Skip navigation.
Home

Vaikka lihapullissa paistaisi!

|

Fraasirikos ei vanhene koskaan! Rohkeasti sanottu, mutta tällä kertaa Aristoteleen kantapään Fraasirikostuomioistuin on saanut eteensä railakkaan Fraasirikkeen kymmenen vuoden takaa. Asialla oli Se- lehden toimittaja Mika Lahtonen, joka kirjoitti edellisenä vuonna tangokuninkaaksi nimitetystä Jari Sillanpäästä näin:

Juuri tällä hetkellä Jarilla menee lujaa, hän voisi muuttua agressiiviseksi, pöyhkeileväksi ja ylimieliseksi laulajaksi. Mutta ei, Jari on Jari, vaikka äidin lihapullissa paistaisi.

Aristoteles on kokenut vaikka voissa paistaisi –vertauksen käyttäjä ja silloin tällöin jopa paistaa lihapullia voissa. Mutta kun tangokuninkaan yhteydessä puhuu lihapullasta, kirjoittajan on pakko pitää mielessään se, että samalla lukijan mieleen tuodaan iskelmätaivaamme suurimman tangokuninkaan Olavi Virran alamäki.

Vuonna 1959 Olavi Virran orkesteri esiintyi Ilomantsissa ilmeisen humalassa. Ilta-Sanomat julkaisi aiheesta tahallisesti mustamaalavan artikkelin ja seuraavalla viikolla Viikkosanomat kirjoitti Virrasta laajan jutun, jossa laulajasuuruutta nimitettiin laulavaksi lihapullaksi. Tästä alkoi Olavi Virran suosion lopahtaminen, maamme ensimmäinen lehdistön masinoima tähdenlasku.

Jari Sillanpään suosio on kuluneen kymmenen vuoden aikana vain kasvanut, ja toivotaan hänelle edelleen parasta vanhoista lihapullavihjailuista huolimatta. Äidin lihapullissa paistamisesta sen sijaan ehdoton tuomio ja nuijankopautus!