Skip navigation.
Home

Oikean nimen jahti

Tarina kertoo suomalaismatkailijasta, joka hämmästyi nähdessään Tonavalla jokilaivan nimeltään Pentele. Nimi ei kuitenkaan tullut suomalaisesta manauksesta vaan eräästä Tonavan varrella sijaitsevan unkarilaisen kylän nimestä.

Nimien antaminen laivoille on ikivanha perinne ja nykyään laivalla pitää olla rekisteröity nimi, jotta se hyväksyttäisiin vaikkapa kauppalaivaksi. Niinpä laivat yksilöidään yhä, vaikka niiden toiminta olisikin kuljetuskontin keksimisen jälkeen muuttunut teollisemmaksi ja liukuhihnamaisemmaksi kuin koskaan ennen.

Tietenkään kaikki laivojen nimet eivät ole mitään rakkaudella pohdittuja ja pitkään haudottuja oivalluksia. Monet varustamot päätyvät vaikka laivan toiminta-aluetta toistaviin nimiin, kuten Barents Sea, Baltic Sea ja Arctic Sea. Toisaalta tiedetään myös saksalainen varustamo, joka nimeää laivansa Bundesliigan jalkapallojoukkueiden nimillä ja jopa maalaa laivat kyseisten joukkueiden väreillä.

Huviveneilijöille tämä tapa ja pakko nimetä laiva tarjoaa paitsi päänvaivaa myös väylän uskomattomalle luovuudelle. Kaikki ovat nähneet läheisen venesataman laiturissa rajattoman hauskoja paatti-päätteisiä veneitä kuten Seli Paatti, Sympaatti ja Empaatti. Rajansa leikkisyydelläkin, koska Sosiopaattia ja Psykopaattia ei kukaan tunnusta kohdanneensa vesillämme.

Veneiden nimeämishuumori ei jää myöskään maamme rajojen sisäpuolelle, tarina kertoo yhdysvaltalaisesta muskelijahdista nimeltään Wife Got The House (Vaimo sai talon). Toinen USA:laispursi taas on nimeltään Blood, Sweat, and Beers (Verta, hikeä ja oluita), ja kolmas The Wet Dream (Märkä uni).

Nyt emme kuitenkaan laske leikkiä, vaan kysymme, millaisia suomalaisten laivojen nimet olivat sata vuotta sitten. Anita Schybergson kiinnostui nimistä opiskellessaan semantiikkaa, hän havaitsi että kaikenlaiset nimet olivat yhteydessä siihen, mitä yhteiskunnassa muuten tapahtui. Onneksemme hän päätyi tutkimaan kaikista nimistöistä laivojen nimiä, sillä niitä ei juuri kukaan muu ole vielä tutkinut.
– – –
aristoteles(at)yle.fi

On ilmoja pidellyt!

On ilmoja pidellyt! ilmoittaa Areenassa "Esitysaikaa jäljellä: ei rajattu", mutta kun yrittää soittaa, tuleekin "Tallenteen julkaisuaika on umpeutunut".

Kumpi on oikein?