Tietoa suomalaisesta kansanmusiikista tarvitaan nettiin

Pakina: Pekko Käppi

Oulankalainen runolaulaja Marina Takalo tuumasi aikanaan, että ”kohtalo on ennalta määrännyt elämämme suuntia, eikä niitä voi aina ymmärtää”. Kohtalon monenlaiset käänteet, arjessa ja tarinoissa voivat olla kiinni mitättömiltäkin tuntuvista seikoista. Jälkimmäisestä otettakoon esimerkiksi vaikkapa legendaarisen latvajärveläisen runolaulajan Arhippa Perttusen versio myyttisestä Sammon ryöstöstä. Tarinan kannalta sangen harmittomalta vaikuttava hahmo, muurahainen aiheuttaa Sampoa ryöstämässä olevalle Väinämöisen koplalle suurta harmia laskemalla tarpeensa kurjen jalalle, jolloin kurki ”Parkaisee pahan sävelen” ja herättää koko Pohjolan. Tästä sitten seuraakin tunnettu katastrofi ja tämä ihmeellinen kapistus vajoaa meren syvyyksiin. Keskiaikaisiin balladeihin kohtalo-elementti kuului olennaisena osana. Usein kohtalonsormien pelissä olo tehtiin jo selväksi balladin ensimmäisessä värssyssä, kuten tunnetussa balladissa Herra Petteristä, jossa ilmeisen suurta huonon omantunnon taakkaa harteillaan kantava Herra Petteri tiedustelee äitiltään: ”Minkä kuoleman minä saa?”.

Kohtalon sattumuksilla on ollut vaikutuksensa myös kansanmusiikin tutkimuksen historiassa. Esimerkiksi Armas Otto Väisänen törmäsi “sattumalta” viimeisiin impilahtelaisiin jouhikonsoittajiin ollessaan seudulla etsimässä kantelesävelmiä. Ilman Väisäsen kohtalokasta törmäilyä ei tämän viikon pakinoitsijakaan olisi tässä nyt tarinoimassa.

Tällä viikolla kohtalolla oli näppinsä pelissä hieman pienemmässä mittakaavassa: Törmäsin nimittäin sattumalta internetin eriskummallisessa maailmassa pohjoisamerikkalaiseen sivustoon, jossa oli useita kansanmusiikkiaiheisia dokumenttielokuvia, siis ilmaiseksi ihmeteltävissä, ilman käyttöehtosopimuksia. Kunhan vain klikkailee menemään. Otsikkosivun ensimmäisenä oli puolentunnin pituinen dokumentti vuodelta 1985 legendaarisesta amerikkalaisesta mestarikansanlaulajasta Almeda Riddlestä, jonka esityksiä olinkin juuri hiljattain ihaillut äänilevyltä. Elokuvassa, juuri keikkailuaan “vähentänyt” 87-vuotias AR laulelee, esiintyy kansanmusiikkitapahtumissa, juttelee, ompelee, ja pohdiskelee kansanlaulua ja itse laulamista ja laulattaa haastattelijoitaan. Sanomattakin on selvää, että nuori mies vuodatti tässä kohtaa liikutuksen kyyneliä. Tästä juonnuin sitten pohtimaan, että minkälaista materiaalia löytyy suomalaisesta historiallisesta kansanmusiikista, siis sieltä internetistä.

Tehdäänpä nopea testi: laitetaan hakuohjelman hakusanaksi vaikkapa Erkki Ala-Könnille muutaman päivän aikana toistasataa laulua laulanut alavutelainen Tiila Ilkka, haku tuottaa 39 osumaa. Ala-Könnille kymmeniä kelanauhallisia laulanut ja tarinoinut iittiläinen Taavi Uutela tuottaa kaksi varsinaista osumaa. Entäpä vuonna 1979 mestarikansanlaulajaksi nimetty Tyyne Pahkamäki: 22 osumaa. Vertailun vuoksi tarkastetaan vielä, että Rouva Riddlen nimi tuottaa 5500 osumaa.

Suomalaista kansanmusiikkia viedään näinä päivinä ahkerasti ympäri maailmaa. Yhtyeitä ylistetään maailman medioissa tämän tästä. Jatketaan testiä ja laitetaan hakusanaksi vaikkapa kovasti ylistetty ja tuore etnoemmaehdokas eli huuliharppukvartettimme Sväng. Noin, tulokseksi tulee 1 260 000 osumaa.
Mistä siis on kyse? Löydän 1800-luvun lopulla syntyneen Almeda Riddlestä kertovan kiintoisan dokumentin noin kolmessa minuutissa tietokoneen avaamisen jälkeen, sen kummemmin asiaa tutkimatta. Mutta yhdestäkään 1800-1900 luvun taitteessa syntyneestä kansanlaulajasta ei löydy uutterienkaan etsintöjen jälkeen kovinkaan relevanttia tietoa.

Outo juttu sinällään, sillä näinä aikoina tiedon ja materiaalin levittäminen on halvempaa ja helpompaa kuin koskaan. Tai näin ainakin kuvittelen tykönäni pienessä idealistisessa mielessäni

Kaiken taustalla on siis kummallinen ja kiinnostava epäsuhdanne. Suomen arkistot ovat tunnetusti pullollaan kansanmusiikki-aiheista materiaalia käsikirjoituksia, äänitteitä ja jopa elävää kuvaa. Aineistot ne vetävät vertoja laajuutensa ja laatunsa puolesta aivan kansainvälisestikin sen ovat myöntäneet jopa itse arvoisan Kongressin kirjaston arvoisat tutkijat erinäisissäkin kahvipöytäkeskusteluissa. Materiaalissa olisi siis potentiaalia vaikka minkälaisen dokumenttituotossarjan tai yleistietopaketin tueksi. Mutta, miten sitten tuottaa näitä aineistoja tavallaan koko kansan, koko maailman kuultavaksi ja nähtäväksi ja ymmärrettävksi? Siinä onkin oivallinen kollektiivinen pähkinä meille purtavaksi.

Tottahan toki kyse on ainakin osin rahasta, mikä onkin iso tekijä näinä tiukkoina aikoina. Luulisi kuitenkin, että esimerkiksi kaikenmoisista suomikuvanbrändäyshankkeista liikenisi edes muutama nikkelimarkka moiseen kulttuuritekoon, siis vaikka minkälaisen laadukkaan historiallista suomalaista kansanmusiikkia esittelevän palvelun tuottamiseen. Ja ERITYISESTI nyt kun suomalainen kansanmusiikki on maailmalla tunnetumpaa kuin koskaan. Sitä paitsi, jos maailmalla on saatavissa asiallista tietoa suomalaisesta historiallisesta kansanmusiikista, mahdollistaa se ties minkämoiset uudenlaiset kohtalon käänteet, siis positiivisessa mielessä.

Tällä kertaa viimeinen sana annettakoon kuitenkin karijokelaiselle vuonna 1989 nimetylle mestarikansanlaulajalle Erkki Rankaviidalle, josta muuten löytyikin kuvamateriaalia muutaman lyhyen leikkeen verran Ylen Elävästä arkistosta. Rankaviita esittää aiemmin mainitun balladin Herra Petteristä. Hra Petteri ilmestyi aikanaan arkkiveisuna ja saavutti suuren suosion. Nämä arkkeina ilmestyneet laulut olivat muuten eräänlaisia internettiin verrattavissa olevia tiedon kuljetusvälineitä. Otetaanpa opiksi.

Pekko Käppi
Muusikko

(Kansanmusiikin-ilta, Viikon pakina 3.2.2009)