttaiset mummot ovat natsivakoojia, sokea mies ryöstää myyjäisissä voitetun täytekakun, spiritistinen istunto johtaa murhaan, ja kirjoilla täytetty matkalaukku onkin pommi.

Pian niin poliisit kuin salaperäiset rikolliset ovat päähenkilön kannoilla, ja omituisten tapahtumien keskellä mies alkaa epäillä omaa järkeään. Paranoian, pelon ja mielipuolisuuden tunnelmaa korostaa vielä jatkuva normaalin rauhanajan ja sodan poikkeusilmiöiden yhteensovittaminen: metro muuttuu pommisuojaksi, lentokoneet jyrisevät englantilaisten nummien yllä.

Takaisin

O: Fritz Lang. N: Ray Milland, Marjorie Reynolds.

Fritz Lang, ohjaajaesittely