Skip navigation.
Home

Usko

Me etsimme sitä kuka mistäkin, joku pullosta, toinen kuluttamisesta,
kolmas pelaa uhkapelejä, neljäs syö itsensä onnelaan.

Jokaisella ihmisellä on tarve tuntea ja tietää, että hän on tarpeellinen,
että joku odottaa häntä ja joku tarvitsee. Usko ja uskonto tarjoavat monelle turvallisen paikan jonne voi piiloutua maailman myrksyiltä. Väitetään että jumala tietää kaiken.

Jumala siis myös tietää, että jotkut hänen luomistaan ihmisistä tulee kuoleman jälkeen päätymään helvettiin. Miksi jumala sitten loi tuollaisia ihmisiä? Onko taustalla se että jumala haluaa joidenkin ihmisten joutuvan helvettiin?

Minä olen sitä mieltä että periaatteessa kaikki uskonnot ovat hyviä – mutta siinä vaiheessa kun ihminen sekaantuu niihin, silloin homma alkaa mennä pieleen.
Ihmiset ovat ahneita ja vallanhaluisia. He eivät kaihda mitään saadakseen sen, mitä tahtovat. Mutta se ei tietenkään ole juamalan – jumalien – vika.

YLE Radio 1 keskiviikkona 23.12. klo 9.05 - 10.00

kirsi virtanen jumalaksi!

Voi hellalnlettas miten sööttiä. Kirsi paljastaa ohjelman lopussa että hänellä on sittenkin sydän paikallaan. Mutta voi meitä maan matosia jotka uskonnon kurimuksessa joudumme täällä vaeltamaan vaikka Kirsi-täti kuinka yrittää meitä varoitella, ettei se jumala kuitenkaan Kirsille mitään mahda.
Mistä näitä Kirsejä oikein Yleen löytyykään? Aivan; keskustanuoria kaikki tyynni.

Mikä on sinun jumalasi?

Aatonaattona kuulunut uusintaohjelma uskosta oli mauton. Olen kuunnellut ohjelmiasi aina kun voin ja ollut monesta asiasta samaa mielipuolta kanssasi. Mutta. "Jumalalle" soittaminen oli kyllä semmonen rimanalitus, että annan radion olla kiinni tästedes keskiviikkoisin yhdeksältä. Vai voiko vielä inhempaa jaa tyhmempää ohjelmaa olla tulossa?

Hyvää Vapahtajamme joulujuhlaa toivottaen Wendy Keskipohjanmaalta

Usko ja rakkaus

Jumalan rakkaus maailmaan tuli esille IHMINEN JEESUS NASARETILAISENA. Hän ei ole syypää ihmisten tekemiin pahuuksiin vaan ihmiset itse, niin "uskovaiset" kuin ateistitkin. Päinvastoin: hän antoi henkensä kaikkien toisten puolesta. Joku muu on korkeintaan uhrannut henkensä sodassa omien kansalaistensa vapauden puolesta, mikä sekään ei ole ihan pieni asia.
Nimimerkki MOPPE.

Usko

Hyvää Joulua Kirsi Virtanen!

Kuuntelin aaton aattoaamuna ohjelmasi, ja siihen liittyen ajattelin kirjoittaa sinulle pienen tarinan.

Vanhalla miehellä oli kaksi poikaa, jota hän kasvatti rakkaudella ja kurilla.
Oli alkutalvi, ja järvi oli juuri jäätynyt, mutta jää ei ollut vielä kovin vahvaa.
Pojat halusivat mennä jäälle luistelemaan, koska oli kaunis ilma, ja jäällä ei ollut vielä paljon lunta.
He kysyivät isältään lupaa lähteä jäälle.
Isä sanoi heille: Menkää vain, mutta älkää menkö lähelle suvantoa, sillä jää ei vielä kestä siltä kohden.
Pojat lupasivat tehdä niin, ja lähtivät reippain mielin luistelemaan.
Vanhempaa poikaa kuitenkin miellytti luistelu suvannon lähellä kovasti. Hän oli rohkeampi luonteeltaan ja eteni kohti suvantoa kokoajan lähemmäs ja lähemmäs. Yhtäkkiä jää petti hänen altaan, ja hän hukkui.

Kysymys: kuka oli syyllinen? Isä, joka antoi luvan, ja varoitti. Vai pojan, joka ei totellut.

Olisiko isän pitänyt kieltää poikia menemästä ollenkaan luistelemaan, vai olisiko hänen pitänyt tulla rannalle vahtimaan? vai kumpaakin..?
Ihminenhän on luonnostaan tottelematon, kuten tuo vanhempi poika, joka hukkui.
Isän ohje ei useinkaan kiinnosta, ja ainakin purnaamista esiintyy hyvin vahvasti.
Isä tietää tämän.
Tämän takia kirjoitetaan tarina uudestaan:

Pojat lähtivat luistelemaan, mutta isä, joka oli kaukaa viisas soitti kalastajamökin vanhukselle, että hänen poikansa ovat tulossa luistelemaan, jos vanhus voisi olla katselemassa vähän poikien perään, koska he ovat joskus aika rasavillejä.
Niinpä sitten vanhemman pojan suistuttua jäihin oli kalastajamökin vanhus heti valmiina auttamaan vanhemman pojan ylös jäistä, ja tarjosi hänelle lämpöisen huovan ja lämmintä mehua tuvassaan, ettei kylmissään oleva poika kylmettyisi.
Kalastajamökin vanhuksen nimi oli Jeesus.

Isä tietää meidät tottelemattomiksi, oikukkaiksi, ja hänen ohjeistaan piittaamattomiksi joka suhteessa. Vaikka niitä nuorempiakin veljiä löytyy, on niitä vähemmän.
Hän rakastaa kuitenkin yhtä paljon kaikkia lapsiaan, ja haluaa, että kaikki saisivat kiinni hänen pelastusrenkaastaan Jeesuksesta.'

Lämpöisin ajatuksin.

Miika Åfelt

Joko taas?

Olipa kerran, ja on edelleenkin, eräs nokkela ja älykäs pakinoitsija Kirsi Virtanen. Hänen oivalluksiaan saamme kuunnella keskiviikkoaamuisin.
Ja kas kummaa, tänäänkin taas päästiin pakinoitsijan mieliaiheeseen, uskonnon ja jopa Jumalan pilkkaamiseen.
Jos Kirsi Virtanen olisi soittanut joulupukille, kuten tähän aikaan olisi ollut sopivaa, olisi sen ymmärtänyt, mutta kun puhelut osoitettiin aivan toisaalle.
Vaikka soittojen sisältö ja ns. Jumalan vastaukset olivatkin tarkoitettu hauskaksi ja ajankohtaiseksi, eivät ne mielestäni sovi asialliseksi mainostamansa Yleradion ohjelmistoon.
Kuka tarkistaa etukäteen ohjelmien sisällön, vai ei kukaan? Tänään kuullun pakinan sisältö alkaa jo muistuttaa Jumalan pilkkaa. Jos kyseisen mittainen pilkanteko kohdistuisi esimerkiksi toimittajiin, poliitikkoihin tai muihin julkisuuden henkilöihin, saattaisi siitä jo joutua syytteseen. Mutta kun pilkanteko kohdistuu ihmissilmin näkymättömään kohteeseen, ei sitä katsota mitenkään epäasialliseksi, vai mitä?

Tulee vain miettineeksi, onko Kirsi Virtasella etsikkoaika, vai mikä saa hänen mielenkiintonsa uskonasioihin kääntymään näin kielteiseki. Raamatun sisältöä hän tuntuu tuntevan melko hyvin, mutta jokin tässä mättää.
Ehkäpä se selviää aikojen kuluessa ja taitavasta pakinoitsijasta tuleekin hyvä evankeliumin levittäjä ja harras kristitty. Niin uskollinen ja innokas vakamuksensa kertoja hän on.

Rauhaisaa ja koskettavaa joulua Kirsi Virtaselle.

Jos jotakin on pilkattava, niin mieluummin jumalia kuin ihmisiä

On se kumma, että tässä maassa jaksetaan kantaa huolta luterilaisen jumalan, tuon tuontitavarakeksinnön, kunniasta. Mitä hittoa olematonta liikuttaa, pilkataanko sitä vai ei - toista se on elävien ihmisten.

Ihmettelen sitä sitkeää voimaa, joka saa ihmisyksilön uskomaan jumaliin. Jos minun pitäisi yrittää pitää keskusteluyhteyttä yllä olentoon, joka ei koskaan vastaa vaan pysyy mykkänä, sanoisin jo kolmen neljän turhan yrityksen jälkeen: ei sinua, pahalaista, ole olemassakaan! Silti moni "keskustelee" tämän mielikuvituksen kukkasen kanssa vuosikymmenet, tietyt kansat tai kansanosat jopa vuosisadat ja -tuhannet. Mielisairaudeksihan tämä diagnosoitaisiin, jos kysymys olisi jostakin muusta "keskustelukumppanista" kuin jumalasta.

Jos välttämättä pitää jotakin pilkata, pilkattakoon jumalia, ei ihmisiä. Eivät jumalat pilkkapuheisiinkaan vastaa, joten miksi suotta huolestua niiden puolesta. Jos ihmisten puheet niitä liikuttaisivat, kaipa ne antaisivat kuulua itsestään: heräisivät puolustamaan itseään. Mutta sitä saamme odottaa, ehtii aurinko räjähtää punaiseksi jättiläistähdeksi ja hävittää maapallon ja ihmiskunnan, eikä odotuksemme vielä silloinkaan ole päättynyt.

Jälleen hyvä Kirsi Virtanen

On se hyvä, että löytyy rohkea ja selväjärkinen nainen, joka uskaltaa pistää asioita järjestykseen.

Joillekin vielä kehitysvaiheessa oleville ja tuntematonta pelkääville ihmisille uskonnot ovat tärkeitä, mutta niille, jotka eivät ummista silmiään ja rohkeasti uskaltavat nähdä tosiasiat, uskonnot ovat pelkkiä pakopaikkoja.

Onko uskonto pelkkä pakopaikka?

Kirsi Virtasen esiin tuomat asiat uskonoista ihmisten vallankäytön välineenä ovat paikallaan.
Hengellinen kasvu on kuitenkin jotain muuta kuin pakoa todellisuudesta. Paremminkin ihmiselle käy tällöin niin, että hän saa rohkeitta ojentaa ihmisiä alistavasti ja epäiokeudenmukaisesti heikompiaan kohtelevia vallankäyttäjiä.

Kannattaa luke yli 2000 sivua paksu Urantia-kirja, niin voi oikoa käsityksiään ihmisen hengellisen kasvun merkityksestä.
Samalla tulevat vanhat uskontojen myytit oiottua.
Riippumatta siitä onko henkitodellisuuteen uskova, vaiko ateisti, henkinen kasvu on aina ihmisen tietoisuutta laajentavaa.

Nalkuttaminen.

On sitä, että toistaa samaa.

Tätä on nyt kuultu.

Kertookohan se tässä tapauksessa asianomaisen epävarmuudesta vai omasta mielestään ylivertaisuudesta?

Ei tämäkään kaivo täyty vettä kantamalla.

huh,huh..

niin ala-arvoinen oli tämänpäivän ohjelma, ettei sitä pystynyt edes kuuntelemaan... "jumalalle" soiton jälkeen radio sulkeutui hyvin äkkiä.

Kirsi hoitaa omaa lähetystehtäväänsä

Ennen kirkko tuomitsi kerettiläisiä. Nyt Kirsi toisin uskovia. Muistaakseni YK:n ihmisoikeuksien julistus pyytää kunnioittamaan itse kunkin vakaumusta. Valitettavasti joillakin sallivuuden raja tulee vastaan. Nyt Kirsillä. Luin/kuulin jostakin, että nopea säätykierto jättää itsetuntoon piileviä kerrostumia, jotka purkautuvat hyvän maun rikkomisina. Olisikohan tässä siitä kysymys. Ei se mitään. Kokonaisuutena olet kuitenkin mahtava toimittaja Kirsi.

Uskontomatonta

"uskonnon ja jopa Jumalan pilkkaamiseen."
Jopa?

Jumalasi tuskin tarvitsee taivaallisiin sotajoukkoihin lisävoimia itseään puolustamaan. Kaiken valtias.

Uskokaa tai älkää ja sallikaa se muillekin. Myös se "älkää" -osuus.

Tonttu

Pilkanteko, raamatun mukaan kivitystuomio.

Onko sinulla parempi tieto siitä , mitä jumalan pitäisi vastata. Jos näin on, silloin sinulla on äänivaltaa sanoa, että Kirsi Virtasen valitsemat vastaukset loukkaavat........., niin siis loukkaavat sinua, tai jotakuta muuta ns kaksijalkaista perinteiden tuomiin uskomuksiin uskovaa maan asukasta. Oletko koskaan miettinyt miksi näitä perinteitä ja jumalan sanelemia lakeja on niin erilaisia eri puolilla mailmaa. Jos et ole , niin et näe tätä mailmaa omaa keittiön seinääsi pidemmälle. Et sinä saa jumalalta , minkään nimiseltä, yhtään enempää pisteitä tuomitsemalla jonkun toisen ihmisen puheita. Kirsi Virtanen keskustelee oman jumalansa kanssa milloin tahtoo, ja jos sen kuulee koko mailma ( tai yhden radiolähetyksen kuuntelijat, mikä on jumalan kannalta yhdentekevää ) niin loukkaako sinua se että sinä kuulet sen ?. Jos hän menee metsään ja puun juurella höpisee nämä samat asiat, mitä sinä et tietenkään kuule, niin oletko varma että kuitenkin jumala tuomitsee hänet samoin kuin sinä. ? siis Jumala joka on aina kannattanut avointa keskustelua? Johan on pikkusieluisella tyypillä iso virka hoidettavana.

Uskontoa voi etsiä sisältään

Pidän Blavatskyn teosofiasta. Poikkeaa muista länsimaisista uskonnoista siten, että siinä painotetaan etsimään henkisyyttä ja filosofisuutta sisältään. Karman laki on inhimillisempi ja järkevämpi vaihtoehto kuin sokea usko, jonka vuoksi jotkut jopa sotivat tai tekevät muita kauheuksia 'Herran' nimissä. Uskonnon tuputtaminen pitäisi kieltää Suomessakin, sillä se on massojen aivopesua, ja estää yksilöllisen ajattelun.

rikkiviisas Virtanen tietää kaiken

En kommentoisi Virtasen puheita jos tapaisin hänet siviilissä. Mutta koska hänellä suuri sanavalta radiotoimittajana kirjoitan tähän. On käsittämätäöntä että valtakunnallinen ei - kaupallinen radiokanava antaa tällaisen ihmisen puhua sitä mitä suuhun sattuu tulemaan eli täyttä potaskaa. Tällaista epäkunnioittavaa ja aliarvostavaa puhetta suhteessa lähimmäisiin ja Jumalaan en ole ennen kuullut. Mutta kun nyky- yhteiskunnassa ei ole enää mitään pyhää, ja samaa näyttää yle noudattavan linjauksissaan. Suuret monoteistiset uskonnot haukutaan ja kristinuskoon liitetään rikkiviisaan Kirsin puheessa lukuisia vääristymiä mm. predestinaatioppi eli ennalta pelastuksen määrääminen, joka ei kuulu kristinuskoon.
Virtasen puheissa on lukuisia asiavirheita sekä tyyli on aivan ala- arvoinen ja itsekeskeinen. Mietinkin onko kyseessä jälleen narsistisen aikamme ilmiö, eli toimittajan persoonan ja sen herättämä "kohu" on tärkeämpää kuin ohjelman sisältö, joka minusta Virtasen kohdalla rikkoo kaikkia hyvän maun ja inhimillisen nöyryyden ja kunnioituksen lakeja. Virtanen puhuu itsestään "pakanana ja ateistina", mietin että jos tunnustuksellinen uskonnollinen opetus mm. kouluissa ollaan supistamassa minimiin niin mitä tämä sitten on?!! elämme kuitenkin yli 2000 vuotta vanhassa kristillisessä kulttuurissa, emme arvo/ kulttuuri tyhjiössä.
nimimerkki järkytyksiä radion kautta

USKO JA USKONTO

Usko ja uskonto on kaksi eriasiaa.

Usko ei ole itsestään selvä, vaan se on Jeesuksen Kristuksen omilleen antama lahja, katuvalle syntiselle ja uudestisyntyneelle Jumalan lapselle.
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle; jos ihminen ei uudesti synny, ei hän voi nähdä Jumalan valtakuntaa. Joh:3:3
Kuinka ihminen voi vanhana syntyä...
Totisesti totisesti minä sanonsinulle; jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Joh.3:5,6
Sillä niin Jumala rakastanut maailmaa, että hän antoi ainokaisen Poikansa, jotta kuka ikinä häneen uskoo, se ei hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän. Joh:3:16
Meillä ei ole kuin yksi ainoa Jumala, Jeesus Kristus.
Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä.

Uskonto, uskonnot, ne on ihmisten itse sepittämiä teologisia oppeja, ellet tunne Jumalan sanaa EKSYT JA TIE ON KADOTUSTUOMIO.
Saatanan omathan on eksyksissä, ei heitä tartte eksyttää, vaan ohjata totuuteen. Rukoilla heille etsikkoaikaa.

Ketkä Jeesuksen Kristuksen ristiin naulitsi? SYNTISET. tänäkin päivänä synti repii ja raastaa kaikkialla, avioeroja, murhia, ryöväämistä, pilkaamista ym..
Kuinka monta kertaa olet ristiinnaulinnnut Jeesuksen Kristuksen?
Siinä on meillä KATUMUKSEN JA PARANNUKSEN PAIKKA.

Raha

Mielenkiintoinen näkemys rahasta. Uskon asiat ja huijarit olisi kannattanut jättää vähemmälle ja jatkaa pohdintaa tuohikorintekijän ja risuluudan tekijän vaikuttimista ja niiden vaikutuksesta yhteiskuntaan.
Koska en ole verbaalisesti läheskään yhtä taitava kuin koulutettu toimittaja, niin pyrin osoittamaan suuntaa mihin pohdintaa olisi kenties kannattanut jatkaa. Samalla olisi tullut tasa-arvoasiatkin käytyä kertaalleen läpi.

Niin , itseäni on ihmetyttänyt jo pidemmän aikaa , mihin tarvitaan sitä kolmatta osapuolta, kahden ihmisen välisessä kaupankäynnissä. Tarkoitan ammattiyhdistystä. Nythän he sanelevat paljonko siitä risuluudasta tai tuohikorista voi maksaa. Henkilö A tekee taidokkaita tuohikoreja ja henkilö B vähemmän taidokkaita. Samasta työstä sama palkka? Onko tässä jäänyt sanojen tulkinta jotenkin keskeneräiseksi.
Minun mielestäni meistä kukaan ei voi tehdä samaa työtä kuin joku toinen, koska jokainenhan tekee omaa työtään.
Toisella menee tuohikorin tekemiseen päivä, toiselle ei riitä kaksikaan ja jälki on mitä on. Sama pätee risuluudan tekijään. Sitten tulee tämä kaikki tietävä kolmas osapuoli joka sanoo, että molemmista koreista pitää saada sama hinta.
Kuka tässä voittaa ja kuka häviää? Voittaja on ainakin tämä kolmas osapuoli, koska hän saa korvauksen tekemättä oikeastaa yhtään mitään, ja voidaa kait K.V:n logiikan mukaan laskea huijareiden porukkaan. Niitä huijareita kyllä riittää kun asiaa alkaa enämpi ajattelemaan. Toivottavasti sain herätettyä joitakin ajatuksia, koska sehän näiden kirjoitusten ja kommenttien tarkoitus lienee.

Kirkon asemasta riittäisi myös juteltavaa, mutta uskon asioista on käyty monia sotia ja nyt on Joulurauha julistettu, joten parempi palata asiaan myöhemmin.

Niin sitä Joulurauhaa vaan kaikille, Kirsi Virtaselle varsinkin, ja voimia jatkaa valitsemallasi tiellä.

uskomisesta

Hei Kirsi,
Ohjelmasi radiossa ovat usein hyviä. Olen kuitenkin pahoillani siitä, että sinulla on kovin naiivi kuva uskonnosta ja uskomisesta. Monet uskonnon vastaiset ihmiset kuvittelevat, että uskova uskoo ukkoon pilven päällä, on epäitsenäinen ja manipuloitavissa, hakee turvaa ja omaa jonkinlaisen mökin miinan rajoittuneen ajattelukyvyn. Suurimmalle osalle uskovista usko on kuitenkin jotain ihan muuta. Ei kannata aliarvioida ihmisiä.

Ihmisen pää pieni selitellä Jumalan tekoja!

Kirsi pohtii koko ajan elämäntarkoitusta ja uskon olemusta, vaikka ateisti onkin.
Ei Raamattu avaudu inhimisellä järjellä. Kirsi ei voi uskoa Jumalan sanaa todeksi, koska mm. Nooan arkki oli liian pieni koko luomakunnan olioille. Ei vedenpaisumus peittänyt koko planeettaa ja ihmiskuntakin oli tuolloin vielä hyvin vähälukuinen ja asui vain pienellä alueella maapallolla. Nooan aikaan "koko maailma" oli käsityksenä vain alueella, missä ihmiset asuttivat maata - Tigris- ja Eufrat-virtojen yläjuoksulla. Eläimiä lienee olut jo silloinkin kaikkialla maapallolla, mutta Nooa pelasti vain tulva-alueella elävät lajit. Jumala itse sulki arkin oven ja asiaan liittyy paljon yliluonnollista - ei eläimet tottele luonnostaan ihmistä. Ihmiskunnan lankeemus toi kirouksen koko luomakunnalle ja Jumala korostaa tätä antamalla Nooalle käskyn pelastaa eläimetkin. Arkkia rakennettiin 120 vuotta ja see oli myös Nooalle uskon ja kuuliaisuuden koetus. Myös ihmisen elin-ikä rajoitettiin vedenpaisumuksen jälkeen 120:een vuoteen. Tietääkseni ei ole kovinkaan monta ylittänyt tätä rajaa vaikka ihmisiä asuu miljardeja ja tilastoja on pidetty vuosikymmeniä.
Raamatun ennustukset ovat toteutuneet tarkasti: Israelin historia hyvä esimerkki, Jeesuksen neitseellinen syntymä ennustettiin tarkasti jo noin 700 vuotta aikaisemmin, Jes. 7:14. " Sen tähden Herra itse antaa teille merkin: katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan Immanuel (Jumala kanssamme). Jeesuksen kärsimys, kuolema ... kerrotaan selvästi Jes. 53:luvussa. VT ennusti noin 700 vuotta aikaisemmin, että Jeesus syntyy Beetlehemissä, Miika luku 5. Mainitsen tässä vain muutaman esimerkin näistä sadoista ihmeistä Jumalan sanan ilmoituksista.
Kyllä itse kristittynä olen saanut kokea paljon Jumalan ihmeellistä johdatusta ja apua elämässäni. Ei tämä ole vain jotakin toiveajattelua. Parantunutkin olen kerran ihmeellisesti vuosikymmeniä kestävästä vaivasta rukouksen myötä ja saanut olla terveenä pian kymmenen vuotta.
Ilman Jumalaa saa olla tyhjän päällä. Juuri sinunlainen ajattelutapa on hyvininkin ymmärrettävää kun ei ole löytänyt Joulun Herraa Jeesusta Kristusta elämän Herraa. Ilman Jeesusta pohdittavaa riittää, mutta kysymykset jäävät ilman vastausta!

Kainuun tyttö!

Suvaitsemattomuudesta

Perin on merkillistä, että Kirsi Virtanen haukkuu uskovaisia suvaitsemattomaksi eikä huomaa lainkaan mitä itse koko ajan ohjelmissaan tekee. Hänhän se vasta suvaitsematon on juuri itse! Eikö se mistä hän itse "saarnaa" koskekaan häntä itseään? Vai onko niin että kun hän ei lue itseään uskovaiseksi ei suvaitsevaisuusvaatimus koskekaan häntä? En voi muuta sanoa kuin että: voi pyhä yksinkertaisuus!

Kirsi Virtanen on arrogantti

ja vittumainen sellainen.

Tosiuskovaisten lisäksi on olemassa moninkertainen määrä ihmisiä jotka uskovat, että heidän elämällään on jokin muukin merkitys kuin joutua helvettiin tai taivaaseen. Jokin muu kuin olla tyhjäpäisten journalistien riepoteltavissa.

Juttusi oli todella pohjanoteeraus mainioiden pakinoittesi sarjassa.

Missä piileksitte, tervejärkiset?

Eivät taida tervejärkiset juuri vaivautua osallistumaan tähän keskusteluun, koska suurin osa puheenvuoroista on sekavaa ja hysteeristä tyhjän puolustamista. Tyhjä on tässä synonyymi jumalien ja muiden menninkäisten kanssa. Ja tottahan se onkin: kuka on antanut pois järkensä ja ottanut tilalle jumalan, on lapsellisessa uskossaan niin sokea, että mikään puhe ei häneen vaikuta, turha fiksumpien ja rehellisempien edes yrittää keskustella hänen kanssaan. Tukinpa siis turpani minäkin.

Elävien "huumeet"

Kaikki mistä et haluaisi luopua, on "huumettasi", josta on luovuttava.

Totisesti, totisesti: Paasilinna on oikeassa!

Kun lukee noita lukuisia hurmoshenkisiä jumalien puolustajien tekeleitä, ei voi muuta kuin todeta, että Erno Paasilinna oli oikeassa tokaistessaan eräässä aforismissaan: keskivertokansalainen on pelokas ja tyhmä. Muuten nuo kiihkoilijoiden tekstit eivät selity. Suuri on kuitenkin sen kansanosan aktiivisuus, joka kantaa enemmän huolta olemattomien kunniasta kuin tämänpäiväisistä arkisista asioista, joista ja vain joista elämämme kuitenkin koostuu. Sille, mutta vain sille, voisi hattua nostaa: ovat ainakin omineet asian omakseen. Tästä voisivat viisaammatkin ottaa oppia.

kaikki ja ei mitään

Aika ohjelma oli hyvä.
-Kantaa voisi ottaa vielä Herakleitoksen ajatukseen: Et voi astua samaan virtaan kahta kertaa.
Kiinnostavia antiikin kirjoittajia on paljon, yksi suomennettu ajaton on Theofrastos, kirja Luonteita paljastaa kaiken, aina.

kaikki ja ei mitään

Aika ohjelma oli hyvä.
-Kantaa voisi ottaa vielä Herakleitoksen ajatukseen: Et voi astua samaan virtaan kahta kertaa.
Kiinnostavia antiikin kirjoittajia on paljon, yksi suomennettu ajaton on Theofrastos, kirja Luonteita paljastaa kaiken, aina.

Soitosta Jumalalle

On tullut vähän mietittyä, mistä johtuu Kirsi Virtasen into tällaisiin pakinoihin kuin Jumalan pilkkaaminen oli. Ehkä hän on elämän jossakin vaiheessa pettynyt johonkin raskaasti ja tullut katkeraksi Jumalalle. Ateistiksi en häntä luokittelisi, sillä jos on sitä mieltä, että Jumalaa ei ole, eihän järkevä ihminen pilkkaa eikä sodi sellaista vastaan jota ei ole. Siis tyhjää vastaan mesominen on aivan järjetöntä.
Se, mitä Raamattu sanoo tästä asiasta on: Psalmi 14:1. ”Hullu sanoo sydämessänsä: "Ei ole Jumalaa."”
Sama vuoden 92 käännöksessä: ”Mieletön se, joka ajattelee: "Ei Jumalaa ole." Turmeltuneita ovat ne, jotka näin ajattelevat”.
Mutta niin on, jos ihmisellä on kaikki hyvin eikä mitään puutu, on vara olla ylpeä ja pilkata, jos on sellaiseen taipuvainen. Seitsemänkymmentä vuotta sitten meille tätä vapautta ’tulisateessa’ taistelleiden joukossa tuskin oli monta jumalankieltäjää.
Miksi ihminen asettuu Jumalaa vastaan on sanottu Johanneksen evankeliumissa näin, 3:19-20. ”Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat. Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.”
Ei paniikkia. Kirsilläkin on todennäköisesti aikaa 0 – 50 vuotta tehdä mitä tykkää ja sitten astua Hänen eteensä, joka on muuta kuin joulupukki. Ilmestyskirja 20:11 ”Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt. ”
Filippiläiskirje 2:10-11 ”Kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.”
Viimeinen tuomio on kerrottu Ilmestyskirja 20:11-15, jos joku haluaa sen lukea. Parempaakaan dokumenttia meillä ei näistä asioista ole.
Jos ja kun epäilyttää onko asia näin, Jeesus itse on sanonut Johanneksen evankeliumissa 7:17 ”Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.”
Kannattaa ensin tehdä testi : ennakkoluulottomasti ja vilpittömällä mielellä lukea Raamattua, aloittaen Uudesta Testamentista, peilaten omaa sisintänsä, niin ehkä alkaa selvitä onko Jumalaa vai ei. Tietäen senkin, että ’Jumala on vilpitöntä kohtaan vilpitön, mutta kieroa kohtaan nurja’. On niin, että teoriat ja olettamukset eivät näissä asioissa pelaa. On kysymys tahdosta ja toiminnasta.
Ja avaimena on ikävä sana: meidän tekomme ja synti kysymys. 1. Johanneksen kirje 1:9-10 ”Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.”
Laulun sanoin: ”Ei salassa puhdistu synnit vaan täytyy ne tunnustaa ja valohon kaikki tuoden uus elämä aloittaa”.
Siis, ’puhdassydämiset saavat nähdä Jumalan’.
Näillä hajanaisilla omakohtaisilla ajatuksilla terveisiä Kirsi Virtaselle
Seppo

Tekopyhät ja ulkokullatut

Ne jotka ristiinnaulitsivat Nasaretilaisen ovat edelleenkin keskellämme - nyt he lynkkaavat ja ristiinnaulitsevat henkisesti. Tosin joskus he pääsevät toteuttamaan itseään, kuten eräässä keskieurooppalaisessa kulttuurimaassa 70 vuotta sitten,kun nämä "kunnon kansalaiset" löysivät "vihollisen". Ja puhdasta tuli, paha vain että niitä huonoja ihmisiä jäi jonkin verran jäljelle...

Täsmälleen

samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Lisättäköön vielä ärsyttävyysmomentiksi Virtasen puhetyyli. Useasti radio on suljettava, kun tämä kaikkitietävä Virtanen
paasaa.

Hyvä Uutinen

VIP

Tunnetut on heitetty mereen
Toimittajat on heitetty mereen.
Renkaita on piirtynyt veteen.

Jaana Paju

Joh. 3:8
"Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä! mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita."

1. Kor. 3:18
"Älköön vain kukaan pettäkö itseään. Jos joku teistä on olevinaan viisas tässä maailmassa, hänestä täytyy ensin tulla hullu, jotta hänestä tulisi viisas."