Skip navigation.
Home

Älä turhaan lausu Nokian nimeä

|

Ennen vanhaan nuorille suomalaisille opetettiin poliittisesti korrektia kielenkäyttöä sanomalla, että yksikin kirosana vielä, niin sinun suusi pestään saippualla. Menetelmät ovat muuttuneet, mutta sama henki elää yhä. Talouskeskeiselle ajallemme tyypillisesti kielellisen kasvatuksen syynä eivät nykyään ole hyvät tavat tai moraali vaan taloudelliset näkökulmat.

Kun Nokian kaupungin kansa vielä vuodenvaihteessa puhdisti vesijohtoverkkoaan vatsa kipristellen, samannimisen puhelinyhtiön mainetta alettiin jo varjella. Tällä kertaa herkkähipiäisenä ei kuitenkaan ollut puhelinyhtiön herkkänä tunnettu tiedotusosasto vaan Nokian kaupunki. Jo ennen joulua kaupungin koolle kutsumassa asiantuntijakokouksessa sai alkunsa paitsi vesikatastrofin selvityshanke, myös idea siitä, että Nokian vesikatastrofin sijasta puhuttaisiin Pirkanmaan vesiepidemiasta.

Infektiosairauksien erikoislääkäri Jukka Lumio kertoi Aamulehdessä tarkemmin katastrofin nimityshankkeesta: Tapahtumapaikalla ei ole niin suurta merkitystä, kun epidemiaa pohditaan tiedepiireissä. Tämän lisäksi Pirkanmaa kestää paremmin leimautumisen, koska se on iso yhteisö. Minusta se tuntuu kohtuulliselta, ei siinä yritetä peitellä mitään

Mahtavaa! Näin estetään likaveden aiheuttaman vahingon leviäminen puhelinjätti Nokian tuotteiden puhtoista imagoa lokaamaan! Samaa suuryhtiön suojelemista kannattaa soveltaa jatkossakin, kun Nokialta kantautuu huonoja uutisia. Ei siis Miestappo Nokialla vaan Pirkanmaan puukonkäsittelyonnettomus! Ei ketjukolari Nokialla vaan Pirkanmaan autonhallintalaiteherpaannus!

- - -

aristoteles(at)yle.fi