Skip navigation.
Home

Suomalainen viinapää

(YLE Radio 1 ke 23.4. klo 9.06 - 10.00)

Suomalaiset tunnetaan, jollei muusta, niin ainakin viinapäästään. Ovat kovia juomaan eivätkä muusta puhu kuin siitä, millainen känni oli ja millainen on tulossa.

Kirsi Virtanen muistuttaa, että tämä tarina ei ole kovin tosi - siis siinä mielessä että me olisimme oikeasti ainoat jotka mölyävät ja reuhaavat humalassa. Katsokaapa nyt huviksenne vaikkapa noita vanhojen sivistysmaiden kansalaisia - ruotsalaisia tai brittejä. Kovempaahan ne huutavat juovuspäissään. Ja ne tosiaan ovat kännissä!

Tosiasia kuitenkin on, että me nykysuomalaiset juomme aivan älyttömät määrät alkoholia.

Kirsi Virtasella on asian syyksi selitys.

Suomen kansan juomatapoja on 1800-luvulta lähtien paimennettu kovalla kädellä. Kansa ryyppää liikaa, sanottiin jo Turmiolan Tommin tarinan syntyaikoihin.

Näin sanovat sailakset ja muut eliitin totuuden torvet yhä. Viesti on sama: alkoholi on vain vaaroja täynnä.

Kun meitä on vain haukuttu liian juopoiksi, ja kun kukaan ei ole kertonut, että sitä alkoholia voisi ihan maistella ja ottaa vähän seuran vuoksi, niin onko tuo sitten ihme, että juominen on riistäytynyt käsistä!

jännään ja odotan

Piti ihan etukäteen kirjoittaa. Jännää kuulla miten aiot vemputtaa alkoholiasiaa! Olen uskollinen kuulijasi vaikka vihaankin juttujasi välillä.

Voi tavatonta!

Olen elänyt nuo "valvovan" ravintolakulttuurin ajat, mitä Kirsi Virtanen ei itse ole kokenut (kuvasta päätellen liian nuori). Olihan niissä säännöissä paljon hassua holhoamista, mutta palaisin mielelläni takaisin niihin aikoihin . Silloin asiakasta kohdeltiin kunnioittavasti, ei tarvinnut sietää holtitonta möykkää ympärillä, mahdollisen musiikin kuuli normaalivolyymilla, tarjoilijat tiesivät, mitä ruoka-annos sisälsi ja olivat ylpeitä ammattitaidostaan. Silloin ns tavallinen ihminen saattoi kokea ravintolassakäynnin juhlana arjen keskellä myös kohtuuhintaisissa paikoissa. Nyt pitää mennä Savoyhin jos mielii saada kunnon ruokaa miellyttävässä ympäristössä ja ilmapiirissä ammattitaidolla tarjottuna. En todellakaan ole "hienostoa", mitä se sitten lieneekään KV:n mielestä. Olen tavallinen pienellä eläkkeellä kitkutteleva valtion virkamies enkä siis voi käydä Savoyssa. Koska vältän näitä seduloita, juottoloita, sikaloita, joissa KV:n ihannoima ravintolakulttuuri kukkii, en juurikaan voi ilahduttaa itseäni ravintolakäynnillä.

Voisiko joku ystävällisesti vaikuttaa Kirsi Virtasen puhetapaan. Kävin kansakoulua 40-luvulla. Silloin koulun juhlissa oli oppilaiden esittämiä pikkunäytelmiä, joissa pienet ihmiset jollottivat repliikkinsa samalla nuotilla kuin KV nyt. Nuo kammottavat hm-ynähdykset ja hauskaksi tarkoitetut äänenpainot tuovat mieleen juuri nuo "taide-elämykset". YLE on valtakunnan ainoa laatukanava. Pitäisi siellä olla joku taso hupiohjelmillakin. Persoonallinen ja ilkeäkin saa olla, mutta ei tyhmä. Tulee ikävä Hannu Taanilaa!

Hyvä juttu toimii aina

Hei Kirsi- kiits piristeestä tähänkin aamuun, toimii hyvin,ja on ah niin totta...toivottelee Olli K.

Rankkaa tekstiä

Taas ohjelma jossa sanotaan asioita niin kuin ne ovat. Kirsi Virtanen on varmaan lopetettavien ohjelmien listalla. Se on niin kamalan oikeassa. Nautin nyt vielä kun voin.

Olen kyllä kokenut...

Kuvasta huolimatta - olen kokenut ravintoloiden tiukan palvelun. Pääsin ravintolaan vuonna 1982.

Kaikille:
Kiitos kaikesta mutta ennen kaikkea:
Kevättä! Kevättä!!!
*hymy*
ja
*virn*
K.

Kirves kiveen kilisee

Jokin aika sitten toimittaja Virtanen rakenteli ansiokkaan kokonaisuuden rakastumisesta, mutta tällä kertaa kirves kilahteli iloisesti kiveen monta kertaa. Sekaisin menivät niin svedut ja hurrit kuin pirtut ja pontikatkin.

Virtanen syytti 1800-luvun ruotsinkielistä sivistyneistöä rasistiseksi, mutta syyllistyi itse suoranaiseen kiihotukseen kansanryhmää vastaan. En hyväksy ruotsinkielisen vähemmistön erityisasemaa esimerkiksi koulutuspaikkojen suhteen, mutta Virtasen älytön kielivähemmistön hutkinta oli luokatonta.

Teennäinen intonaatio ja halveksiva hymähtely riipi korvia. Ikävä tuli tosiaan Taanilan tapaisia syvällisesti sivistyneitä toimittajia.

Erinomainen kertomus

Juttusi tuntui hyvin todenmukaiselta, varsinkin kun lukee tämän "sivisteneistön" mielipiteitä ja kommentteja tänäkin päivänä. Kenen tarkoitusperiin liittyy tänäpäivänäkin etsiä suomalaisuudesta kaikkea negatiivista ja verrata sitä oman ryhmänsä iloisuuteen pitkäikäisyyteen ja yhteisöllisyyteen? Onko suomalainen metsäläinen ja vähemmän sivistynyt kuin esimerkiksi läntinen naapurimaamme vai onko kyse vain takoituksellisesta viestinnästä jota jatketaan vuosikymmenestä toiseen. Nämä olivat retorisia kysymyksiä, mutta voisihan aihetta miettiä laajemminkin.

Olen viisikymppinen,

Olen viisikymppinen, naimisissa oleva mies. En enää kuuntele Kirsi virtasen ohjelmia, koska hänellä on niin seksikäs ääni ja - minkä huomasin vasta - on niin hyvän näköinen.

Jukka

Promilleraja

Liikkuva poliisi antoi tänään taas tiedoksi, että olisi hyväksi mikäli promilleraja laskettaisiin 0,2:een nykyisestä 0,5:stä. Olen samaa mieltä ja olisi hyvä jo 0 promillen raja, josta joutuisi jotenkin puhutteluun... Tämä asia liittynee läheisesti Espanjan suomalaisonnettomuuteenkin.

Holhousyhteiskunta

Aivan niin kun ylhäältä nähdään järkeväksi holhota kurittomia kansalaisiaan jotka eivät ymmärrä omaa parastaan, on näytettävä että heistä huolehditaan. Miten valvonta voisi edes teorissa toimia, kun ei se löydä nykyäänkään kuin vähintään tuhdissa kännissä töppäileviä. Mitenkäs väsyneet, vahvoja lääkkeitä nauttineet, sekavat, osaamattomat ja vaikka huumeita käyttäneet poistetaan tien päältä? Mitenkäs se äiti joka katsoi lastaan takapenkillä ja auto meni jokeen ja kaikki muut paitsi äiti kuolivat. Järjenkäyttö olisi sallittua holhoamisessakin. Alkoholin vaikutuksen alaisena ei saa mennä rattiin on itsestäänselvyys, mutta kyse onkin siitä että alkoholia reilusti nauttinut menettää harkintakykynsä, eikä siinä ajokortteja katsella jos auto alle löytyy.

Viinasta(kin)

Olipa taas mukava kuunnella tarinaa työreissulla; ei malttanut pitää taukoakaan ennen klo 10:tä. Jatka samaa rataa!

nollatoleranssi

Olen aivan samaa mieltä. Kaikki autoilijat, jotka puhaltavat nolla promillea, pitää ottaa puhutteluun. Voihan olla, että he jossain vaiheessa erehtyvät humalassa rattiin. Jokainen rattijuoppouden uhri on liikaa. Poliisien työllisyysongelmakin ratkeaisi.

Suomalainen viinapääJos

Suomalainen viinapää

Jos tahdotte tietää kenellä se hyvä viinapää on kannattaa lukea Platonin dialogeja. Sokrates - paitsi että on äärimmäisen kriittinen tiedon kätilö, nykerönenäinen ja hyvä painija - pystyi ryyppäämään pöydän kenet tahansa mikäli Platoniin on uskominen. "Ilahduttakaamme maksaamme" totesivat tuon ajan viininlatkijat.

Kiitos

Suomen kansaa todellakin on valvottu, alistettu ja holhottu jo vuosisatoja. Ja meno jatkuu. Esim. Tohmajärvelle ei annettu kokeilulupaa opettaa venäjää ruotsin sijasta 14 oppilaalle. Kuulemma vaarantuu ruotsin kielen asema Suomessa. Siitäkin voisi Virtanen tehdä jutun. Google "Tohmajärvi pakkoruotsi venäjä"--