Skip navigation.
Home

Oraakkelista urheiluselostuksiin

Talviolympialaisia mitellään parhaillaan Vancouverissa Kanadassa. Olympialaiset ovat saaneet nimensä muinaisen kreikkalaisen Olympian kaupungin mukaan, eivät siis Olympus-vuoren mukaan. Olympia sijaitsee Peloponnesoksen niemimaalla Länsi-Kreikassa, kun taas Zeuksen ja muiden antiikin jumalten asuinpaikka Olympus lepää Kreikan itäpuolella Aigeianmeren Thermaikoksen lahden yllä.

Vaikka jumalat asuivatkin satojen kilometrien päässä Olympian kisapaikasta, mittelöillä oli uskonnollinen taustansa: kisat käytiin ylijumala Zeuksen kunniaksi. Joka neljäs vuosi olympialaisia käytiin sen vuoksi, että helleeneillä oli kolme muutakin panhelleenistä kisaa, jotka vuorottelivat olympialaisten kanssa.

Kierto meni näin: ensin olivat vuorossa Olympian kisat. Seuraavana vuonna kisattiin Zeuksen kunniaksi Nemeassa ja Poseidonin kunniaksi Isthmiassa eri kuukausina. Kolmantena vuonna kisailtiin Pythiassa Apollonin iloksi. Sen jälkeisenä vuonna kaikkien kaupunkivaltioiden urheilijat ja huilunsoittajat kokoontuivat taas sekä Nemean että Isthmian kisoihin ja sitten vuoden kuluttua taas Olympiaan. Niinpä talviolympialaisten esikuvana ovat oikeastaan neljän vuoden välein kahden vuoden päässä olympialaisista käydyt Pythian kisat.

Pythian kisojen perustaja oli itse Apollon, joka halusi niillä muistuttaa sitä, miten hän oli tappanut hirviö Pythonin. Python oli maan jumalattaren Gaian synnyttämä hirviö, jonka tehtävä oli vartioida Delfoin oraakkelia. Sitten paikalle saapui Apollon, joka oli oppinut selvänäkemisen taidon Panilta ja tappoi Pythonin ottaakseen pyhäkön hallintaansa.

Mutta nyt muinaisesta Kreikasta muinaiseen Suomeen. Nyt kun suomalaiset urheiluselostajat ovat lopettelemassa vilkasta olympialaissesonkia, muistelemme jyväskyläläisten urheilututkijoiden Hannu Itkosen ja Antti Laineen kanssa, mistä ja kenestä suomalainen urheiluselostaminen onkaan alkanut.
– – –
aristoteles(at)yle.fi