TV-arkisto

Takaisin

TV-arkisto: Marjatta Leppänen

Tiistaina 15.12.2009 klo 21.50, uusinta pe klo 15.50 ja su klo 9.50

Marjatta Leppänen / YLEMarjatta Leppänen kuuluu maamme estradiviihteen kokeneimpiin konkareihin. Hän oli eturivissä jo 1960-luvulla, kun kansainvälisen tyylin show-ohjelmat rantautuivat ravintoloihimme. 1970-luvulla Leppänen lyöttäytyi yhteen Jukka Virtasen, Matti Kuuslan ja Jaakko Salon kanssa, ja nelikko teki sarjan menestyksellisiä ravintolakiertueita vuosittain. Yhteistyö johti lopulta Uuden Iloisen Teatterin eli UIT:n perustamiseen 1970-luvun lopulla.

Marjatta Leppäsen monipuolista esiintymistä voi nyt ihailla kahdessa arkisto-ohjelmassa. Vuoden 1969 ravintolashow Tällainen olet mies on kokoelma tarinoita ja lauluja miehistä - ja naisten tavasta tarkastella heitä. Mukana ovat muun muassa laulut Arvaa kenet tänään näin, Oi mikä mies ja On nuoruus haihtuva. Säestävä yhtye on Heikki Laurilan kvartetti: Erkki Seppä (basso), Ilpo Kallio (rummut), Esa Helasvuo (urut) ja Heikki Laurila (kitara).

Kuusi vuotta myöhemmin valmistunut Pikku Mirjamin jännä päivä on väriohjelma, jossa Marjatta Leppänen tulkitsee lauluja, jotka kuvaavat naisen asemaa yhteiskunnassa. Ohjelmassa kuullaan muun muassa kappaleet Syyslaulu, Minä en ole sellainen tyttö, Mies yli laidan ja Rakastatko vielä mua kun heräät. Musiikin johto ja sovitukset ovat Jaakko Salon.
Nykyisin Marjatta Leppänen keikkailee Vieno Kekkosen ja Pirkko Mannolan kanssa.

klo 21.50 Tällainen olet mies
(1969) Marjatta Leppäsen ravintolashow vuodelta 1969 käsittelee miestä naisen näkökulmasta. Leppästä säestää Ravintola Adlonissa Heikki Laurilan kvartetti. Ohjaus Jukka Virtanen.

klo 22.20 TV-arkiston vieraana Marjatta Leppänen
Viihdetaitelija kertoo tuoreessa haastattelussa urastaan ja nyt nähtävistä musiikkiohjelmista.

klo 22.30 Pikku Mirjamin jännä päivä
(1975) Marjatta Leppänen tulkitsee lauluja naisesta ja naisen asemasta. Ohjaus Matti Kuusla, käsikirjoitus Jukka Virtanen ja Jaakko Salo.

Takaisin