Skip navigation.
Home

Epäonnistunut ihminen – vai epäonnistunut ihmisenä?

Kumpi sinä olet? Toisaalta: tärkeämpää on se, minkä ryhmän määritelmien mukaan ihminen elää. Jos kysyy homoseksuaaleilta, he saattaisivat ajatella, että heterot
ovat epäonnistuneita ihmisiä, heteroparat. Jos asiaa tiedustelee
muslimilta, hän saattaisi olla sitä mieltä, että vääräuskoiset ovat
epäonnistuneita ihmisiä.

Jos kysyisin samaa asiaa kohta viisivuotiaalta lapseltani, hän saattaisi olla sitä mieltä, että aikuiset ovat epäonnistuneita ihmisiä. Me olemme kaikki jollakin tavalla epäonnistuneita ihmisiä, valuvikaisia. Helpottavaa on kuitenkin tietää, että nämä asiat vaikuttavat ihmisen käyttäytymiseen: perimä ja ympäristö.

Ainoastaan 40 % onnellisuudentunteestamme johtuu omista valinnoistamme. Minusta se on aika paljon. Siksi ajattelin tehdä itseni onnelliseksi ja mennä ostamaan uuden
– tai kaksi – puseroa. Sillä tavalla minä vaikutan omaan onnellisuuteeni,
aktiivisella tasolla.

(YLE Radio 1 keskiviikkona 17.3.2010 klo 9.05 - 10.00)

Provosoida saa

Hei, Kirsi Virtanen
Uskomattomia kommentteja. Tiedän, että ohjelmasti tarkoitus on laittaa ihmisiä miettimään asioita. Ja Sinulla on tarkoitus provosoida, mutta joskus voisit miettiä asioita ennen kuin lauot niitä radiosta.

Mieti sanomistasi, luettelit tiettyjä uskontoja ohjelmassasi. Mieti epäonnistumisen syvyyttä? Sinun ohjelmasi on hyvin pinnallisia. Mieti ihan oikeasti, syvyyttä epäonnistumisista ja onnistumisita, hyvin moni uskovainen, juuri on epäonnistunut, tiedätkö, mistä tulee synnintunto? Sehän on juuri epäonnistumista. Eikä onnistumista...Meni vähän niin kuin päin honkia. Mene joskus lestadiolaisten seuroihin ja kuunteleppa oikein syvästi niitä puheita. Mieti sitten, vielä onnistuvaa uskovaista. Kukaan luettelemasi uskontoryhmä ei ole onnistunut. Se voi Sinusta näyttää siltä.

Mutta, uskovainen voi olla onnistunut ihmisenä. Mutta, epäonnistuu ihmisenä monesti.

Olisipa mielenkiintoista tutustua Sinun oikeisiin ajatuksiisi:)

Terveisiä Kirsi-tädille

Kuulehan Kirsi, jospa joskus puhuisit jotakin asiaa, josta todella tiedät, etkä vain luule tietäväsi. Me lestadiolaiset emme ainakaan kuvittele olevamme mitään täydellisiä tai muita parempia ihmisiä, eikä kukaan tai mikään pakota tai painosta kuulumaan tähän ryhmään. Jospa joskus ottaisit asioista oikeasti selvää, ennen kuin alkaisit niistä repostelemaan.
Sitä en kiellä, että sinulla on sana hallussa, ja uskonkin, että suurin osa kolumneistasi on silkkaa kanssaihmisten provosointia, eikä niinkään sinun omaa mielipidettäsi tai elämänfilosofiaasi.
Kokeilepa joskus kirjoittaa joku ihan OIKEA juttu, jossa puhut asiaa, arvostaen ihmisten arvoja, sen sijaan, että räkytät turhanpäiväisyyksiä rakkikoiran lailla.Luulenpa, että saisit tällöin ihmiset arvostamaan verbaalista lahjakkuuttasi, ärtymisen sijaan.

Terveisin tietämättömyyteesi kyllästynyt nuori ihminen

Edellisten kommentoijien

Edellisten kommentoijien tapaan minua harmittaa välillä ylettömän kepeä pinnallisuus vakavien asioiden äärellä. Niistä saisi enemmän irti, jos vähän useammin käyttäisi muitakin kuin omaa päätään.
Lapsityövoiman käytöstä: ei ole yhden tekevää, kenen laskuun lapsi työskentelee. Olemme epäonnistuneita maailmanparantajia, jos emme erota oman kyläyhteisönsä tai perheensä hyväksi työskenteleviä lapsia niistä, joita riistää kansainväliset aliurakointiketjut, joiden päässä on suurpääoma, suuryritykset ja niiden asiakkaat, yksityiset kuluttajat tai vaikkapa Suomen valtio tai Espoon kaupunki.

epä-älyllistä päättelyä

Yhä enemmän olen tullut siihen tulokseen, että Kirsi Virtanen purkaa ohjelmissaan omia syyllisyyden, katkeruuden ja ylpeyden tunteita. Lisäksi häntä vaivaa hämmästyttävä faktojen puute. Virtanen muodostaa mielipiteensä "musta tuntuu" -periaatteella tai joidenkin yksittäisten havaintojen ja kokemustensa perusteella.

Esimerkkinä tämän päivän ohjelmassa esiin otettu lapsityövoima. Suosittelen hänelle perusteellista perehtymistä asiaan niillä tahoilla, jotka asiasta oikeasti jotain tietävät. Toinen esimerkki koskee kaikkien uskovaisten leimaamista täydellisinä itseään pitäviksi ihmisiksi. Tällaisia "uskovaisia" varmasti löytyy, mutta arvelisin suurimman osan uskovaisista tiedostavan olevansa erittäin epätäydellisiä samalla pyrkien noudattamaan elämässään tiettyjä arvoja.

Virtanen syyttää lapsityövoimaa vastaan taistelevia mustavalkoisiksi, mutta sortuu itse mustavalkoiseen ajatteluun räikeästi leimaamalla tietyt ryhmät yksioikoisesti täydellisinä itseään pitäviksi. Luulen, että uskovaisista löytyy erittäin paljon niitä, jotka suhtautuvat lempeästi ja hyväksyvästi esim. alkoholisteihin tai narkomaaneihin.

Virtanen puhuu ivallisesti niistä, jotka pyrkivät tekemään työnsä hyvin, hoitavat lapsia kotona luomatta uraa, haluavat auttaa köyhiä,elävät ekologisesti jne. Ymmärrän tahallisen kärjistämisen tarkoituksen, mutta silti Virtasen näkemyksistä kuultaa väkevästi läpi henkilökohtainen katkeruus, jonka hän kanavoi tällä kertaa tiettyihin hyviä arvoja kannattaviin ihmisiin, jotka hän leimaa järjestelmällisesti itseään täynnä oleviksi ihmisiksi.

Jos tunnet, Virtanen, muutaman tällaisen pullistelijan, joka tekee asioita elämässään vain sillä perusteella, miten kiillottaisi parhaiten omaa kruunuaan, älä syytä kaikkia samojen asioiden parissa puuhastelevia samanlaisiksi!

Lisäksi Virtanen sotkee onnellisuuden ja riippuvuuden toisiinsa. Vaatteen ostaminen tuo kyllä hyvän mielen, mutta kuinka pitkäksi aikaa? Onnellisuus ja riippuvuuden kautta saatu nautinto ovat kaksi aivan eri asiaa.

Aihehan on mitä mainioin; miksi emme salli inhimillistä epätäydellisyyttä.

Provosoitua saa

Mielestäni kuitenkin provosoituminen on toisinaan tarpeellista. Se saa meidät tai ainakin minut itseni tarkastelemaan omaa toimintaani. Se saa kysymään, miksi tämä ajatus saa minut tuntemaan näin. Olettaen, että ajattelussamme ja asennoitumisessamme asioihin on virheitä, provokaatio on niitä harvoja keinoja, joka oikeasti voi herättää siitä unesta juuri sisäisen ristiriidan herättämällä. Ihminen valitsee tietysti sitten itse tulkitseeko hän provosoijaksi ajatuksen vai henkilön, provosoitavaksi omat käsityksensä vai oman itsensä.

Sebastian

minäkin epäonnistunut

Joo. Olihan siinä pläjäys. Korvaani sattui miten useaan otteeseen mainitsit sanan "avioero" monen eriasian yhteydessä. Olisiko peräti niin, että olet harkitsemassa mielesisopukoissa avioeroa.
No kuitenkin tuli toinenkin asia, nuo uskovat kun ovat sinun mielestä kuulemma niin täydellisisä. Ei ne kuule ole, se porukka on maailman epätäydellisinporukka, mutta he tulevat täydellisiksi uskonkautta Jeesukseen Kristukseen. Eli Uskovat ovat Jumalansilmissä täydellisiä Jeesuksessa Kristuksessa. Jos et jostain syystä vielä nytkään ymmärrä, tule tänne, niin väännän sen sulle rautalankasta. Tätä asiaa voivat opettaa viisaammat paremmin, mutta minä olen ymmätänyt sen näin.

Lännen ideologian sisäistäneen ihmisen ajatuksia

Terve!,

Käsityksesi onnellisuudesta perustuvat länsimaisiin yltiöyksilöllisiin kultturiarvoihin. Se mikä tekee ihmisen onnelliseksi tässä hetkessä kuten kuluttaminen on erittäin heikko onnellisuuden kriteeri tai perusta. Kuluttaminen tuo hetken onnea mutta ei onnellisuutta. Me kaikki olemme länsimaisen kapitalismin sosiaalistamia ihmisiä ja on erittäin naivia sanoa jotain ihmisestä omien tai länsimaisten kokemusten perusteella.

Harha, että kuluttaminen tekee onnelliseksi tekee erittäin suuren osan suomalaisista onnettomiksi. Kulutusyhteiskunna tahdottomana marionettina toimiminen pönkittää kilpailuun ja tehokkuuteen perustuvaa "oman onnensa seppä" -yhteiskuntaa, jossa kaikki valuvialliset kulutusvajavaiset rationalisoidaan yhteisön ulkopuolelle. Meidän suurin yhteinen nimittäjämme, se yhteisöllinen kitti joka pitää Suomea kasassa nimittäin perustuu kulutukselle. Muunlaisesta yhteisöllisyydestä suomalaiset ymmärtävät hyvin vähän.

Ollaksesi kulutusyhteisön jäsen sinun tulee tienata. Ja jos et pärjää työopaikkataistelossa niin et pääse kultusyhteiskunnan jäseneksi. Tämän me opetamme lapsille jo päiväkodissa. Tällaista onnellisuutta me Suomessa havitellaan. Eli meidän olisi keksittävä ja mietittävä yhä tehokkaampia keinoja saada ihmisistä yhä pätevämpiä toimijoita työelämäntarpeisiin - kurinalaisia terveystietoisia työelämän kontrolliin helposti sopeutuvia luovia kansalaisia.

Kasvatus tähän on aloitettava varhaisemmin, vaikka jo nyt kun 7 luokalaisilta kysyttiin mitä aineita voisi vähentää koulussa, nin he sanoivat että musiikkia ja kuvaamataitoa jne. - koska niistä ei ole hyötyä. Mieti - jo 13-14 vuotiaat ajattelevat täysin välineellisesti ja tulevat erittäin hyvin sopeutumaan meidän tehoyhteiskuntaan. Yhteiskuntaan, joka ei tunne armoa niitä kohtaan, jotka siinä eivät pärjää. Muistelkaamme miten suhtauduimme romanikerjäläisiin tai miten nyt suhtaudumme maahanmuuttajiin.

Vielä lapsityövoimasta ja hyväntahtoisten hölmöjen syndroomasta. Jos emme siis vastusta lapsityövoimankäyttöä, emmekä painosta yrityksiä kohentamaan eettistä vastuutaan, niin meillä olsi vieläkin ehkä apartheid Etelä-Afrikassa. Kyse on suurelta osin siitä, että globaalissa kapitalismissa ei-pärjääjät ovat kärsineet ja kärsivät edelleen taloudellisesta sorrosta, jota on jatkunut 600 vuotta. Tästä voi lukea mm. Galeanon Tuulen Muistot. Me omahyväiset elintasokuninkaat olemme tehneet sellaset maailmankaupuan rakenteet, jotka eivät anna köyhille maille mitään mahdollisuuksia reiluun kauppaan ja epäreilukauppa johtaa lapsityövoiman käyttöön kun emme anna heidän vaurastua.

Tämän aamun kuunnelma lisäsi turhautuneisuuttani kuten näkyy. Sillä jos noin tietoinen ja ajatteleva ihminen puhuu kuin hyödyllinen idiootti, niin onko se osoitus tehokulutusyhteiskunnan arvojen kaikkivoipaisuudesta

Kirsi,Kirsi

Ihan totta ,Kirsi,räksytät kyllä tietämättä asioista, mutta haluat provosoida MUTU-tieto ei ole tietoa. Inhoamasi uskovaiset eivät takuulla tunne itseään täydellisiksi. Miksi he siinä tapauksessa tarvitsisivat armoa ja anteeksiantoa ? Täydellistä ihmistä ei ole olemassa, sen tietää jokainen sanomattakin. Sellaiseen on pyritty joskus: Kolmannessa Valtakunnassa ja Neuvostoliitossa. Seuraukset tunnemme. Ollaan vaan siis tällaisia, keskeneräisiä, pyrityään vain kasvamaan.
Urheilijoista puheenollen Mika Myllylän kohtalo surettaa: hän tunsi pettäneensä oman maansa (!!!), epäonnistuneensa ihmisenä eikä pysty antamaan sitä itselleen anteeksi eikä kai sitten hänen maansakaan anna anteeksi (!!!). Media muistaa tuoda hänen jokaisen tempoilevan elämänsä mokan kansan tietoon. Eikö voisi jo antaa armon käydä oikeudesta? Niin mistä oikeudesta, eihän meillä ole varaa mättää kiviä hänen niskaansa, kun omista kaapeistammekin löytyy vaikka mitä. Urheilijankin pitää voida epäonnistua urheilusuorituksessaan, ei hän silloin ole huono ihminen.

Kirsi, hei!

Kaikkea maailman epätäydellisyyttä yms., voi tarkastella ulkopuolelta: uskontoon, tapoihin yms vetoamalla.
Loppukädessä on kyse vain ihmisen teosta toista ihmistä vastaan.
Sitä saa kaunistella jumalilla, uskomuksilla ja niin edelleen. Ja sitä kaunistellaan.

Minä en tahdo kuulua kaunistelijoiden ryhmään.

T. Kirsi Virtanen

räikeää yleistämistä

Kirsi Virtanen syyttää ohjelmassaan lapsityövoiman poistamisen puolesta työtä tekeviä mustavalkoisiksi. Kuitenkin hän itse sortuu räikeään mustavalkoiseen ajatteluun leimaamalla yksioikoisesti kaikki uskonnolliset, ekologiset, lapsiaan kotona hoitavat (uran luomisen jättävät), köyhien auttajat jne. vain omahyväisiksi itseään täydellisinä pitäviksi ihmisiksi. Jos näissä "ryhmissä" onkin myös sellaisia ihmisiä, miksi pitää vetää noin törkeä yleistys? Uskon, että suuri osa uskonnollisista on lempeitä, armollisia, hyväksyviä ja tasavertaisina itseään pitäviä esim. noita mainitsemiasi narkomaaneja ja alkoholisteja kohtaan. Kaikki eivät myös auta köyhiä vain saadakseen itselleen kunnian kruunua, eivät ole ekologisia itsekkäistä tarkoitusperistä lähtien, ei hoida lapsiaan kotona ollakseen täydellinen äiti/isä, eivätkä varsinkaan pidä toisin ajattelevia idiootteina, kuten Virtanen pitää näin toimivia.

Lapsityövoimaa koskeva osuus sisälsi käsittämätöntä tietämättömyyttä. Kannattaa ottaa tästäkin asiasta selvää ennen kuin julistaa valtakunnan verkossa "musta tuntuu" -mielipiteitä.

Ilmeisesti Virtanen potee itse huonoa omaatuntoa liiallisesta kuluttamiseta, koska rinnastaa tietämättään onnellisuuden ja riippuvuuden. Kyllähän huumeiden käyttäjäkin luulee saavansa huumeesta onnellisuutta mutta miten pitkäksi aikaa! Sama pätee lievemmässä muodossa shoppailuun; käsi sydämelle, Virtanen, onko ensi viikolla vielä onnellinen olo uudesta paidasta, vai joko pitäisi ostaa jotain muuta uutta?

huhhuh

kun näemmä Kirsin älykkyys on laskemassa, niin ilmeisesti kaikki Suomen Naiset ovat tulossa yhtä tyhmemmiksi! Ps: huomaa vähemmästäkin, että et seuraa tai tiedä urheilusta paljoakaan.

Mitäänsanomatonta höpinää

Todella epätäydellistä.Arv. "logiikan mestari" puhui itsensä moneen kertaan pussiin.Ärsyttävänä viihteenä tuo nyt menee, mutta silti:miksi tällaista tulee radiosta? Niin,
ehkä juuri siksi.

Vinha Varsi Virtanen

Virtaska sen sanoi

"Loppukädessä on kyse vain ihmisen teosta toista ihmistä vastaan.
Sitä saa kaunistella jumalilla, uskomuksilla ja niin edelleen. Ja sitä kaunistellaan."

Senpä takia olisi hyvä tutkia ennen kuin hutkia, etteivät teot (=kolumnit) menisi tietämättömyyden piikkiin. Voisit oppia mm. että uskovaiset eivät ole aivotonta karjaa, erilaiset arvot eivät ole suvaitsemattomuutta, he eivät tunne olevansa muita parempia jne.

Kirsi Virtaselle

Voi kuinka surulliseksi ja pahoille mielin tulin kuultuani lestadiolaisten olevan jälleen syyllisiä.
Kirsi Virtasen mukaan he pitävät itseään onnistuneitten ihmisten ryhmänä.
Ylen toimittajatkin voivat näköjään lestadiolaisia syyttää kaikesta asiaa tuntematta.
Käypä Kirsi yhden kerran heidän seuroissaan.
Et löydä ainuttakaan lestadiolaista ,joka sanoo että hän on onnistunut ihminen.
Olen itse pitkään etsittyäni löytänyt tästä parjatusta joukosta aidosti ja nöyrästi Jumalaan uskovan seurakunnan.
Kovin kevyesti ja vastuuttomasti voi Suomessa loukata kansalaisten syvää vakaumusta.
Onko Ylellä tavoitteena hävittää viimeisetkin moraalin rippeet tästä maasta.

Surullisena menoa Suomessa seuraava.

Kauhiast hämmästynyt

En viitsinyt kuunnella ohjelmaasi loppuun. Pilaat ohjelmasi paitsi huonolla perehtymisellä asiaan, niin myös sillä että esität asiasi ikään kuin kyse olisi murrosikäisestä. Minä en ainakaan jaksa kuunnella moista.

Ja sitten tuo sinun kannanottosi blogin viesteihin on samalla tasolla... Olet ilmeisesti aika omahyväinen ihminen, joka luulee tekevänsä täydellistä työtä ja olevansa aina oikeassa.

Olisiko sinun syytä aikuistua ja opiskella, ennen kuin kulutat kuuntelijoiden aikaa moiseen?

Itseäni harmittaa tilanne, sillä kuuntelen yleensä aamuisin Ykkösaamun ja radio jää turhan usein auki myös sinun ohjelmasi alkaessa - kai siitä syystä, että muina aamuina Ykkösaamu jatkuu yleensä tasokkailla ohjelmilla.

Anteeksi tämä, mutta en voi todellakaan ymmärtää, että sinuntasoisellesi ohjelmantekijälle annetaan niin hyvä esitysaika kuin annetaan.

Millainen pitäisi olla?

Sanoit hyvin, kun sanoit, että loppujen lopuksi kyse on vain ihmisen teoista toista ihmistä kohtaan. Niinpä, mutta ovatko kaikki uskonnolliset sitten niin kamalia toisia ihmisiä kohtaan kuin annoit tässä(kin) ohjelmassa ymmärtää? Kukaan uskonnollinen ei siis pyri ottamaan toisia huomioon, auttamaan niitä, joilla menee huonosti, pyri suhtautumaan arvostaen kaikkiin ihmisiin, ymmärrä epätäydellisyyttä jne? No, jos sellaisen uskovaisen joskus havaitsisitkin, pitäisit hänen toimintaansa luultavasti tekopyhänä.

Minkähänlainen pitäisi olla ja miten toimia, että olisi Virtasen mieleen?

Kirsiltä kiitos!

Hienoa että näette vaivaa ja otatte kantaa.
Luen kaikkia huomioitanne ja mielipiteitänne suurella mielenkiinnolla.

Kevättä odotellessa jatkoon!

T. Kirsi Virtanen
toimittaja
Yle Radio 1
kirsi.virtanen@yle.fi

On Virtaskalla hyviäkin kolumneja

Uskon, että Virtaskan päätarkoitus on vaan aiheuttaa keskustelua. En usko hänen olevan aivan niin yksisilmäinen kuin luulisi hänen kolumniensa perusteella. Tai sitten hän ei uskalla ottaa asioista selvää. Onhan monasti käynyt niin, että uskontoa tutkinut onkin tullut uskoon!

Hyvä Kirsi!

Olet ainoita toimittajia, joka tekee korville hyvää!

Se tässä harmittaa!

Olen uskovainen ja saan olla onnistunut tai epäonnistunut. Se mikä minussa epäonnistuu, tulee täydelliseksi Jeesuksessa Kristuksessa.

Minua harmitttaa, että saat palkkasi tuollaisella tyhjän jauhamisella. Meidän kuuntelijoiden se on maksetava! Kyllä jokainen osaa filosofoita moista ihan iman sinun löpinöitäsikin. Musiikkimaku sinulla on todellakin hyvä ja juuri siksi kai annan radion olla auki tuohon aikaan.

Työstät jotakin omassa sielussasi. Näet kaikessa vain ristiriittaa ja repivyyttä.

Auringonpaiste!

Virtaskan uskontokäsitystä ihmettelee jo Sika-Eemelikin

Vaikka Eemeli ei tunnusta minkään valtakunnan uskoa. Mutta tuntee joitakin uskovaisia. Ja on sitäpaitsi melko empaattinen ihminen. Mitä minä tunnen, niin ei uskovaiset ole mitään itsensä ylentäjiä noin keskimäärin. Ennemminkin juuri heistä löytyy kovaa kokeneiden ymmärtäjiä. Tietenkin heitäkin on joka lähtöön. Ja joka porukkaan mahtuu tietenkin sosiopaatteja ja kiipijöitä. Tällaiset ihmiset voivat tietenkin empaatikkojen sekaan naamioituneena tehdäkin pahoja. Ei kuitenkaan ole syytä yleistää koskemaan uskovaisia yleensä. Ei uskonnolla juurikaan ole enää sellaista asemaa meillä, kuin Kirsi kuvailee. Ennemminkin uskovaiswten osoittelu on kuin löisi lyötyä.
Lapsityövoimasta olen kyllä aika samoilla linjoilla Kirsin kanssa. Eivät ne kaikki ole edes mitään pikkulapsia, vaan usein teini-ikäisiä ja jollei yhteiskunnan kehittyneisyys mahdollista kaikkien kouluttamista - monethan ei ole päässeet minkään kaltaiseen kouluun - niin totta kai pitää jotain saada tehdä. Totta kai on silti hyvä, että meillä puhutaan niiden työoloista, samoikuin aikuistenkin. Mutta ei länsimainen siirtomaaherra ollut sen pahempi kuin ruskea sahib. Hän on vain yhtä paha. Ei mitään jaloja villejä ole ollut olemassakaan. Ja nykyisessä kolmannessa maailmassa oli myös korkeakulttuureja joilla oli äärimmäisen raakoja käytänteitä.
Kaikkien kannattaisi lukea mm kirja "Jalouden alkuperä" - en nyt muista tekijää. Emile Durkheimin "Uskontoelämän alkeismuodot" kertoo myös jalojen villien järkyttävistä initiaatioriiteistä nuorille (vaikka on muuten tylsä) ja löytyy tietoa varmaan netistäkin. Eikä kristitty lähetyssaarnaaja ole vienyt tyttöjen ympärileikkausta tuliaisiksi, eikä sen puoleen poikienkaan.

Teidän Sika-Eemeli

Sebastian...

Hei!
Juuri noin, Sebastian!
Kirsi ärsyttää meidät ajattelemaan tosissaan näitä asioita!
Ja se on hyvä.
T.Satu

Uskonnoista.

Usko on asia jonka varassa me elämme. Uskon varassa ovat ihmissuhteesi ja huominen päivä.
Jos Jumala on olemassa hän on uskot tai et.
Sanoilla leikkimisetäsi ei kukaan pahoita mieltään joka vähänkin tuntee elämää ja hyvän ja pahan suhdetta toisiinsa.
Mainitsit Mormonit. Tiesitkö että jos kuka, he uskovat Jeesukseen Kristukseen ja Hänen merkitykseensä ihmiskunnan pelastajana.

Ärsyttää

Tässä on nyt melko monessa kommentissa tullut ilmi blogin puutteet ja perusteettomat väitteet ja itse hämmästelen vain yhtä asiaa. Kuka tätä haluaa jatkaa?

Käyn töissä ja kuuntelen siellä ylen ohjelmia, maksan palkastani veroa, eli osuuteni ylen tuloista. Kaltaisiani tuntuu olevan paljon jotka eivät saa tästä ohjelmasta muuta irti kuin pahan mielen joka lähetyksen jälkeen. Perusteetonta pään aukomista, vuoron perään, kaikkia ihmisiä kohtaan. Haluaako joku oikeasti kuunnella tämmöstä??

Arvostan ja pidän ihmisistä, joilla on vahvat periaatteet ja mielipiteet vaikka näkemys eroasikin omastani. Mutta tämmöistä kaikkien vuoron perään haukkumista en voi käsittää. Ymmärrän kyllä kriittisen keskustelun tärkeyden ja tiedän että provosoiviakin kommentteja tarvitaan herättämään keskustelua, mutta mihin tarvitaan perusteettomia näsäviisaita kommentteja, joita enimmäkseen jakelet? Tämä johtaa ainoastaan siihen, että itsekin henkilökohtaisesti vaihdan kanavaa lähetyksesi alkaessa. Tähänkö pyritään kansan maksamassa kansan radiossa??

Tämä muistuttaa satua "keisarin uudet vaatteet". Kukaan ei mielellään kuuntele tai vaihtaa kanavaa ohjelman alkaessa, mutta silti tälläistä julkaistaan, koska tämä aika rakastaa niin "rohkeita" mielipiteitä.

Kiitos, terveisin Veli-Matti Viljakainen

Melkoisia asiavirheitä uusimmassa

Hei Kirsi, satuin kuuntelemaan tämäniltaista pläjäystäsi. Nautin useimmiten tavastasi herättää keskustelua vaikeistakin aiheista, mutta en järin hirveästi arvosta näitä palavasilmäisellä tosikkomaisuudella paasattuja oman uskontosi (ateismi) mukaisia saarnoja.

Välillä tuntui olevan myös pointtiakin, kuten moite siitä, että jotkut tahtovat lisäillä omiaan alkuperäisiin pyhiin kirjoituksiin (kuten Raamattuun), mutta kaksi esimerkkiäsi tästä aiheesta meni erittäin kirkkaasti metsähallituksen puolelle. Näin käy, kun asioista ei juuri tiedä eikä vaivaudu ottamaan selvää.

Otit siis lestadiolaisista kaksi esimerkkiä siitä, kuinka he lisäilevät omiaan pyhien kirjoitusten jatkoksi. Toinen esimerkkisi oli toivottavasti puhtaasti huumoria, eli hauska urbaanilegenda siitä, kuinka lestadiolaisilla ei voi olla kuulemma ikkunallista pesukonetta. Täysin perätön myyttihän tuo on, josta Wikipediassakin kerrotaan parissa paikassa:


Yksi sitkeimmistä 1970-luvulla syntyneistä urbaanilegendoista on myytti ikkunallisista pesukoneista. Sen mukaan vanhoillislestadiolaisuudessa on kielletty ikkunallisen pesukoneen käyttö, etteivät miehet voisi nähdä naisten alusvaatteita ikkunan läpi. Pesukonemyytti putkahti esille vuoden 1981 suviseurojen tiedotustilaisuudessa.[82] Vuonna 1996 Opetushallitus julkaisi kirkkohistorian cd-romin, jossa luki: "... Liikkeestä tekee tunnusomaisen ja tietyllä tapaa mainetta saavuttaneen sen torjuva suhtautuminen muun muassa televisioon, ikkunaverhoihin ja jopa pesukoneiden muovi-ikkunoihin". Palautteen takia Opetushallitus poisti sen pikaisesti valikoimistaan. Pesukonemyytti ylitti myös kansainvälisen uutiskynnyksen.[83]"
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vanhoillislestadiolaisuus

Sekä:

"Tunnettuja kaupunkitarinoita:
---
Vanhoillislestadiolaiset eivät hyväksy ikkunallisia pesukoneita, koska niiden ikkunassa pyörivät alusvaatteet saattavat herättää himokkaita ajatuksia."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaupunkitarina

No, äkkiäkös sitä kiihkossaan erehtyy. Sitä se suvaitsemattomuus teettää.

Toinen asiavirhe, joskin vähemmän vakava oli väite siitä, että lestadiolaisilta on televisio kielletty. Samaan syssyyn äiyttiin sitten ihmettelemään kuinka Jeesus, Matteus tai joku vastaava tiesikin kieltää television. Ylimääräinen uutislähetys sinulle: tällaista kieltoa ei ole, eikä (vanhoillis-)lestadiolaisilla ole muutenkaan mitään kieltolistoja. Kristityn elämä ei ole sääntöjen noudattamista tai lain alla elämistä. Tämänkin tietäisit jos olisit edes hiukkasen sitä Paavaliasi lukenut.

Lestadiolaisuudessa esiintyvä kriittinen suhtautuminen televisioon ei ole koskaan kohdistunut itse laitteeseen vaan ohjelmistoon. TV on kuitenkin onneksi tarpeeton väline lähes kaikille, joten ei ole ollut mitään ongelmaa jättää sitä hankkimatta juuri heikkolaatuisen ohjelman takia. Ja tällaiseen heikkotasoiseen ja ihan puhtaasti synnilliseen sisältöön kyllä viitataan Raamatussa siellä täällä. Monet opettajat esimerkiksi ovat tarvinneet työnsä puolesta tv:n ja videot, ja heillä onkin tällainen laite tarvetta varten ollutkin käytössä, eikä siinä ole mitään ongelmaa.

Ps. tässä sinulle sitä kristittyjen ylimielisyyttä:
"Ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa, ei ketään, joka hyvää tekee, ei yhden yhtäkään, vaan kaikki ovat poikenneet pois, ynnä kelvottomiksi tulleet.", kirjoittelee Paavali.

Jos "hyviä" ihmisiä etsit kokeiles linjalla "hyväntekeväisyysihmiset", muslimit, katolilaiset ja jehovan todistajat. Siinä ainakin muutama ryhmä, jotka omalla erinomaisella tekemisellään hankkivat taivaspaikkaansa / muuta kuolemanjälkeistä arvostusta.

Järkyttävää

Virtasen missio tuntuu olevan riekkuminen riekkumisen vuoksi. Oma kysymyksensä on se, pitääkö kuuntelijoiden/veronmaksajien moista kustantaa?

En ymmärrä, jos joku tuollaista murkkuikäisen tasolle jämähtäneen höpinää ilman varsinaista asiasisältöä jaksaa kuunnella - järjellinen ihminen ei ainakaan.

Virtasen ohjelma on kuuntelijoiden aliarvioimista. Toivottavasti uusi johtaja alkaa vaati ohjelmalta - jos se nyt ikävänä vaihtoehtona jatkuisi - jotain tasoakin.

Ei tuollainen ohjelma sovi asiaohjelmakanavaksi profiloituneelle kanavalle.

Melkoista asiantuntemattomuutta

Virtaskalla oli edellispäivän uusintaohjelmassaan roppakaupalla virheellistä tietoa. Seuraavassa muutama esimerkki.

Yksi räikeimmistä lyömäaseista uskovaisia kohtaan on jorinat maailman luomisesta seitsemässä päivässä. Raamatussa mainitaan, kuinka yksi Jumalan päivä on ihmisen ajassa ikuisuus.

Samaan virheeseen syyllistyi eräs tiedemies Ylen ohjelmasarjassa "Jumalainen Heinäkuu" parisen vuotta sitten esitelmöidessään, ettei ole mitään näyttöä siitä, että maapallon kehitys olisi nopeutunut jossain vaiheessa. Ohjelmassa tämä Raamattua tuntematon, ilmeisesti ateisti, ja ateistinaistoimittaja kummatkin mollasivat Raamattua osoittaen samalla oman tietämättömyytensä. Ohjelmaan ei luonnollisesti oltu kutsuttu ketään Raaattua tuntevaa henkilöä. Se oli aivan kuin Nadjan Huoneessa keskusteltaisiin kirjasta pelkästään sen nimen ja kirjoittajan nimen perusteella sisällön ollessa täysin tuntematon.

Evoluutio on toinen lyömase, jonka käyttäjä paljastaa oman tyhmyytensä. Raamattuhan kirjoittaa Aatamista ja Eevasta ja heidän jälkeläisistään eikä siitä, mitä mahdollisesti on ennen ollut. Siinä vaiheessahan ihminen oli kehittynyt jo lähes samaksi, mikä se on tänä päivänä.

Elamän alkamisesta maapallolla ei kenelläkään ole varmaa tietoa. Tiedemiehet kyllä viisastelevat siitä, miten se lähti kehittymään sen jälkeen kun se oli alkanut. Osataan vaan esittää arvailuja. Niin, ja tietenkin se tiedetään, että "ei siihen ainakaan millään Jumalalla ollut mitään osuutta".

Eli paljon olisi Virtaskalla oppimista, mikäli hän haluaisi tehdä asiallisen ohjelman. Valitettavasti näitä Virtaskoja meillä on tänä päivänä enenevässä määrin ja huonommaksi menee koko ajan. Suurin kiitos siitä lankeaa puutteelliselle uskonnonopetukselle.

voisikos ääni kellossa vähän monipuolistua

Voisikos Virtanen vaihteeksi kertoa siitä, mitä hyvää kirkko tekee. Nyt olemme kuulleet miten se eriarvositaa ja kuinka kamalaa on, kun homoja ei vihitä kirkoissa avioon. Onko homojen oikeudet tärkeämmät kuin niiden lukuisten vanhusten ja vähävaraisten, joiden puolesta kirkon diakoniatyö tekee päivittäin hiljaista, hyvää työtään? Todella yksipuolinen on Virtasen näkemys asioista. Miten ihmeessä yksi traumatisoituneelta kuulostava uskonnon vihaaja saa näin paljon äänivaltaa? Ja tästäkö ilman tv:tä elävän pitäisi alkaa maksaa parin sada euron suuruista mediamaksua, no way! Mielummin istun vaikka vankilassa ne pari päivää, kun maksan moisesesta yksisilmäisestä journalismista. Pyydän siis tasa-arvoisuutta ja asioiden tutkailua useammasta kuin yhdestä näkökulmasta!!