Skip navigation.
Home

Nautinto

(YLE Radio 1 ke 30.7.2008 klo 9.06-10.00)

Nautinto on yksinkertainen juttu. Me nautimme polkupyöräilystä, saunomisesta ja ajasta perheen parissa.

Höpsis, sanoo Kirsi Virtanen. Nautinto on monimutkainen juttu.

Mietitäänpä nyt vaikka Maijaa, viisikymppistä naista, joka kerää kiiltokuvia. Hän saa nautintoa harrastuksestaan.

Mutta nautinto ei ole homman päämäärä, vaan keräily. Vasta tämän toisen asian avulla Maija saa nautintoa. Maija siis saavuttaa nautinnon vain kiinnittämällä huomion toisaalle.

Mutta onko nautinto arvokasta, jos sen avulla aiheutamme toiselle tai itselle pahaa? Pitääkö nautinnosta olla hyötyä? Voiko nautinto olla epäitsekästä? Voiko toisen nautinnosta nauttia?

Monimutkaiseen asiaan tuo valaistusta Kirsi Virtanen, vaikka nautinnon määrittelyssä ei ihmiskunta ole vielä onnistunut.

Oli nautinto kuunnella taas Kirsiä!

Oli jälleen niin miellyttävää kuunnella Kirsin heleän tuhtia ääntä. Saatoin itsekin kuulla sen kesäyön sateen ropinan ja muistaa ne lasten halaukset. Voikun saisin halata Kirsiä!

Kiitos Kirsi

Kiitos Kirsi Virtanen,
tämänaamuisesta jutustelustanne. Pitkästä aikaa nauroin
ääneen kuvauksellenne meidän mummeleiden estäessä pikaisia
nuorempien nautintoja hidastellessamme kauppajonoissa ja liikenneruuhkissa.
Koska pakinanne aina sisältävät myös vakavaa ajatusta, tulin
itse ajatelleeksi oliko iloisen nauruni takana ehkä sittenkin usko, etten vielä olekaan ihan rollaattorivanhus,
vaan vielä ohittelen autolla hitaampia enkä ole tukkeena
kassajonoissakaan. Toivon kuitenkin pystyväni ainakin hymähtelemään provokatiivisille lausunnoillenne myöhemminkin.
Kiitos keskiviikkoaamujen iloista ja jatkakaa entiseen malliin.
Seija Stenfors, 70v

Kieltämättä tuli huono

Kieltämättä tuli huono omatunto, kun puhuit tänään 30.7. siitä, että edessä hidasteleva vanhus vähentää olemassaolollaan nautintoani pistellä täysillä eteenpäin. En siis liene erikoisongelma, vaan yksi muiden samanlaisten joukossa. En se ole tarkoitettu vanhusten vähättelyyn, jos itsellä on hinku päästä eteenpäin.

Pirsakka ote sinulla on asioihin, kuuntelin tänään eka kerran ja kuuntelen toistekin, nautiskellen. On jotain omaa ja tuttua, jotain uutta ja ärsyttävää.

Nautinto

Kuulin sattumalta harvinaisen monipuolisen ja pitkän esitelmäsi nautinnosta. Olisiko se saatavissa kirjallisesti?

Minäkin nautin ja

haluaisin nauttia vielä ajatuksistasi kirjallisessa muodossa.
Mistä se nautinto löytyy?

nautinto

Elämä itse on nautinto, jos sen oikein oivaltaa.
Raamattu esim. sanoo(Luuk. 17:33) "Joka tahtoo tallettaa elämänsä itselleen, hän kadottaa sen; mutta joka sen kadottaa, pelastaa sen".

vielä jäi ilman nautintoa

Viime viikon Viro-mp3 on näköjään tänään laitettu uudestaan jakoon; toivottavasti tämä Nautinto ilmestyy joskus nettiin, meitä varten jotka joudumme olemaan keskiviikkoaamuisin töissä.
Täytyy siis tyytyä kommentoimaan viime viikkojen ohjelmia ja niihin lähetettyjä kommentteja.
Kirsin pyrkimys provosoida kuulijat ärtymään on saavuttanut melkoisen kliimaksin! Yhä useampi on tarttunut täkyyn, on näköjään monta aihealuetta, jotka todella satuttaa suomalaisen heikkoa itsetuntoa. No onneksi sanallinen hyökkäys toimittajaa kohtaan vähän helpottaa oloa. "Älä hypi minun tabun varpaille!"
Niin kauan kuin Virtanen/Kajo/Enbuske-eliitti pysyy äänessä, minä jatkan lupamaksun maksamista. (Kai ilman muuta YLEn päättäjät lukevat näitä blogeja...)

Minusta nämä ohjelmat ovat nautintoa

Vaikka ei aina samaa mieltä olisikaan, niin tulee ainakin provosoiduksi ajatustoimintaan.

Kirsi on tosin suloisempi kuin entinen valtakunnanprovokaattori Taanila :-)

Tämä ohjelma ei ole kuunneltavissa?

Ilmeisesti Nautinto-ohjelma ei ole kuunneltavissa eikä ladattavissa? En ainakaan löydä linkkiä...

Onko tarve harjoittaa

Onko tarve harjoittaa kiellettyjä nautintoja (kaupallinen seksi, huumeet, alkoholi, tupakka, kaahaaminen, rikokset, synti jne.) geeneissä, jolloin voidaan käyttää jotain geeniterapiaa, vai onko kyseessä ryhmädynamiikka eli aina on pakko olla jotain kiellettyä (omenapuu tai helvetti), vai onko se vain opittua eli lisää kieltoja ?