Skip navigation.
Home

Uusi uskonto

Sellaisen perustaminen ei luultavasti ole mitenkään erityisen hankalaa.
Uskonnon kanssa kun ei tarvitse olla millään tavalla tiukkapipo. Itse asiassa mitä hullumpia asioita lupaa ja vaatii, sitä paremmin homma näyttää uppoavan tavalliseen kansaan.

Uskonnon sisällön suhteen ei tarvitse myöskään olla kovin johdonmukainen.
Tai älykäs. Tämä on mielestäni yksi uskonnon kauneimpia paradokseja.
Kaikissa uskonnoissa väitetään naama peruslukemilla aivan puutaheinää ja sitten vielä syötetään kansalle pajunköyttä siitä, että ihan oikeasti tässä nyt puhutaan fiksuja. Luvataan paratiisia ja helvettiä sen mukaan mitä halutaan saavuttaa – ja kaiken tällaisen hölynpölyn jälkeen vaaditaan vielä suureen ääneen että meihin on nyt kuulkaas suhtauduttava arvokkaasti ja vakavasti koska me olemme oikealla asialla. Me uskomme.

Juuri tämän takia en usko, että uuden uskonnon kehittäminen voi vaatia kovinkaan paljon älliä – mutta sitä enemmän mielikuvitusta - ja ehdottomasti alistamisen- ja vallanhalua. Ja valtavasti kanttia saarnata kaikkea puppua mitä sylki suuhun tuo ja vielä vaatia ihmisiä suhtautumaan siihen vakavissaan. Uuden uskonnon jumalaksi voi kehitellä mitä tahansa koska jumalan olemassaoloa ei tarvitse todistaa.
Mutta uudenkin uskonnon jumalan pitää olla kaikkivaltias ja kaikkitietävä, muutoin se ei ole uskottava. Vaikka minä olen kyllä aina ihmetellyt sitä miksi jumala haluaa tietää aivan kaiken?

Onko se jumalalle todella niin merkityksellistä, siis se, että jumala tietää milloin minulla on häiritsevää valkovuotoa tai mitä ruoka-aineita naapurini jääkaapissa on?

Uskoton

Uskomukset ylläpitävät uskomusta muusta kuin todellisuudesta, jostain mitä ei ole, tai on jostain mitä ei ole meidän todellisuudessa. Uskomusten mukaan uskomalla muuttaa todellisuuden toiseksi, uskomuksen mukaiseksi ja yleensä paremmaksi. Uskomukset ovat fiktiota ja fiktiostahan me pidetään. Se vie meidät pois täältä missä on kurjaa ja ankeaa, tai ainakin sellaista mistä emme pidä. Haluamme muuta kuin mitä meillä on ja uskomukset ovat yksi keino sitä muuta saada.

Uskonnon kestävyys

No, taas tuota K.Virtasen sarkasmia, jossa asian esittäjä varaa mahdollisuuden olla joko tosissaan tai pilke silmä kulmassa, mutta kuulija ei välttämättä tiedä koska. Silti mukava, että on tällainenkin tapa nostaa asioita keskusteluun.

Lyhytaikaisia 'uskontoja' ja lahkoja kehittävät niin markkinamiehet kuin lahkokenraalitkin. Sekin vaatii, muttei niin paljon. Nykyinen uusliberaali vaihtoehdoton maailmanmeno, jossa kaikki politiikan alueet sulautuvat talouspolitiikkaan, on myös eräänlainen uskonto. Sillä on pitkälti uskonnon ominaispiirteet. Väittäisin silti, että todella fiksun markkina- ja talousnikkarin kannattaa lukea Zarahustraa, Korania ja Raamattua. Miten on voitu kehittää brändi, joka elää vuosisatoja ellei jopa tuhansia!!

Vapaa-ajattelu pahin hörhölahko?

Vapaa-ajattelijoiden puheenjohtaja Jussi K. Niemelä kertoi Vihreä langan haastattelussa että vapaa-ajattijat ry on pahin hörhölahko missä hän on ollut mukana. Hänen äitinsä on lestadiolainen, joten jotakin vertailukohtaa Niemelällä on.

Vain kristinusko toimii aidosti

Oikeastaan vain kristinusko sillai kuin Jeesus sen tuo esiin ja vastaa myös sanoistaan loppuun saakka, on toimiva. Tuskin kukaan voi kiistää Jeesuksen opetukset väärinä. Eikä voi edes kritisoida sitä tapaa miten Jeesus sen esiintoi ja kuinka suuren vastuun otti opetuksestaan mitenkään periaatteistaan tinkimättä. Ongelma on vain se, että kuinka hyvin me kristityt osaame Hänen opetuksensa tuoda esiin väärentämättömänä.

Viisasteluako?

Olen usein kuunnellut radiosta näitä pakinoita ja tykännytkin niistä. Tällä kertaa tämä ironia Jumalaa kohtaan herättää minussa pahaa mieltä. Ei siksi että se minua loukkaa, vaan siksi, että tämän ylläolevan pakinoitsijan on eräänä päivänä astuttava Jumalan eteen. Jokaiselle ihmiselle annetaan etsikkoaikoja, ehkä hänelläkin on jo ollut, toivottavasti ei viimeinen! Kummalle puolelle hän sitten menee, kadotukseen vai helvettiin, se on täällä ajassa valittava. Minä valitsin sen 30 vuotta sitten ja olen totisesti monessa tlanteessa todennut että Jumala on olemassa. Ei 30 vuotta jaksa luulotella! Raamatun mukaan Jeesus on ainoa tie Jumalan luo. Jeesus elää, ei Muhammed. Hän antaisi toimittajallekin elämisen arvoisen elämän.

Hyvä Kirsi Virtanen

Kiitos terävistä pakinoistasi, mutta nyt tuntuu siltä, että aiheesi ovat kaluttu jo moneen kertaan. Sinulla ei enää ole uutta annettavaa.

Uusia ajatuksia odotellessa...

Toimittajalle

Miksi ihmeessä käytät aikaa tämmöseen höpötykseen?
Aika kuivaa kuunneltavaa...vaihdan siis kanavaa.

lähes Jumalan pilkkaa

Ihan hörhön oloista koko esitys. Aiemmin olisi tuomittu Jumalan pilkasta.

Näin ajattelee ja puhuu rakastava ihminen?

Kirsi Virtanen siirtää sumeilematta pois ihmisen omista käsistä hänen synnynnäisen pahuutensa syyttämällä siitä uskontoja. Kristityn tunnistaa nimenomaisesti siitä, että hän tunnistaa oman pahuutensa. Se ei kuitenkaan merkitse syntisyyden tuomissa itsesyytöksissä piehtaroimista, vaan ensinnäkin pyrkimyksen lähimmäisenrakkauteen ja toisaalta iloisen tietoisuuden armosta, jonka omien päivittäisten virheiden katuminen mahdollistaa.

Kirsi Virtasellakin voisi kaikesta hyvyydestään, tietävyydestään ja nokkeluudestaan huolimatta syytä olla tutkia itseään. Kohteliko hän esimerkiksi tämänkertaisella pakinoimisellaan kristittyjä ja muita uskonnollisia rakastavasti tai edes ystävällisesti, hyväksyvästi. Eipä juuri. Pelkkää loukkausta ja halveksuntaa! Ehkä sekin on maailman uskontojen syytä, jonkun muun joka tapauksessa.

Kirsi Virtanen voisi muuten kerrata vähän kielenhuollon luentomuistiinpanoja, jos ennakkoasenteeton ja rehellinen teologian opiskelu ei maita. Tällä kertaa särähti korvaan erityisesti omintakeinen komparatiivi superlatiivin paikalla.

Kirsillä riittää

seksi ja kuolema aiheiksi, raha siitä puuttuisikin

Samalla mitalla kaikille

Mielestäni ohjelma oli tietyllä lailla asiaton. Toisaalta Kirsi mollasi kaikki maailman uskonnot, mutta miksi hän nosti Kristinuskon sisältä taas lestadiolaisuuden esille? Onhan Suomessa muitakin herännäisyyksiä? Miksi se on aina lestadiolaisuus? Lisäksi Kirsi Virtasena ottaisin ensin selvää tuollasista vanhakantaisista uskomuksista kuin ikkunalliset pesukoneet ja kiellot. Mitään kieltoluetteloita ei ole vaan asiat tehdään omantunnon asettamissa raameissa...

Lestadiolainen

Pari hyvää pointtia kertaan.

Ensinnä se, että kiihkoilijat voi saada kuriin vain saman lahkon maltilliset. Ja toiseksi se, että uskonnollisilla johtajilla on liikaa valtaa. Molemmat jutut pitävät paikkansa sen vähäisen kokemuksen perusteella, mitä minulla on omasta uskonlahkostani (tai miksi sitä sanois).

Pieni yleissivistys Kirsille: Lestadiolaisuuden vanhoillisessa suuntauksessa ikkunakoneet ja tv:kin (netin kautta katottuna) ovat ihan okei.

loistavaa uskontokritiikkiä

Ohjelma sisälsi tietääkseni kaikki uskontokritiikin keskeiset argumentit selkeästi ja kansantajuisesti esitettynä, huumorilla höystettynä. Mariajuhani-uskonto oli havainnollinen ja toimiva esimerkki siitä, millainen "synteettisesti valmistettu" uskonto voisi toimia. Aplodeeraan Kirsi Virtaselle, joka sai minut seuraamaan esitystään henkeäni pidättäen. Minun uskoani Jumalaan se ei kuitenkaan onnistunut horjuttamaan, mitä se sitten kullekin kertoo.

Kristinuskon toinen puhdistus

Ehdotan kristinuskolle toista uskonpuhdistusta, jossa hylätään Vanha Testamentti, joka on vain juutalaisten osin julmaankin varhaishistoriaan pureutuva historiakirja, korvaamattoman arvokas kirjallinen teos sinänsä, mutta ei modernin kristinuskon uskottavuudelle kuitenkaan välttämätön. Samalla voimme "unohtaa" Mooseksen lait ja 10 käskyä. Ne eivät välttämättä palvele nykyaikaa riittävästi, vaikka perusteiltaan ovatkin kannatettavia.

Kristityille Uusi Testamentti on riittävä kirjallinen kokonaisuus, joka sisältää paljon Jeesuksen opetuksia, jotka ovat kestäneet ajan hammasta tavattoman hyvin ja joiden varaan voidaan laskea myös nykymoraalin perusta.

Oli Jeesus sitten kuka tai mikä tahansa, hänen opetustensa pohjalta syntyneen liikkeen oikeutus on selviö. Sitä voidaan kutsua vaikka kristilliseksi oppirakennelmaksi tai vaikkapa ikuiseksi moraalikokoelmaksi, mutta kyllä se vain toimii. Jeesus oli melkeinpä yliluonnolisen viisas opettaja ja moraalifilosofi. Useiden ihmisten mielestä jopa kirjaimellisesti yliluonnollinen.

Jos kristinuskosta riisutaan vanha juutalainen taakka (Vanha Testamentti) ja yliluonolliset ainekset (Jumala) jää jäljelle vain tavattoman hyvä eettinen oppirakennelma, jota voitaisiin kutsua vaikka kristinismiksi. Sen nimeen voisivat vannoa myös ateistit.

herkkää henkisyyttä vai materia on kaikki

Hassua kun jokainen on niin varma mikä toimii ja mikä ei. Kuinka hyvin tämäkin 'nimetön' tuntee esimerkiksi aasian uskontoja. Jotenkin tuntuu, että ihmisten kehitystason voisi luokitella nousevaan järjestykseen: uskovaiset (ykeensä oman asuinalueen uskonnon mukaiset) -> uskonnottomat -> henkisyyttä etsineet ja löytäneet (eri uskonnoista). Viime mainitussa ryhmässä uskontojen oleellisin ydin nähdään kestävänä, ihmistä ja ihmiskuntaa palvelevana asiana. Tässä katsannossa jumala ei ole konkreettinen asia, vaan enemmän osa ihmisen henkinen puolta (mutta ei tyhjentävästi näinkään).

Jokaisen ei-uskon takana on käsitys uskosta (ja usein tosi naiivi sellainen). Tavis ei kuvittele ymmärtävänsä kvanttifysiikkaa, mutta uskomisen alalla jokainen tietää kaiken. Kirjat käteen ja nöyryyttä: uskontojen tarinat ovat kuin taiteet, niillä on elävä merkitys (mutta ei faktatasolla), jos tarina 'keeps strong' tuhansia vuosia.

Kiitos Kirsi!!

En ehtinyt kuulla kuin osan,kun sattumalta avasin ylen 1 kanavan kotitöitä tehdessäni.ylen ykkönen on ainut kanava jossa ei tule pelkkää hömppää.Sen mitä kuulin oli tosi viisasta puhetta.tulkoon demokratia amen.Perheeni ei kuulu
kirkkoon eikä mihinkään muuhunkaan.En kiellä uskontoa keneltäkään sitä tarvitsevalta selvitäkseen,mutta paljon se on aiheuttanut pahaa maailmassa ja takapajuisuutta,kun tyhmät ihmiset ovat uskoneet uskonnollisten johtajien tulkinnat siitä.Yleensä elämä on täynnä kieltoja ,minusta filosofiaa pitäisi opettaa kouluissa moraalia ja rajoja tarvitaan elämässä edelleen siihen ei tarvita uskontoa.

Usko on ajatonta

Uskon kysymys on ajaton.Usko oli, on ja tulee olemaan.
Minkä tahansa varaan voi rakennella uskonto-oppeja. Liekö niillä pysyvyyttä, eppäillä soppii. Nykyinen trendi on ylläpitää kilpailevana vaihtoehtona uskonnottomuutta uskontona.Tämä "uskonnottomuususkonto" on saanut kannatusta tosin jo Sodoman ja Gomorran aikoina. Historia opettaa, että historia ei opeta mitään.

Hyvä juttu !

On totta että myös ateistit voivat "vannoa" Jeesuksen nimeen. Häntä on vaikea arvostella negatiivisesti. Tässä suhteessa me kristityt olemme paljon väärin toimineet, kun ensisijassa on tuotu esiin omaa uskontokuntaa eikä kristinuskon aloittajaa Jeesusta Kristusta.

Vanhaa Testamenttia ei tarvi ottaa pois, mutta sen lain tehovoima on murrettu Jeesuksessa heidän kohdallaan jotka suostuvat Jeesuksen konkreettiesti vastaanottamaan. Tässä se ydin ja tässä myös se ilosanoma, jota kristinusko viime kädessä on. Pelastus kaikesta pahasta ei pitäisi olla kellekään huono asia ja jos otetaan huomioon myös iankaikkisuus näkökulma niin kuvio laajene kuten avaruudenkin uskotaan nykyään koko ajan laajenevan.

Myötähäpeä

Kuuntelin Kirsin ohjelmaa kuten niin monesti aiemminkin, ja nyt myötähäpesin. Kehottaisin Kirsi Virtasta hiukan ottamaan asioista selvää ennenkuin laukoo ne radiosta ulos. Vaikka tuskin mikään muuttuu vaikka oikaisenkin Kirsin virheellisiä käsityksiä, teen sen silti. Kirsi ihmetteli lestadiolaisten televisio ja pyykkikone asiaa. Ensinnäkin televisiosta ei todella mainita raamatussa, mutta lestadiolaiset eivät halua televisiotaan kotiinsa siksi, koska sieltä tuleva ohjelma on SUURELTA osin sontaa, ja täten vahingollista esimerkiksi lapsille, ja myös aikuisille. ajatellaanpas nyt esimerkiksi sitä hurjaa määrää väkivaltaa, ampumista ja tappamista. Miten joku voisi väittää, että tälläinen olisi hyväksi ihmisen kehitykselle. Toinen asia tämä pyykkikone. Luulikohan Kirsi Virtanen todella, että sellainen kone, jossa on lasiluukku olisi kielletty. Tämä "tieto" on täysin höpä höpää, ja tällä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Miksi usko pitää pintansa eikä järki voita

Yhdessä Kirsi Virtasen ohjelmaan annetussa kommentissa tuodaan esille se historiallinen tosiasia, että uskonvaraiset käsitykset maailmasta ja elämästä ovat eläneet vuosisadasta toiseen. Miksi näin on, sitä Kirsi Virtanen ei juurikaan sisänsä ansiokkaassa ohjelmassaan käsitellyt. Niin, miksi näin on? Vastaus tähän kysymykseen vie uskontojen syntylähteille: miksi, mitä ihmisen tarvetta tyydyttämään ne ovat syntyneet? Ludvig Feurbachin nimiin on pantu se kuuluisa väittämä, että millaisia ovat ihmisten toiveet, sellaisia ovat heidän jumalansa. Karl Marx toi tähän yhteiskunnallisen merkitysulottuvuuden lausuessaan vielä kuuluisammiksi tulleet sanansa: uskonto on oopiumia kansalle.

Nämä kaksi ajattelijaa antavat meille vastauksen: usko ja uskonnot kestävät, koska ne lupaavat jotakin sellaista, jota ihmiset pelkuruutensa vuoksi psyykkisesti tarvitsevat. Mitä he pelkäävät? Kuolemaa. He haluavat elää ikuisesti, ja siksi mieluummin ottavat uskontojen lupaukset ikuisesta elämästä totena kuin kuuntelevat järkensä ääntä, joka kieltää tällaiset katteettomat illuusiot, jotka eivät kuulu todelliseen luonnonjärjestykseen. Usko lupaa ihmiselle vapautusta kuolemasta eli viime kädessä luonnonlaeista, usko on yritys kumota luonnonlakien vaikutus eläimeen nimeltä ihminen. Tolstoi sanoi: usko on jatkuvaa älyn nöyryyttämistä. Tämä on hinta, jonka itselleen rehellinen uskovainenkin joutuu uskostaan maksamaan. Ilomankos he alinomaan korostavat, että usko ei ole järjen vaan nimenomaan ja vain uskon asia. Tällä he todistavat selvääkin selvemmin sitä kuitenkaan suoraan sanomatta, että eivät itsekään usko, että heidän uskonsa kestäisi, jos se alistettaisiin rationaalisen ja lahjomattoman kritiikin kohteeksi ilman minkäänlaisia tätä uskoa suojaavia keskustelun vapautta rajoittavia varauksia.

Tämä Kirsi Virtasen tämänpäiväinen ohjelma pitäisi ottaa koulujen opetusohjelmaan, ja se pitäisi kuunteluttaa oppilailla ainakin kerran kuukaudessa. Ehkä sitten yksinkertainen arkijärki alkaisi vähitellen saada sijaa kansalaistemme tajunnassa. Henkilökohtaisesti toivoisin joskus saada tavata toimittaja Kirsi Virtasen, hän on harvinaisen tervejärkinen ihminen, joka lisäksi osaa ilmaista asiansa hyvin. Lisää tällaista, kiitos.

Uusi uskoto - vanha tuska...

Uskon korvaaminen 'demokratialla', on vähän samaa asia, kuin uimataidottoman heittäminen aalloille. Uimaan täytyy ensin opetella, samoin kuin demokratia -jos se olisi ihmisten demokratiaa- sillä täytyy olla tietyt täyttyvät ehdot.

Äkkiseltään 'uskon' asettaminen demokratian edelle tuntuu itsestänikin oudolta, mutta onko se sitä?Itse näen siten, että 'demokratia' on jo uskonnon asemassa läntisissä 'demokratioissa'. Kaikki käynnissä olevat sodat, joissa 'demokraattiset tahot' ovat mukana puhuvat selvää kieltä siitä, että demokratia on vientitavaraa aivan samoin, miten ristiretkeläiset veivät sanomaansa miekan ja raamatun avulla. Pakanat ottivat kasteen, koska oli pakko. Demokratiaa viedään maailman mahtavimman armeijan avulla, ja 'pakanat' ottavat 'kasteen', tai he kuolevat (vrt. Taleban. Mutta jos ajatellaan vaikkapa Afganistania, on aivan selvää, että 'kaste' on vain kastetta pakkasyön jäljiltä, mikä keskipäivän auringossa muuttuu entistäkin syvemmäksi kumarrukseksi kohden Mekkaa. Uskonto ei ole kevyttä kamaa ... panssarit ovat kevyttä metallia, jos puhutaan vuosituhantisesta perinteestä. Uskonto on geeneissä.

Mielestäni uskova -'hihhuli' (vaikkapa netissä esiintyvä) kuvaa vain pettymystä siihen, ettei 'demokraattisesti' asiat ole henkilön omalla kohdalla hyvin. Hänen oman kokemuksensa mukaan yhteinen vaikuttaminen ei palvele hänen etuaan yksilönä. Uskovainen 'hihhuli' netissä ei ole ainut 'hihhuli' edellämainitussa mielessä, sillä lähes kaikki vähemmistöt ovat tietyssä mielessä 'hihhuleita'. Heidän tavoitteensa juuri demokratiamielessä ovat utopiaa, ja koska 'demokraattinen enemmistö' ei koskaan vastaa hihhulin kutsuun, pettyy yksilö aina uudestaan. Yksilö ei voi muuttaa demokratiaa vastaamaan omia toiveitaan, yksilön on muututtava vastaamaan demokratian toiveita.

Eräässä mielessä on kysymys 'merkin jättämisestä' itsestään'. Omakotitalo voi olla jälkeenjääneille 'merkki' siitä, että oli olemassa yksilö, joka jätti merkin itsestään -omakotitalon ... Tämä 'merkki' haihtuu markkinoiden edellytyksin melko nopeasti, eikä jäljelle jää, kuin merkki hautausmaalla. Tämä on karkea otos 'demokratiasta', mutta se ei tyydytä useimmiten juuri niitä ihmisiä, joita kutsutaan 'hihhuleiksi', joilla on tuska siitä, että 'merkin' olisi oltava pysyvää laatua.

On siis vain yksi tie yksilöillä demokratiaan. Yksilön on muututtava vastaamaan demokratian kutsuun. Käytännössä tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että yksilöt hyväksyvät toisensa sellaisina kuin he ovat.
http://pietroboy.wordpress.com/2009/10/

Minäkin nukun yöni paremmin, vaikka vastakkaisesta syystä

Olen aiemminkin miettinyt, onko Kirsi virtasella henkilökohtaisessa elämässä kovinkin traumaattisia kokemuksia uskonnon suhteen. Onko Kirsi kasvanut ahdistavan uskonnollisuuden piirissä, josta on joutunut murtautumaan vapaaksi? Vai onko hän jo lapsena omaksunut uskontoihin ja uskomiseen kielteisen ajattelun. Ehkä Kirsi onkin jossain elämänvaiheessa hurahtanut johonkin lahkoon, johon on tavalla tai toisella joutunut pettymään.

Joopa joo. Tällainen näppärä ivailu varmaan toimii niinkuin on tarkoituskin: uskontoja vastustavat naureskelevat ja uskovat vetävät herneen nenään. Ainakin minä uskovana koin vaikeaksi seurata mielestäni naivisti ja epäloogisesti poukkoilevaa vitsailua. Rehellisesti Kirsin kysymykseen vastatakseni, kurjalta tuntuu kuunnella moista.

En lopultakaan ymmärrä, miksi edes toivoa uskontojen lakkauttamista. Kaikki se paha, mitä maailmassa ja joskus täällä suomessakin tosiaan uskonnon nimissä tehdään, ei katoaisi mihinkään vaikka uskonnot jotenkin voisikin hävittää. Se paha lähtee ihmisaivoista. Jotkut toimivat vilpittömässä uskossa, toiset tieten tahtoen käyttävät uskontoa toisten sortamiseen. Minä väitän, ettei sortaminen, syrjiminen, hyväuskoisuus, vallanhimo, kiihkoilu ym. katoaisi mihinkään, vaikka uskonnot häviäisivät. Uskonto on vain väline, motiivina toimii mikä inhimillinen heikkous milloinkin.

Toivottavaa mutta vaikeaa

Ensinnä, hienoa että meillä on radiokanava, johon mahtuu niin aamuhartaus kuin Kirsi Virtanen. Parasta sananvapautta!
Toista uskonpuhdistusta edellä kuvattuun tapaan kaipaisin minäkin. Vaan mistä sille toteuttaja, kun kirkko menettää jäseniä ja arvot haetaan päivttäistavaramarkkinoilta.
Ilman vahvaan perinteeseen nojaavaa arvopohjaa olemme demokratioinemme kvartaalihektisten markkinavoimien tuuliajolla. Tätä ei Kirsi näytä ymmärtävän, vaikka ylistääkin demokratiaa.

Myytti myyttinä

Kiitos, Kirsi, jälleen pakinoinnistasi, jossa kääräiset painokkaan viestin hersyvään sarkasmiin. Tosin typistät aivot vain rationaalisiksi, mutta olet varsin oikeassa, että kun pyhien kirjoitusten statuksen saaneille sepitteille (myytille) hyväksytään totuusarvo, jonka tulkinnan kirkko on menestyksekkäästi monopolisoinut ja valjastanut häikäilemättömään vallankäyttöön, olemme absurdilla tavalla tekemisissä keisarin uusien vaatteiden kanssa. Niinpä kirkon vallan lonkerot ulottuvat edelleen kaikille elämän aloille; emme vain havaitse sitä, koska olemme syntyneet sen sävyttämään keinotodellisuuteen. Siksi ravistelu hereille on tarpeen.

Ohhoh - vieläkö tuo legenda elää ?

Onpas hassua - vieläkö tuo lestadios-pyykinpesukone juttu elää ? Sehän oli vain Kaleva lehden erään toimittajan vitsi !! Joskus suomalaiset on niin tosikkoja että ottaa vitsitkin todesta - joopa joo

Faktaa Raamatusta!

Raamattu on aivan ainutlaatuinen kirja. Kaikki luonnontieteelliset totuudet, historialliset tapahtumat ja profetaaliset ennustukset ovat faktoja. Raamattua ei ole muutettu tieteen muuttuessa, vaan tieteen lopulliset faktat ovat päätyneet Raamatun ilmoituksen mukaisiksi. Esimerkkejä: Jobin kirjassa, joka on vanhin Vanhan Testamentin kirja (yli 3500 vuotta vanha), ilmoitetaan, että maapallo leijuu avaruuden tyhjyydessä. Jesajan kirjassa sanotaan, että maapallo on pallon muotoinen. Raamatussa on paljon muutakin luonnontieteellistä totuutta, joka esimerkiksi kumoaa evoluutioteorian. - Arkeologia tuo päivittäin esiin uusia löytöjä, jotka todistavat Raamatun historiallista totuutta, mm. Kaifaan luuarkkulöytö. - Israelin kansan historia: Jo Mooses n. 3500 vuotta sitten ilmoitti tämän kansan hajotuksen kaikkien kansojen sekaan ja kokoamisen päivien lopulla omaan maahansa. Samasta tapahtumasta löytyy kymmeniä muita ennustuksia. Myös kuvaus keskitysleirien kärsimyksistä löytyy Jesajan 3. luvussa, jakeessa 24. - Kalastaja Pietari kuvaa, kuinka atomit kuumuudesta hajoavat ja kaikki palaa (tuleva atomisota), 2. Pietarin kirje, 3. luku, 10. jae. - Maailmasta ei löydy toista vastaavaa uskonnollista kirjaa, missä olisi tällaisia faktoja. - Tämä oli vain pieni pintaraapaisu tähän arvokkaaseen kirjaan... KIRSI VIRTASENKIN KANNATTAISI TUTUSTUA TÄHÄN KIRJA-AARTEESEEN!

Ihmettelen!

Luin tähän Kirsi Virtasen ohjelmaan tulleet kommentit pikaisesti läpi: ihmettelen, miten sitkeässä ihmisten päässä elää alkukantainen jumalusko. Kun se ei ole edes aitoa tavaraa, kansamme oman mielikuvituksemme tuotetta, vaan tuontitavaraa, miekalla maahamme iskettyä. Vai ettekö, arvoisat uskovaiset, ole kuulleet ruotsalaisten ristiretkistä, joilla pakanakansaamme opetettiin oikeaan uskoon verenvuodatuksen uhalla? Ymmärrän kyllä, että arkielämässä selittämättömältä näyttävää aikaisempina vuosisatoina, kun tieteellisestä tutkimuksesta ei juuri voitu puhua, selitettiin jumalilla ja muilla ihmeidentekijöillä. Mutta ei nykyihmisen luulisi niitä enää kaipaavan, ne kuuluvat ihmiskunnan kehityksen kollektiiviseen alkutaipaleeseen samalla tavoin kuin menninkäiset, peikot ja joulupukit kuuluvat lapsuuteemme. Ei ole ensimmäistäkään todistetta jumalien olemassaolosta, eikä tule. Pidä pintasi, Kirsi Virtanen!

Meniköhän liian pitkälle

No nyt päästiin asian ytimeen..
Ensimmäinen kerta, kun toimittaja osoitti jonkinlaista kritiikkiä ohjelmassaan - ei ihan suoraan sanonut, että uususkonnossa palvonnan kohteen nimi olisi kirsivirtanen.
Olen usein ihmetellyt, kuinka itsensä näin ylivertaiseksi tunteva toimittaja suostuu esittämään ajatuksiaan pienen maan radiossa ja vielä suomeksi.
Olisikohan toimittajan syytä näin ihan aluksi perustaa oma itseään palvova uskonto. Siitä voisi edetä Kirsivirtaslandian ja Kirsivirtaseuroopan johdon kautta Kirsivirtasworldin johtoon. Vaikuttaa näin satunnaisen kuulijan korviin, ettei toimittajan egolla ole lainkaan rajoja. Ajatuksia tulee solkenaan, eikä niitä tarvitse perustella eikä esitettyjä väitteitä tarkistaa millään tavalla.

Ei loukkaa

Nämä K Virtasen lausunot eivät jostain syystä osaa kirpaista kovinkaan vihlovasti.

Ohjelman pahin vika on sen pituus.

Joku älykäs toimittaja saisi kuullijat ainakin suuttumaan, mutta tämänkertainen oman uskon kuvailu ei ollut erityisemmin oivaltava.

Minulla on näissä ohjelmissa toinenkin ongelma- henkilökohtainen. En ehdi kuunnella näitä työaikana ja nauhoitan nämä MP3 soittimellani. Varsinkin autoon nosutessani tulee paha kohinaa, enkä saanut oikein selville, puhuiko KV Lestadiolaisten ikkunamallisesta pesukoneesta?

Käsittääkseni uutinen siitä että he pitäisivät ikkunamallista konetta syntisenä on virheellinen.

Jokin viikko sitten taisi olla Kalevan entinen päätoimittaja joka kertoi Ylen puheohjelmassa. juuri tuon jutun esimerkkinä virheellisestä uutisoinnista. Huhu jäi kuitenkin elämään.

Ymmärrän K Virtasta, kun hän ei halua kuunnella kollegoittensa ohjelmia, missä korjattiin virheellinen huhu. Kuuntelee nyt vaikkapa keskiviikkoaamuisin puheohjelmaa, niin tajuaa, ettei Ylelläkään ole aina niin laadukasta.

Jälleen hyvä juttu Kirsi Virtaselta!

Kuuntelin taasen kiinnostuneena, mitä Kirsi Virtasella on tänään mielessään. Olihan hänellä jälleen kovasti monen, monen ärsytyskynnyksen ehkä rajustikin ylittävää sanomista: näistä ja noista uskonnoista.

En voi muuta kuin olla jälleen paljolti ihan samaa mieltä Kirsi Virtasen kanssa näistä uskontohupatuksista, joiden parissa ihmiskunta edelleenkin sekoilee. Toki ihmiskunta sekoilee paljon muunkin hömpän kanssa ja yhtä verisestikin.

Toisaalta mikä tahansa yhteisuskomus voi muodostua ihmisille uskonnon kaltaiseksi epädemokraattiseksi kouhkaamiseksi ja valtapyrkimykseksi johdattaa joukkoja mihin milloinkin ja mitä milloinkin tekemään.

Me ihmiset yksilöinä olemme ilmeisestikin edelleen aika kyvyttömiä yhteistoimintaan ilman, että tällä yhteistoiminnalla pyritään samalla rajaamaan sisäpiiriin "me" ja ulkopuolelle "ne". "Me" muodostamme samalla hankkeen rajat, oli se sitten uskonto tai jokin muu ideologiapohjainen juttu (kaikissa yhteisjutuissa on mielestäni pohjalla jotain ideologiaa tai sen tapaista "yhteismieltä"). Ja näiden rajojen sisälle kelpuutetaan ihminen, joka hyväksyy tietyt ehdot, jotka on "me" olemme määrittäneet. "Me" voi sitten muodostua aikaa myöten mystiseksi jumalolennoksikin hankkeen tarpeen mukaan. Näin ollen erityisesti uskonnot näyttävät tosiaan rakentuvan "suurelle illuusiolle" jostain "korkeammasta" oliosta, jota on sitten eri tavoin kunnioitettava, hyvitettävä ja palvottavakin.

Kun näin "uskonnollisesti" näyttäisi tämän homosapiens-kädellisen kanssa olleen jo kymmeniä tuhansia vuosia, on ilmeistä, että näitä illuusioita täynnä oleva kokonaiskulttuurimme siirtää vaikutustaan yhä edelleenkin ihmissukupolvilta toisille. Jotkut puhuvat geenien kaltaisista kulttuurin meemeistä. Mutta oli miten oli noiden meemien kanssa, sosiaalisina eläiminä meistä jokainen yksilö altistuu ympäristölleen ja hyväksyy sen tavat ja tottumukset itselleen. Toiset enemmän toiset kriittisempinä vähemmän. Vastahankaankin asettumalla.

Tällä kaikella en nyt tarkoita sitä, etteikö ihmiskunta voisi muuttua illuusioyhteiskunnasta realistisemmaksi, järkiolentojen yhteiskunnaksi. Tie vain on varsin raskas, kun yksilön elinaikakin on rajautunut vielä toistaiseksi näinkin lyhyeksi. Miten vajaassa sadassa vuodessa kunkin ihmisyksilön ymmärrys ja kasaantuva tieto voisivat yhdessä krittisyyden vahvistamana kasvattaa koko porukasta noin vain järkiolentoa?

Tarvitaan vielä paljon kirsejä ja virtasia ja reilusti pidempää yksilöikää, ennen kuin ihmiskunnasta voidaan sanoa sen olevan järkiolentojen ihmiskunta.

Jaksamisia vain Kirsi Virtanen.

Terveisin
Juhani H-h
Utsjoki

Voi tuota Virtasta

En yleensä jaksa kuunnella noita sinun itsekeskeisyyttä pursuvia vuodatuksiasi. Sinusta ei tiedä, oletko ihan oikeasti puheidesi takana, vai oletko vain keksinyt mielestäsi hyvän formaatin nykyajan malliin. Pitäähän sitä leipänsä jotenkin tienata.

Nyt satuin avaamaan noin puolessa välissä radion. Kun olit juuri pienentämässä Jumalaa työpöydällesi tarkasteltavaksi, mielenkiintoni heräsi. Mitähän ivaa se Kirsi nyt tuosta aiheesta. Ja toden totta. Tästäkin aiheesta samaa sarjaa uskonnollisten fundamentalistien kanssa. Eikö tuo Kirsiriepu ihan oikeasti kuule omaa puhettaan.

Minulla on koko ajan sellainen tuntu, että kun sattuisit vähän kääntymään nyrkin heristykseltäsi ja katsoisit ympärillesi, saattaisit nähdä asioiden oikean laidan. Mahdatko tosiaan edustaa uskonnottomien ajattelutapaa?

Tuollaista uskonnottomuuden ylistystä, vaikka monilla maailman kolkilla, eikä vähiten naapurissa, koetetaan toipua uskonnottoman ideologian vain muutamassa vuosikymmenessä raunioittamasta elämänmenosta.

Voisit kertoa lisäksi mikä on se tieteen keksintö, joka ei olisi ollut olemassa jo ennen keksimistään, kun tuota tieteen kaikkivoipaisuutta äidyit ylistämään. Taidamme olla keksinnöissämme täysin sidottuja niihin lakeihin jotka on kirjoitettu. Sen täytyy kaltaisillesi olla kova paikka.

Ajattele millainen Luoja. Kaikki ratkaisut kaikkeen on jo olemassa (koska maailmankaikkeus toimii), ihmisen pitäisi ne vain löytää. Kenelle siis kunnia kuuluu löytämistämme ihmeellisistä ratkaisuista elämämme parantamiseksi?

höh

Totisesti, totisesti! Aika nukkavieru idea tuo MariaJuhani - uskonto. Kas kun ei Pyhä Viisinäisyys: isä, äiti, tytär, poika ja pyhä vuohi (holy goat)edustamaan eläinkuntaa?

Virsi-Virtanen

Voi sinua vähävirtanen, kun palasit taas veisaamaan vanhaa mielivirttäsi.Tämä on aihepiiri, johon sinun ei paranisi kajota(niin sivistymätön on ymmärryksesi).
Kyllähän niissä uskonnoissa arvostelemisen aihetta on,mutta ei virsi-Virtasen kyvyillä.
Ihmisen hyvyys, niin että hän tahtoisi toiselle samaa hyvää, kuin itselleen,ei ole itsestään selvää.
Luonnonvalinta pyrkii lopulta vain oman edun tavoitteluun,
mutta pyyteetön (oman edun vastainenkin) hyvyys rakastaa
lähimmäistä jopa enemmäm kuin itseään(mikä "mielettömyys"
sinänsä). Se on anteeksiantavaa armoa, sitä ei esiinny luonnostaan ihmismielessä, vaan se tulee ns. " Korkeammasta
kädestä".
Uskontoa ja politiikkaa ei voi täysin erottaa toisistaan,
koska politiikka on valintoja, valinnat usein eettisiä ja
edellyttävät harjoittajaltaan määrättyä arvosidonnaista
ideologiaa (= uskoa).Jos politiikalla ei olisi mitään tekemistä uskonnon(uskon) kanssa,olisimme todennäköisesti jo helvetissä.
Mutta kaikesta huolimatta:Virtanen puhuu profeetallisesti, (tuskin tietoisesti), mutta uskonnot halutaan todellakin hävittää maailmasta.Korvikkeeksi tulisi jonkinlainen mentaalinen,globaali "maailmanmieli",ja sen ylimmäiseksi "papiksi" viisaaksi mainittu, mutta sydämeltään mitä julmin tyranni.

Oma uskonto, Kirsi Virtanen

Uskonto-ohjelmasi 28.10 sai minut miettimään ehdotustasi kaikkien uskontojen lakkauttamisesta ja maailman muuttamisesta onnellisemmaksi sillä tavoin.Jo vanha tieto on, että tätä on jo kokeiltu erittäin monissa maissa. Mitä sanot Neuvostoliitosta, Vietnamista, Kambotshasta, Kuubasta, Kiinasta ja monista muista vastaavista yhteiskunnista? Tulivatko ihmisoikeudet paremmin huomioiduiksi kuin esim. länsimaissa? Katosiko kaikkinainen pahuus vai kävikö päinvastoin? Saksan holokaustkin oli yritystä hävittää eräs uskonnon muoto. Onkohan kuitenkin niin, että kaikkinainen pahuus tulee ihan vaan ihmisistä itsestään? Uskontojen kohdalla ajattelisin niin, että toisenlaisen uskontokokemuksenkin suvaitseminen,ehkä jopa arvostaminen, olisi parempi ratkaisu kuin totaalinen uskontojen hävittäminen ihmiskunnasta. Mumma

asiaa

kerrankin jumalasta ja jumaluudesta puhuttiin asiaa. kun kuulin kuulutuksen ennen ohjelman alkua ajattelin juuri sitä että maailma olisi ainakin jonkun verran parempi jos uskonnot,ainakin vallitsevat uskonnot,pitäisi kieltää.

Hyvät ihmiset tekevät

Hyvät ihmiset tekevät hyviä tekoja, pahat ihmiset tekevät pahoja tekoja, mutta jotta hyvät ihmiset tekevät pahoja tekoja, siihen tarvitaan uskonto.

Loukkaus synnyttää vihaa

Ohjelma oli monin tavoin älykäs ja ansiokas, mutta se varmasti loukkasi eri uskontokuntien edustajien tunteita. Sananvapauskin antaa vapauden tehdä viisaita valintoja. Pelkäänpä niiden puuttuneen tästä ohjelmasta.

Uskomaton Virtanen. K.V

Uskomaton Virtanen.
K.V ilmoitti olevansa uskonnoton, mutta sehän on aivan uskomatonta sen perusteella, mitä hän tunnin kuluessa selvitti uskostaan demokratiaan, inhimillisyyteen, tasa-arvoon jne. ja kuinka hän haikaili sotimattomuuden tilaa(siis paratiisia päälle maan). Ihan selvää pässinlihaa eli humanismi-uskonnollisuutta, joka on nyt muutenkin maailmassa muodissa. Lisäksi K.V on aikamoinen teologi, sillä hänen jumaluusopissaan on selvät pasmat sille, millainen Jumalan kuuluisi olla.

Lopputulema on siis se, että jokaisella on kuitenkin se oma uskonsa, vaikka siitä ei varsinaisesti uskontona tai uskona puhuttaisikaan.

Ihmisten myötä katoavat uskonnotkin.

Uskontojen viimeinen käyttöpäivä on kuolinpäivä. Miksi? Siksi että uskonnot ovat ihmisten tekemiä elämää varten.
Elävä ihminen näyttää tarvitsevan niitä helpottaakseen
ahdistustaan tuntematonta kohtaan. Muunkinlaiset tarinat
ja filosofiat täyttävät tätä tehtävää. Täältä poistunut
ei niitä enää tarvitse.

Uskontojen sisällön todenmukaisuudesta on jauhettu vuosi-
tuhansia ja tullaan jauhamaan hamaaseen tulevaisuuteen.
Mikään ei ole sen kummemmin valjennut. Tällainen on sinän-
sä harmitonta ja mukavaa aivovoimistelua. Ihmisen tekemi-
nä ne ovat kuitenkin täysin maallisia aatteita ja yhteis-
kunnassa vaikuttaessaan myös poliittisia. Vaara onkin sii-
nä, että niistä tulee aseita niiden käsissä jotka eivät
ole sisäistäneet ihmisoikeuksia. Tämänkin päivän uutiset
kertovat taas tästä karua kieltään.

Uskonnollisin perusteluin tehdään toki myös hyviä tekoja.
Arvo niille. Hyvä teko ei kuitenkaan edellytä uskontoa.
Ihmisten jakaminen uskomisen perusteella hyviin ja pahoi-
hin on ala-arvoista. Pahuutta pitää koettaa torjua ja hy-
vää edistää etiketistä riippumatta.

Ihminen on uskomuksissaan melko häilyvä. Ei kai kukaan voi
hyysätä päässään vain yhtä näkemystä koko elämänsä ajan.
Siksi ihmiskunnan jakaminen määrällisesti uskontojen mu-
kaan on virheellistä "tilastointia". Ihmisten pakottaminen
ulkoisesti johonkin käyttäytymiskaavaan ei ole uskontoa.
Se on pakkovaltaa. Jos kaikki ihmiset saisivat vapaasti
tutustua paitsi eri uskontoihin myös filosofiaan ja sitten
muodostaisivat omat näkemyksensä, uskontojen "maailmankart-
ta" olisi olennaisesti toisennäköinen.

Kiitos Kirsti jälleen kiinnostavasta aiheesta!

Henrikki

Kirsi on läksynsä lukenut!

Kirsi Virtanen, tuo sarkasmin valtiatar, on Kurt Vonnegut -läksynsä lukenut! Suosittelen muillekin tutustumista bokononistiseen maailmankäsitykseen ja -uskontoon sekä perehtymään Vonnegutin tekstin kautta Kirsinkin kuvailemaan henkiolennon ruumiillistumiseen, jonka vain harvat ja valitut saivat nähdä herra Rumfoordin aineellistuessa koiransa kanssa säännöllisin väliajoin puutarhaansa..

Kirsi "Kurt" Virtanen - kiitos!!

"Älykkäälle" ja "kriittiselle" toimittajalle

Uskontoja saa ja pitää arvostella. Mutta kritiikin laadulla on väliä. Kirsi Virtasen ohjelman tasoisen uskontokritiikin voi vetää vessanpöntöstä alas. Ateistisessa uskontokritiikissä tuppaa aina olemaan sama dilemma – siinä kielletään usein sellainen jumala, jonka ainakin moni ajatteleva kristitty on mielessään jo muutenkin kieltänyt. Esimerkiksi tuo Tarzanin ja joulupukin risteytyksen kaltainen simbsalabim- Jumala, joka toimii ihmisen toivomusautomaattina.
Luepa Kirsi muuten päivän Hesarista (28.10.) Olavi Ranniston mielipidekirjoitus!

Täyttä asiaa, Juhani

Oikein puhut, Utsjoen Juhani. Ihan kaikessa en kuitenkaan voi käsityksiisi yhtyä: ei ihmisestä tule järkiolentoa koskaan. Riittää, kun katsoo sen otteita suhteessa lajitovereihinsa ja muuhun elonkehään ja samalla tietää, miten suuressa arvossa sama ihminen pitää keksinnöistään hölmöintä, olemattomia jumalia, niin ei voi muuta kuin heittää toivolle hyvästit - ikiaikaisesti. Järki ja ihminen eivät kuulu yhteen.

Martti Helsingistä

Eipäs sekoiteta asioita

Tässä yhteydessä on turha puhua entisten ja nykyisten sosialististen maiden harjoittamasta ihmisoikeuksien loukkauksista, niiden kasvupohja on aivan sama kuin niissä yhteiskunnissa, joissa nämä loukkaukset lähtevät uskonnollisesta vallankäytöstä. Tuomas Anhava tiivisti tämän perusasetelman hyvin: älä koskaan heiluta aatteen lippua, siihen kääritään ruumiisi. Minä, joka kirjoitan myös, olen runossani "Elegia kaikille vuodenajoille" sanonut saman asian: utopiat ovat ruusukujia ruumishuoneeseen. Missä joukot vannovat aatteen nimeen, siellä ennemmin tai myöhemmin vuotaa veri. Aatteella sinänsä ei ole väliä, kaikenväriset aatteet, jotka ottavat itselleen yksinoikeuden totuuteen, syyllistyvät samaan.

Satukirjat

Olisihan se kiva jos Kirsi olisi väärässä ja vain "parhaat" saisivat taivaspaikan. Ikävä vaan , että ihmisen omahyväinen käytös johtaa juuri sellaiseen käytökseen jota Kirsi blogeissan yleensäkin kuvailee. Ilmoittaudun hengenheimolaiseksesi. Terveisin jumalaton.

Kirsi on oikeassa

Kiitos taas kerran, Kirsi, järkevästä pakinastasi.

Olet oikeassa jälleen kerran. Uskomusjärjestelmät ovat aikojen saatossa tuottaneet enemmän pahaa kuin hyvää. Eikö olisi aika jättää asiat kylmiin tosiasioihin nojaavien tieteiden ratkaistaviksi. Kaksituhatta vuotta vanhat uskomukset eivät taida olla avain nykyajan ongelmiin. Samoin on tuomittavaa ajatuksia kahlitseva uskonnon opetus kehitysiässä oleville lapsille; heistähän tulee neurootikkoja jo ennenkuin oppivat edes puhumaan.

Eläköön uskomuksista vapaa tieteisiin pohjautuva ajatus!!!

PaulaB.

P.S. Teologiaa ei nimestään huolimatta tulisi lukea kovien tieteiden jaloon joukkoon.

sama

Virtaska logiikka pettää

Hän aina muistaa syyllistää katolisen kirkon siitä, että se ei salli kondomin käyttöä. Näin siksi, ettei tällä tavalla tarvitsekaan syllistää ihmistä vaan kirkko. Mutta Virtaska, mietipä sitä, että katolinen kirkko kieltää myös esiaviolliset ja avioliiton ulkopuoliset suhteet eli jos nämä jäsenet kinovat niin tottelevaisia, niin mikseivät sitten noudata näitä käskyjä? Uskoisn, että tällä torjuttaisiin aidsia paljon tehokkaammin.

Jumalharha

Hei Kirsi
Kiitos hyvästä pakinasta. Tuli muutama ajatus mieleen.

Koskahan uskolla valtaapitävät oikeasti joutuisivat vastaamaan teoistaan - siis valheiden aiheuttamista kärsimyksistä vai tekeekö uskonto syyntakeettomaksi ?

Suomessa aika vähän keskusteluun noussut Ridchard Dawkinsin kirja "Jumalharha" (The God Delusion) käsittelee monipuolisesti uskontojen syntä ja kehitystä evoluution näkökulmasta. Onneksi Pietiläinen känsi sen - suuret kustantamot eivät tainneet uskaltaa. Olisi voinut tulla tuomio jumalanpilkasta tai mikä pahinta joku uskonnollinen yhteisö ei enää olisi käyttänyt kustantamoa.

Minusta ihmisten yhteiselon ongelmien ratkaisuissa ilman uskontoja hyvä lähtökohta on toisten ja oman elämän arvostamisessa ainutlaatuisen arvokkaana. Jos tämä ilmenee käytännössä toisten huomioonottamisena, erilaisuuden hyväksymisenä ja tinkimisenä täydellisyyden vaatimuksesta niin hyvä tulee. Edellisen lisäksi ja ne huomioiden kannatan demokratiaa, markkinataloutta ja yksilönvapauksia.

Hankala löytää

Hei.
Kiitos ohjelmastasi, erityisesti tästä viimeisimmästä, MarjaJuhani-uskonnosta kertovasta. Olen ehdottomasti kanssasi samaa mieltä.
Richard Dawkins, arvostettu evoluutiobiologi on juuri julkaissut uuden evoluutiosta kertovan kirjansa. Siitä saattaa löytyä vihjeitä siitä, miksi maailma on kaunis, siihen löytyy ihan luonnollinen selitys.
Alistumisen uskontojen opettaminen tulisi olla rangaistavaa.
Aivopesun uhriksi joutuneiden auttaminen on hyvin vaikeaa, ainoa mikä voi muuttaa tilanteen on uusiin ihmisiin uskominen, heidän aivopesunsa pitää olla kiellettyä kaikkialla maailmassa.
t. Jouni

ei loukannut

Mitä loukkaavaa on totuudessa?

kiitosta!

Aivan upea suoritus taas, loistavaa!
-apina-

kuuntelijan aliarviointia

viime aikaiset pätkät ovat olleet ihan jees, osa jopa hyviä. tämä taisi kuitenkin alittaa riman. esitys oli melko pinnallinen: se sisälsi uskontojen osalta lähinnä herttaisia stereotypioita ja merkityksettömiä pikkuhavaintoja. Lisäksi yleistyksiä tehtiin hiukka liikaa, koska asiaa tarkasteltiin erittäin kapeasta näkökulmasta. mutta mitäpä väliä virtaselle noista on, heh. omahyväistä.

Uskonnoista vapaat maat

Tuolla yllä olikin vähän listaa uskonnottomista maista. Paras esimerkki on tällä hetkellä Pohjois-Korea ja tämän maan kautta jokainen voi nyt repiä mielikuvaa mikä on tämän maan kansalaisten onnellisuusaste ja elintaso vaikka nyt suomalaisiin verrattuna. Lähin tapaus oli sodanjälkeinen Albania joka kai ekana maana julistautui kristinuskosta vapaaksi maaksi ja kansalaiset vieroitettu täysin kristinuskosta. Mutta mitä tapahtui kun ihmiset vapautui --- itkussasuin alettiin anoa että lähettäkää meille lähetystyöntekijöitä ja mehän lähetettiin ... että tällai ..hmmm Kivikkoista on tuo tie vapautua kristinuskosta. Ja näinhän sen pitääkin olla - täytyyhän Jumalan mm. tälla tapaa osoittaa suvereenistaan vikuroivia ihmisiä kohtaan :))

Tasapuolisuutta keskusteluun

Ainakin yhdessä tähän Kirsi Virtasen uskontoja ruotivaan ohjelmaan tulleessa palautteessa muistutetaan, miten synkkä ja verinen on ateistiseen ideologiaan (kommunismiin) pohjautuneiden yhteiskuntakokeilujen historia. Tällä muistutuksella kirjoittajan tarkoitus lienee ollut puolustaa enemmän tai vähemmän uskonnollisiin arvoihin nojaavien yhteiskuntien inhimillisyyttä verrattuna niihin, joissa uskonto on työnnetty yhteiskunnallisen toiminnan merkityksettömään marginaaliin.

Asetelma näin ilmaistuna on jyrkkä ja totuudenvastainen. Ensinnäkään puhtaasti ateistista yhteiskuntaa ei ole missään koskaan ollut, ei kommunististakaan. Neuvostoblokki nojautui valtiomonopolistiseen sosialismiin, joka otti haltuunsa yksinoikeuden oikeaan tietoon. Tämä ainoan oikean tiedon haltuunotto valtuutti tai oikeastaan jopa velvoitti vallankäyttäjät koviin otteisiin toisinajattelijoita kohtaan, eivätkä he näin tehdessään todennäköisesti tunteneet syyllistyvänsä minkäänlaisiin rikoksiin, ei rikoksiin edes moraalisessa mielessä. Kaikki tapahtui oikeutetun yhteiskuntajärjestyksen suojelemiseksi ja ylläpitämiseksi. Täysin samoin tapahtuu nykypäivänä ääri-islamilaisissa maissa, joissa papit ovat samalla ylimpiä maallisen vallan käyttäjiä.

Toisin sanoen: oleellista ei ole uskon eikä opin väri eikä se, onko se maallista vai taivaallista perua, vaan se, millaisten tarkoitusperien toteuttamiseksi oppia käytetään, keiden käsiin se joutuu. Ainoan totuuden haltijat ovat aina vaarallisia, myös aatetovereilleen. Tämän tietämiseen ei tarvitse muistaa Stalinin terroria eikä valtiollisia puhdistuksia, esimerkiksi tässä maassa riittää, kun on perillä uskontojen uhrien kärsimyksistä. Tässä maassa on olemassa jopa yhdistys, joka pyrkii auttamaan uskontojen uhreja.

Runoilija Tuomas Anhava kiteytti tämän problematiikan hyvin yhdessä parhaista aforismeistaan: "Älä koskaan heiluta aatteen lippua, siihen kääritään ruumiisi." Harrastajana runoja kirjoittavana olen proosarunossani "Elegia kaikille vuodenajoille" ilmaissut saman asian näin: "Utopiat ovat ruusukujia ruumishuoneeseen." Valitetavasti yhteiskuntien historia osoittaa, että näitä sanoja ei voi yhtään lieventää, ellei haluta lyödä totuutta korvalle. Uskontoja ei voida millään manipuloinnilla pestä puhtaiksi tästä tappavan vallankäytön synnistä.

Uskoton

K.Virtanen kysyit miltä tuntui kuunnelle mielipiteitäsi.
Tuntui todella pahalta,itketti,kuuntelin kuitenkin lop-
puun asti. Pidän todella paljon pakinoistasi. Olen monesti
ollut samaa mieltä kannssasi. Jostainsyystä sinulle tämä
uskoasia on kuitenkin jäänyt päälle. Käsittelet sitä todella
usein eri asia yhteyksissä.Toivon että asia on mielessäsi
siksi,että koet uskonnon suhteen suurta epävarmuutta.
Kun me ihmiset olemme Jumalan kuvia ei se tarkoita sitä että olisimme Jumalia.Saimme aivot ja niiden myöyä valinnan
mahdollisuuden valita hyvän ja pahan välillä.Valitettavasti
myös me uskovat emme edelleenkään osaa käyttää tätä vallinnan mahdollisuutta oikein.Olemme saaneet niin yksinkertaisen hyvän ohjeen Jumalalta Rakkauden kaksoikäskyn
emmekä osaa elää tämän käskyn ohjeen tavalla. Valitettavasti
olet oikeassa mielipiteessäsi meistä uskovista T. Seija

Yhteiskunnan perusta on uskonnossa

Toisin sanoen, siinä metafyysisessä todellisuuskäsityksessä, mitä pidetään totuutena. Tämän perusteella voidaan määritellä, mikä on oikein. 1900-luku muodostui väkivallan vuosisadaksi juuri ateististen, väärien aatteiden kilpailun vuoksi.

HÄVYTÖNTÄ

Kuulin sattumalta keskiviikkoaamuna pakinasi radiosta. Kuulemani oli törkeintä puhetta, mitä olen moneen vuoteen kuullut julkiselta mediakanavalta.

Jumalanpilkka on edelleenkin moraalisesti umpimautonta puuhaa, vaikka sitä ei erityisesti lailla kielletäkään.

Teen ohjelmasta valituksen yleisradion päättäville tahoille sekä Julkisen Sanan Neuvostolle.

Utopiat ja totalitaariset maat

Ainoita utopioita ovat olleet maat, joista on poistettu ankarin ottein kristinusko ja kaikki muutkin uskonnot. Jälki on sitten ollutkin sen mukaista.

Kristityt ovat kaiketi ainoita ihmisiä maailmassa, jotka eivät ole syyllistyneet väkivaltaan - jos vaan ovat aidosti Jeesusta ja Hänen rakkauden opetustaan seuranneet (vain he ovat niitä kristittyjä). Historia on osoittanut, että tästä rakkauden kristinuskosta poikkeaminen on tuottanut veristä jälkeä. Ajatellaas vaikka keskiajan uskonsotia jossa politisoituneet ja vallanhaluiset - rikkoen räikeästi Jeesuksen julistamaa rakkautta - tyrannit tappoivat toisiaan ja kansalaisiaan.

Täytyy myös muistaa, että kristinusko ei ole mikään uskonta - se on usko - usko persoonaan, taivaan ja maan Luojaan ja Hänen poikaansa Jeesukseen Kristukseen, jonka opetusta ei kukaan voi kritisoida.

Missä se kadotus on ja

Missä se kadotus on ja mistä tiedät ettet itse joudu sinne...? Todista se!

Aamuhartaudet

julkisen sanan neuvostoon! Eiköhän huijaus ole jossakin kiellettyäkin?

Hei!Ihmettelen syvästi

Hei!

Ihmettelen syvästi Kirsi Virtasen halua päättää, miten ev.lut.kirkko suhtautuu esim. homojen vihkimiseen.
Itse hän ilmoittautuu uskottomaksi = ateisti (?), niin miten asia voi kuulua hänelle?

Jos uskontokunnan sisällä halutaan noudattaa joitain
tapoja/perinteitä/uskomuksia,niin mitä se ulkopuolisille =
esim Kirsi Virtaselle kuuluu? Miksei hän vaadi katolilaisia tai islaminuskoisia hyväksymään/suosittelemaan homoparien
vihkimimistä?

Mää olen kauhean hämmästynyt

Ohjelman tasosta

Aloin kuunnella Kirsi Virtasen ohjelmia kolme, neljä vuotta sitten. Riemastuin! Mainioita juttuja! Suosikkieni nimiä en nyt muista, mutta niissä puhuttiin masennuksesta ja mielenterveysongelmista, Yhdysvaltojen aseteollisuudesta ja sodasta yleensä ja kuolemasta ja kuoleman historiasta. Harvassa oli ne lähetykset, jotka eivät tehneet vaikutusta. Voi miten jännittäviä ohjelmat olivat! Jokaisesta ohjelmasta oppi jotain uutta, jokainen ohjelma oli aivan pakko kuunnella netissä uudestaan. Provosointi oli juuri minun makuni mukaista, ja olisin halunnut kuunteluttaa jokaisen ohjelman oppilaillani (olen uskonnonopettaja, mutta en sellainen, mitä Virtanen kritisoi).

Ehkä noin vuosi sitten taso laski. Tuntuu, että viime aikoina Kirsi Virtanen on jaaritellut samoista aiheista, ohjelma ohjelman perään. Juuri yhdessäkään lähetyksessä ei kerrota mitään, mikä olisi varsinaisesti uutta tai mielenkiintoista. Vaikka olen monessa asiassa samoilla linjoilla Virtasen kanssa, ja närkästyn aina juuri sopivan pikkiriikkisesti, on ohjelmista kadonnut se kirkkain terä. Tuntuu, että viimeisen vuoden aikana Kirsi Virtanen ei ole puhunut muusta kuin uskonnoista ja niiden tyhmyydestä, hoitotyöntekijöistä ja miehen ja naisen rooleista sekä yleisestä tyytymättömyydestä. Nämäkin aiheet voisivat olla mielenkiintoisia ja mukavia, mutta tuntuu että Kirsi Virtanen osaa toistaa enää sitä yhtä samaa levyä. Ohjelmat eivät enää säkenöi, niistä ei opi uusia hienoja asioita, ne ovat pudonneet mitäänsanomattoman ruikutuksen tasolle.

Minä haluan lisää niitä hyviä ohjelmia! Minä haluan asiallista tietoa kunnon provosoinnilla kuorrutettuna, en mitään tyhmiä keksittyjä jumalia.

Faktoja Raamatusta

Tässäpä muutamia faktoja:

# 2. Aik. 7:5, 8-9 -- Raamattu ilmoittaa kuningas Salomon uhranneen 22 000 härkää ja 120 000 lammasta yhdessä viikossa. Tämä merkitsee hänen teurastaneen yli 845 eläintä tunnissa, yli 14 eläintä minuutissa, tauotta seitsemän vuorokauden ajan.

# 5. Moos. 25:5-9 -- Veljen kuoltua miehellä on velvollisuus siittää lapsia hänen veljensä leskelle. Jos mies kieltäytyy, hänen kälynsä tulee sylkeä häntä silmille vanhimpien edessä

# 1. Moos. 7:2-4,10 ilmoittaa Nooan keränneen arkkiinsa seitsemässä päivässä vähintään yhden parin jokaisesta eläin-, lintu- ja hyönteislajista. Eri lajeja löytyy maailmasta, hyönteislajit mukaanlukien, noin 10 miljoonaa. Otettaessa kaksi yksilöä per laji, lastattavien organismien määräksi tulee 20 miljoonaa, mikä merkitsee, että arkkiin lastattiin melkein 2000 yksilöä minuutissa, yli 30 yksilöä sekunnissa, arkin yhdestä ainoasta ovesta, yötä päivää seitsemän vuorokauden ajan.

Monoteistinen kristinusko

Kristinusko lienee ainoa monoteieistinen uskonto, jossa on kolme jumalaa, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Mihin lienee unohtunut Jahven vaimo Asera, josta on mainintoja vanhoissa kirjoituksissa?

Vai hävytöntä: mikä onkaan hävytöntä?

Jos jokin on hävytöntä, niin se, mitä se nimetön, joka "Hävytöntä" -otsikon alla on palautteensa antanut, uhkaa tehdä. Voi pyhä yksinkertaisuus, voi Pyhä Suuri Tyhmyys! Tarvitseeko meidän jahdata talibaneja Afganistanissa YK-rauhanturvajoukkoinemme, meillähän on niitä täällä, ihan kotiovellamme ja ihan kotimaista tekoa. Sanohan, sinä kuumaverinen talebani, mikä se semmoinen isä jumala on, joka tappaa poikansa? Kuulostaa karmealta, mutta tämän olemattoman hirviön kunniaa sinä vain käyt oikein oikeisteitse puolustamaan. Hirveää, sanon minä, tule järkiisi, hyvä ihminen!

Kiitos Kirsi hienosta

Kiitos Kirsi hienosta ohjelmasta!

Kyllä on usko löysässä sillä, joka siitä närkästyy.

Aavistuksen verran liikaa provoa

Useimmitenhan tällaisissa puheohjelmissa pitää vähän provosoida jotta saadaan kuuntelijat pysymään mukana.
Nyt ehkä oli pikkuisen liikaa provoa ja näköjään moni on ottanut asian liian omakohtaisesti ja kokenut tulleensa loukatuiksi.
Pitäisi kuitenkin pyrkiä hakemaan se asia sieltä taustalta ja pitäisi pyrkiä ennakkoluulottomasti ja kriittisesti ajattelemaan noita uskonnon peruskysymyksiä.
Esimerkiksi tuo uuden Jumalan hermafrodiittisuus tarjoaa hyvän mahdollisuuden miettiä sitä että miksi niin usein Jumala mielletään miespuoliseksi ja mitä se tuo mukanaan itse uskontoon ja uskonnon avulla tehtyyn vallankäyttöön.

Taivaallinen sukupuolettomuus

Siellä Raamatussa on jossain päin maininta, että taivaassa ei näitä maallisia sukupuolia ole aivan samoin kuin ei ole aikaakaan eikä näitä muitakaan luonnontieteellisiä rjotteita, kuten painovoimaa jne.
Siis Jumalakaan ei sinänsä ole mies eikä nainen.

holokaustista

"Saksan holokaustkin oli yritystä hävittää eräs uskonnon muoto."

Ei ollut. Tarkoituksena oli hävittää ns. juutalainen veri, eli "perimältään juutalaiset", riippumatta siitä harjoittivatko nämä "juutalaisen veren" omaavat ihmiset mitään uskontoa vai ei.

Hitler itse vankasti katolilainen. TV:n dokumentissa kerrottiin Hitlerin vähän ennen kuolemaansa sanoneen jotain sensuuntaista (aivan tarkkoja sanoja en muista) kuin "katolisena olen elänyt, katolisena kuolen."

Ja sitten vastauksia

Ja tässäpä sitten vähän vastauksia - ikäänkuin vähän malliksi :))

"" # 2. Aik. 7:5, 8-9 -- Raamattu ilmoittaa kuningas Salomon uhranneen 22 000 härkää ja 120 000 lammasta yhdessä viikossa. Tämä merkitsee hänen teurastaneen yli 845 eläintä tunnissa, yli 14 eläintä minuutissa, tauotta seitsemän vuorokauden ajan. ""

Eli Salomonin apuna on täytynyt olla melkoinen joukko - vaiiii - väitätkö että Salomon yksin olisi noin nopeasti kyennyt teurastamaan. Järjen käyttö on sallittua ... näinhän muuten Kirsikin opetti pakinassaan :))

"" # 5. Moos. 25:5-9 -- Veljen kuoltua miehellä on velvollisuus siittää lapsia hänen veljensä leskelle. Jos mies kieltäytyy, hänen kälynsä tulee sylkeä häntä silmille vanhimpien edessä ""

Näin tosiaan meneteltiin jos tämä kuollut veli oli lapseton. Näin saatiin hänelle myös suvun jatkaja, mikä oli leskelle aikamoinen lohdutus. Ajattelepas omalle kohdalle - jos vainajan veli tästä kieltäytyi niin olihan se aika törkeä teko - eikös vaan ?

"" # 1. Moos. 7:2-4,10 ilmoittaa Nooan keränneen arkkiinsa seitsemässä päivässä vähintään yhden parin jokaisesta eläin-, lintu- ja hyönteislajista. Eri lajeja löytyy maailmasta, hyönteislajit mukaanlukien, noin 10 miljoonaa. Otettaessa kaksi yksilöä per laji, lastattavien organismien määräksi tulee 20 miljoonaa, mikä merkitsee, että arkkiin lastattiin melkein 2000 yksilöä minuutissa, yli 30 yksilöä sekunnissa, arkin yhdestä ainoasta ovesta, yötä päivää seitsemän vuorokauden ajan. ""

Ajatteletko tosiaan ettei esim. hyönteislajien munat olisi voinu elää muutamaa kuukautta ? Et kai nyt sentää ? Eihän esim. hyönteislajeja eikä kalojakaan :))) tarvinnu arkkiin ottaa mukaan. Ainoastaan ne lajit jotka eivät voi mitenkään selviytyä vedessä muutamaa kuukautta niin ne tuli itsestään sinne arkkiin. Kyllä siihen 7 vuorokautta hyvin riittää kun siististi jonossa tulevat - ehkä noin 5 sekunnin välein kun nopeasti liikkuivat.

Järjen käyttö on kristinuskossa edelleen sallittua :))

Nukkumisesta En ymmärtänyt

Nukkumisesta
En ymmärtänyt sitä logiikkaa, millä perusteella Virtanen sanoi nukkuvansa yönsä uskonnottomana hyvin. Miksi hän uskovaisena nukkuisi huonosti?

Jumalan "hermafrodiittisuus"

Tästä voisin sen verran mainita, että Jumalan nimessä hebreankielessä on mukana se maskuliini että feminiimi. Kristinuskon Jumalaa ei oikein voi mittailla ihmisen sukupuolten kautta ollenkaan, vaikka moni on tätä yrittänytkin. Jumala on tässä suhteessa neutraali - Hän ei ole sidoksissa ihmisen - luotunsa - ominaisuuksiin, vaikkakin ihminen on Luojan kuva, mikä taas merkitsee, että ihmisellä on sielu eli jonkinlainen MINÄ siellä jossain sisällä joka tuntee, rakastaa, kärsii, ... eli kaikenkaikkiaan ihminen on persoona - kuva Jumalasta. Vahinko vaan että paholainen on tämän kuvan niin pahasti vääristänyt ja tehnyt elämästämme joskus niin saatanallista kuten Kirsi tämän sattuvasti ilmaisi. Mutta runsas enemmistö ei tästäkään osaa vetää oikeita johtopäätöksiä eli ei osaa tehdä parannusta vaan jatkaa sitä lähimmäisten kiusaamista pelkästään kiusaamisen halusta. Mikä vahinko !

Valtauskonnot loppuvat pitämällä kiinni uskonvapaudesta.

Jos jokaisella on uskonvapaus, silloin myös lapsilla on uskonvapaus.

Vanhemmuus tai sukulaisuus ei oikeuta pakottamaan omia lapsia mihinkään uskontoon, eikä indoktrinoimaan uskonoppeja toistelemalla ja riitteihin pakottamalla.

Kuinka moni vanhempi sallisi oman lapsensa käännyttämisen johonkin vieraaseen uskontoon? Luuleeko joku, ettei uskovaisten vanhempien oma toiminta lapsiaan kohtaan ole usein käännyttämistä ja indoktrinaatiota?

Se on.

Jos meillä todella olisi uskonvapaus, meillä olisi satoja tuhansa eri uskontoja: jokaisella oma, itse keksitty.

Valikoivaa Raamatun lukua

Saimme malliksi palan Mooseksen kirjasta jossa todetaan miehellä olevan velvollisuus siittää lapsia veljensä leskelle.
Sitten saimme selityksen jossa vedottiin sen ajan tapoihin.
Tottahan se on että silloin oli erilainen perhemalli eikä mitään sosiaaliturvaa ollut. Tavat sitten heijastivat omaa aikaansa.

Nyt vain herää kysymys että luetaanko Raamattua valikoiden.
Kukaan ei enää vaadi että mies täyttäisi velvollisuutensa velivainaansa leskellä kohtaan, mutta edelleen hyvin moni muistaa sanoa että nainen vaietkoon seurakunnassa.

Joudutaan täydelliseen umpikujaan jos tulkitaan asiat kirjaimellisesti ja unohdetaan että kaikki kirjat, Raamattukin, peilaa myös omaa aikaansa ja sen tapoja.

jos uskonnot tulisivat uutena yhteiskuntaamme

Usein heitätään ilmaan kommentteja, että jos tupakka tulisi NYT markkinoille, se todettaisiin välittömästi laittomaksi ja hengenvaaralliseksi joten se ei markkinoille asti koskaan pääsisi.Ei voi olla ajattelematta samaa uskonnoista. Katselin kerran erästä koiran ulkoiluttajaa aamuisessa Turun satamassa, jossa hän aloitti matkustajien ilmestyttyä terminaalista ilmeisesti kristin uskoon perustuavan saarnaamisen siinä koiran ulkoiluttamisen lomassa. Uskonto on erivapaus, legitiimi oikeus käyttäytyä kuten "hullu". Hullu hipsukoissa, koska tarkoitan sillä nyt tässä hyvin kansainomaista käsitystä siitä, millainen ihminen on kun se on päästään sekaisin. Ilman tätä uskonnon antamaa legitimiteettiä tälle harhaiselle käytökselle, esimerkin koiranulkoiluttaja varmasti oltaisiin hyvin pian haettu pois ihmisten ilmoilta ja suljettu laitokseen hyvin pitkälle meidän "normaalien" ihmisten elämää häiritsemästä. Tässä mielessä on erittäin epätasaarvoista että kunhan huutelet vähän jesseä samalla kun olet kadulla sekaisin kuin ankka kaikki on hyvin; mikäli käyttäytyisit yhtä harhaisesti ja saarnaisit meille olemattomista ukoista (poislukien uskonnolliset harhat, huolehtisi yhteiskunta sinut nopeasti hoitoon.

Hauska ja osuva pakina

Radiosta tuli juuri Kirsi Virtasen uskontokriittinen pakina. Pidin siitä erityisen paljon, koska siinä oli nasevia huomioita esitettyinä huumorinpilke silmäkulmassa. Mutta toisaalta arvasin heti, että jos tästä on olemassa blogi, se on takuulla täynnä paheksuvia kommentteja. Ihmiset haluavat jotain pyhää. Valitettavaa vain on, ettei tarjolla ole mitään parempaa uskomusjärjestelmää, joten perinteiset uskonnot vastaavat ihmisten tarpeeseen, vaikka ovatkin sisällöllisesti vanhentuneita. Tieteellinen maailmankuva ei vastaa monien ihmisten tarpeeseen uskoa elämän tarkoitukseen ja johdattavaan voimaan. Uusi pyhä asia voisi olla luonnonsuojelu, joka eksplisiittisesti kieltäisi elinympäristöjen, eliölajien ja luonnonvarojen tuhoamisen jälkipolvilta sekä maan täyttämisen ihmismassoilla. Sille olisi nykytilanteessa prudentiaalisesti perustellumpi oikeutus kuin uskomukselle, että ihmisen oikeus on olla luomakunnan kruunu ja täyttää maa. Mutta luonnon suojeleminen ja väestönkasvun hillitseminen eivät ole pyhiä asioita. Kulutukseen rohkaisevia olettamuksia levitetään ympäri maailmaa demokratian ja ihmisoikeuksien nimissä, mikä johtaa siihen, että muutkin kuin länsimaiset yhteiskunnat muutetaan kulutusyhteiskunniksi, jotka kuluttavat enemmän kuin tuottavat - siis elävät velaksi. Demokratia ja ihmisoikeudethan on keksitty länsimaissa - siis taustaltaan kristillisissä yhteiskunnissa. Tälle kehitykselle ei voida tehdä paljoakaan, koska juuri demokratian ja ihmisoikeuksien käsitteisiin on nykyään sidottu maailman taloudellisen eliitin valta. Siksi ihmiskunnan ennuste on luullakseni melko ikävä.

Homo religiosus vs. Homo stultus

Intellektuelleille ominaista on analyyttinen asiakohtainen lähestyminen - tästä ei Kirsi Virtasen pakinassa valitettavasti löydy merkkiäkään. Mistä tällainen latistava yleistävyys oikein kumpuaa? Miksi edes pyrkiä synonymoimaan jumala ja Jumala? Jälkimmäisen fuktioon kun oleellisesti ja lähtökohtaisesti kuuluu uskominen - empiirinen havainto kun olisi jo tieteellisen todennettavuuden peruste.

Keskeinen harha pakinassa on Jumalan inhimillistäminen keskinkertaiseen inhimilliseen logiikkaan tukeutuen. Eihän Jumala olisi mikään "kaikkivaltias", jos reunaehdoksi asetetaan keskinkertaisuus. Virtasen kannattaisi harjoittaa enemmän filosofista ajattelua, ettei tarvitsisi absurdeja sammakoita suustaan päästää ;)

Lostavaa Kirsi, mutta...

Kuulin mainion juttusi juuri radiosta ja yhdyn siihen lähes sataprosenttisesti. Uskonnot ovat todella lähes kaiken maailman pahuuden takana. Kuitenkin ihmiset, jolla on ollut uskonnollisa kokemuksia - minä mukaanlukien - eivät millonkan voi kieltää "jumalan" tai korkeamman ulottovuuden olemassaoloa. On todella lapsellista uskoa hahmoon, joka vapauttaisi meidät tekojemme seurauksista. Niitä emme todellakaan pääse pakoon.
Itse näen kuitenkin asian siten, että ihminen ja koko elämä ja itse asiassa koko universumi on rakentunut eräänlaiselle henkiselle substanssille, joka on havaintokykymme ulkopuolella. Ilman sitä ei kuitenkaan mitään voisi olla niinkuin ei voisi olla elokuvaa ilman valkokangasta tai kuvaruutua eikä radio-ohjelmaa ilman vastaanotinta! Elokuvaan uppoutuessamme emme kuitenkaan havaitse valkokangasta.
Emme kiellä elämää, vaikka emme tiedä mitä se on. Ei kielletä myöskään "jumalaa", mutta käytetään siitä aivan jotain muuta ilmaisua ja jatketaan keskustelua filosofisella linjalla.
Jatka samaan malliin. Blogisi herättävät aina ajatuksia.

Ruotsin esimerkki

Tuota sinun ihailemaasi Ruotsin kirkon ylimaallistuneisuutta on pakko kommentoida. Vain sellaiset ihmiset, jotka eivät oikeasti halua uskoa ja noudattaa Jumalan sanaa elämässään ts. etsiä totuutta, voivat harhautua kaiken sallivuuden tielle. Ensiksikin Raamatussa on selkeästi annettu aviokäsky; mies liittyköön vaimoonsa jne. - ei tarvitse kirjoittaa, kun kaikki sen tietävät. Mutta näitä seuraavia Raamatun kohtia ei sitten näytetä tuntevankaan: "Ei sinun pidä miehenpuolen kanssa makaaman, niinkuin vaimon kanssa; sillä se on kauhistus." (3. Mos 18: 22), "Jos joku miehenpuolen kanssa makaa, niinkuin jonkun vaimon kanssa, he ovat kauhistuksen tehneet, heidän pitää molemmat totisesti kuoleman..." (3. Mos, 20:13), "Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaiken ihmisten jumalattomuuden ja vääryyden tähden, jotka totuuden vääryydessä pitävät. Sen tähden se, mikä taidetaan Jumalasta tuta, on heille tiettävä; sillä Jumala ilmoitti sen heille. Sillä hänen näkymättömät menonsa, nimittäin, ijankaikkinen voimansa ja jumaluutensa nähdään hamasta maailman luomisesta, jotka ymmärretään niistä, jotka tehdyt ovat; ettei he taitaisi itseään syyttömiksi sanoa. Että he tunsivat Jumalan, ja ei ylistäneet häntä niinkuin Jumalaa eikä kiittäneet, vaan vilpistelivät omissa ajatuksissansa, ja heidän järjetöin sydämensä on pimennyt. Kuin he itsiänsä viisaiksi luulivat, niin he ovat tyhmiksi tulleet. Ja ovat katoomattoman Jumalan kunnian muuttaneet katoovaisten ihmisen ja lintuin ja neljäjalkaisten ja matelevaisten kuvan muotoiseksi. Sen tähden on myös Jumala heidät laskenut sydämensä himoihin, saastauteen, häpäisemään keskenänsä omaa ruumistansa. Jotka Jumalan totuuden ovat valheeksi muuttaneet ja ovat kunnioittaneet ja palvelleet enemmän luontokappaletta kuin Luojaa, joka on siunattu ijankaikkisesti, amen! Sen tähden on Jumala heidät antanut ylön häpiällisiin himoihin, että myös heidän vaimonsa ovat muuttaneet luonnollisen tavan luontoa vastaan, niin myös miehet ovat antaneet ylön vaimon luonnollisen pitämisen, toinen toisensa puoleen himoissansa palanneet, miehet miesten kanssa riettauden tehneet ja saaneet, niinkuin pitikin, eksymisensä palkan itsessänsä. Ja niinkuin ei he tahtoneet Jumalaa tuta, niin Jumala laski heidät häijyyn mieleen tekemään niitä, mitä ei sovi tehdä." (Rom. 1:18-28)
Eli homoiluun löytyy selkeät neuvot; ei sovi tehdä! Eihän kukaan ole osaansa voinut valita, toista on houkuttamassa jokin toinen synti (=se mikä erottaa Jumalasta) kuin toista, mutta näitä houkutuksia vastaan tulee taistella siitä hengen halusta, että uskoo Jumalaan ja haluaa päästä taivaaseen, eikä olla tieten tahtoen rikkomassa Jumalan tahtoa vastaan. Ja evoluutio ei ole millään tavalla ristiriidassa luomiskertomuksen kanssa. Jumalan aika on eri kuin meidän ihmisten luoma aikakäsite. Eläimet on luotu ennen ihmistä, mitä sitten, jos Jumala näki apinalle luomansa kallonmuodon sopivan myös erinomaisesti ihmisellekin?! Karvaisuutta emme tiedä, kuinka karvaisia ensimmäiset ihmiset olivat (kuinka paljon siis apinan kaltaisia), mutta ihminen kuitenkin on luotu ihmiseksi.Piste. Adamin ja Evan jälkeläiset hävitettiin Noaa ja hänen perhettään lukuunottamatta. Hänen sukukunnistaan periydymme. Muutaman kymmenen sukupolven jälkeen (elinaika ihan eri kuin tänäpäivänä) Noasta Abrahamin lapsenlapsista Jakob oli karvaton ja Esau karvainen. Evoluutiota tapahtuu, sitä ei varmasti kukaan kiistä, mutta se on Jumalan sallimaa ja hyväksi näkemää. Vahvat pärjää ja heikot väistyvät, paremmat ominaisuudet toivottavasti jalostuvat koko ajan paremmiksi ja toivottavasti huonojen ominaisuuksien kanssa ei käy samoin! :) Korkoa korolle -periaate...
Toivottavasti jaksoit lukea tänne asti! Toiset uskovat Raamatun olevan Jumalan sanaa, toiset eivät - nämä ovat uskonasioita. Sen vielä sanon, ettei oikea usko koskaan kehoita tappamaan tai muuhun pahuuteen! Jumalan kymmenen käskyä ja muut neuvot ja ohjeet ovat elämää suojelevia!!!
- Jos vain ihmiset niitä noudattaisivatkin... :(

Uskonnosta on ihan turha

Uskonnosta on ihan turha jaaritella tämmösiä, vieläpä radioon! Usko on niin henkilökohtainen asia että tämmösestä ei seuraa hyvää, paljon vihamiehiä ja ohjelman suosion laskua, tätäkö hait Kirsi Virtanen? Mmm!

Ateisteista olen kuullut ja huomannutkin sellaisen yhteisen piirteen, että he ovat itsessään niin "viisaita, älykkäitä" ja hieman itsekkäitä etteivät he Tarvitse Jumalaa avukseen.

Usko vai epäilys?

Minusta Kirsi oli hyvinkin oikeilla jäljillä. Monilla ihmisillä on tarve uskoa eikä sillä lopulta ole suurtakaan merkitystä mihin uskotaan. Kunhan uskotaan siihen, minkä uskonnon kohdalle synnytään. Siksi kaikissa uskonnoissa on lisääntymismyönteinen näkökulma (esimerkiksi täyttäkää maa). Sehän on tehokkain keino saada lisää juuri siihen uskontoon uskovia.

Syntympäiväsankari ohjelmassa yksi vakiokysymys on usko vai epäilys? Melkein kaikki vastaavat totta kai epäilys, koska muuten he eivät olisi päätyneet tähän ohjelmaan, johon ei ihan ketä tahansa pääse. Silloin kun vastataan usko, niin tuntuisi siltä ellei sitä ihan suoraan sanota, niin tuntuisi siltä, että hänen yksityiselämänsä on vakaammassa järjestyksessä ja hän on onnellisempi kuin ihmiset, jotka vastaavat epäilys.

Usko on keino hallita maailman kaaosta ja tuoda siihen tiettyä vakautta ja jopa onneakin. Koska tämä vakaus kumpuaa uskosta eikä ihmisen omasta vahvuudesta, niin seurauksena on tiettyä suvaitsemattomuutta, ahdasmielisyyttä, kapeasti ajattelemista ja tuomitsemista sekä suvaitsemista. Ihmisestä tulee uskonsa tulkki, eräänlainen minijumala tai jumalolennon jatke, joka arvioi, määrää, tuomitsee ja määrittää.

Erityisesti uskova suvaitsee tai on suvaitsematta. Tämä kaikki tietysti siksi, että lopulta on kysmys uskovasta eli ihmisestä itsestään ja hänen omasta hyvinvoinnnistaan tai vakaudestaan. Uhkatekijöitä halutaan minimoida eri tavoin. Uskominen on pohjimmiltaan täyttä itsekkyyttä. Eräänlaista huumetta, jonka jatkuvat toimitukset halutaan turvata. Juuri tästä johtuu uskomisesta seuraavat ääri-ilmiöt kuten terrorismi, suurperheet, lapsenkieltäminen, jos lapsi ei usko, raipaniskut shortseissa jalkapalloa pelaaville pojille, kunniaväkivalta, kivittäminen hengiltä, uskonsodat, helvettiin toivottajat, miljardien uskontobisnes, monopolihautaustoimi ja sen sellainen.

Uskonpa tosiaan itsekin, ettei maailma olisi huonompi paikka ilman uskontoja. Luultavasti se olisi parempi. Ensiajattelemalla tuntuisi siltä, että uskonnot tuovat enemmän hyvää kuin vievät, kun niissä kirjoissakin usein niin kauniita asioita on, mutta käytännössä asia lienee täysin toisin.

Tavallaan sanani tässä tulevat samalla vahvistetuksi, koska palautteen määrä on Kirsinkin mitassa suuri ja suurimmalla osa on hätä, joka vakauden horjuttamisesta tulee. Uskokaa, jos kerran uskotte ja lopettakaan tuo suvaitseminen ja suvaitsemattomuus jumalaleikki. Kyllä pitää olla myös uskomattomuuden vapaus enkä ainakaan minä tämän perusteella tiedä mihin Kirsi uskoo? Sanat nyt on, mitä on. Niitä on nykyään ihan liikaa.

Uskomatonta

"Luonnonvalinta pyrkii lopulta vain oman edun tavoitteluun,
mutta pyyteetön (oman edun vastainenkin) hyvyys rakastaa
lähimmäistä jopa enemmäm kuin itseään(mikä "mielettömyys"
sinänsä). Se on anteeksiantavaa armoa, sitä ei esiinny luonnostaan ihmismielessä, vaan se tulee ns. " Korkeammasta
kädestä"."

Voi hyvänen aika. Susilaumakin toimii yhdessä yhteiseksi hyväksi. Yhteistoiminta on ylivertaisesti menestyksekkäämpi strategia kuin paljas oman edun tavoittelu. Seksiä, lisääntymistä, lasten suojaamista ja perheen yhdessäpysymistä ei tarvinne selittää tämän enempää. Yhteistoiminta ja 'pyyteetön' lähimmäisenrakkaus edistävät menestymistä, hengissäpysymistä ja lisääntymistä. Toisin sanoen luonnonvalinta on suosinut yhteistoimintaan taipuvaisia sosiaalisia yksilöitä. Tämä kehitys alkoi jo ennen ensimmäistä monisoluista eliötä.

Mitä tulee uuden testamentin ja jeesuksen eettisyyteen niin en kovasti moiti. Mutta. Jos ymmärtää arvioida jeesuksen eettisyyttä, pitäisi ymmärtää että eettisyyden kriteerit löytyvät jostain ihan muualta kuin jeesuksesta. Hyviä ja parempia kirjoja ja ajatuksia läytyy muualtakin.

Olihan tuolla taas joku kommentti tyylillä: "jos et usko, meidän isi tulee ja antaa turpaan". 6 vuotiaalta sietäisin moisen asenteen, mutta aikuiselta 'hyveelliseltä' uskovaiselta en. Tämä ihan vaan esimerkkinä siitä miksi uskontoja on syytä kritisoida.

Kiitos Kirsi.

Hävytöntä

Minäkin kuuntelin sattumalta Kirsi Virtasen pakinan. Siitä tuli hyvin paha olo ja seuraavaksi huoli miten paljon
pahaa tuollainen vuodatus saakaan aikaan. Olen monta päivää miettinyt mitä asialle voisi tehdä. Valitus Julkisen Sanan Neuvostolle on hyvä idea.

En täysjärkisen aikuisen o

Ei, en tosiaankaan ymmärrä, etä aikuset ihmiset jotka itse uskovat olevansa jumalan kuvia aikaansaavat sitä julmuutta ja tappamista mikä koko ajan on meneillään.

jumalaa ei siis voi olla olemassa. Enneminkin uskoisin täysjärkisen aikuisen omaan päättelykykyyn.

Ei ihme jos hommat ei oikein mene putkeen, luomakuntahan on vasta "6000" vuotta vanha.

T:JJ

Uusi uskonto

Monia loistavia kommentteja on tänne tullut, monien himmeiden seassa. Kirsin kanssa olen aina vuorotellen samaa ja eri mieltä, ja niin nytkin. Olen pohtinut näitä uskontoasioita paljon, ja todennut, että uutta uskontoa todellakin tarvittaisiin. Tällä kertaa sellainen Open-Source -mallinen, kiitos. Wikipediasta sietäisi ottaa mallia myös. Tavallaan nämä uudet käännökset raamatusta pyrkivät tavoittamaan samaa asiaa, mutta helpointa olisi lähteä kirjoittamaan kokonaan uutta pyhää kirjaa, ja painottaa sen suurimpana opetuksena sitä, että se on Ihmisten kirjoittama. Kirsillä on Maria-Juhaninsa kanssa selkeä haju, mutta maistamaan hän ei ole päässyt. Mukavaa kun toimittaja aukoo päätänsä meille kuuntelijoille, en minä ainakaan viitsisi tai kehtaisi. Näin nimettömänä korkeintaan.

Usko on järkeenkäypä juttu

Minulle usko on järjen asia. Kun luen Raamattua, palaan aikaisemmin lukemaani, yhdistelen ja sovitan tapahtumia omaan kokemuspiiriini. Ei uskoa voi sanoa millään lailla sokeaksi. Se toimii ja siitä saa eväitä elämään. Olen myös
tullut huomaamaan, ettei ole mitään uutta auringon alla Ihmisluonto pysyy aina samana. Joku haluaa hallita toista ja olla ilkeä nolaamalla ja aliarvioimalla muita.

Kirai Virtasen jutuissa toistuu sama ateismin kaava. Ensin ivataan kristinuskoa ja sitten pilkataan juutalaisuutta. Loput ovatkin ihan Nalle Puhin tarinoita.

Neuvoisin, ettet Kirsi puhuisi radiossa asioista, joita et tunne. Saat aikaan kiukkua kuulijoissa eikä johda mihinkään rakentavaan.

Briljantti aloitus - hauska jumalkehitelmä - but????

Moi Kirsi,

Olin kauan etsinyt hyvää retoriikkamestaria esittämään jumalkritiikkiä ja puheesi ensimmäisen 10 minuutin aikana suurin piirtein "rakastuin" sinuun ja esittämääsi. MariaJuhani oli Paasilinnamaista hauskaa. Kannattaisi kuitenkin tulevaisuuden vastaavissa läpissä laittaa noi jutut siinä kohtaa poikki ohjelmassa kun menet omien poliittismoraalisten uskomuksiesi puolelle, koska vain tosiasian ja hauskojen tarinain kautta voi lopulta vaikuttaa. Loppuläpät valitettavasti vaikuttivat ainakin tähän kuulijaan vain omiltasi U/P-näkemyksiltä oikeasta ja väärästä - hyvä kysymys on se, miten ne eroaa uskonnosta. Ei tosiasioita tarvi pehmentää "kuulijoiden" tai joidenkin "ajankohtaisten aiheiden" takia.

Hitler ei uskonut Jumalaan

"Hitler itse vankasti katolilainen. TV:n dokumentissa kerrottiin Hitlerin vähän ennen kuolemaansa sanoneen jotain sensuuntaista (aivan tarkkoja sanoja en muista) kuin "katolisena olen elänyt, katolisena kuolen."

Hitler ei koskaan, missään yhteydessä, tuonut esiin uskovansa Jumalaan. Päin vastoin, hän lähetti tuhansia katolisia pappeja keskitysleireille. Hän tosin käytti Katolisen kirkon mahtia jossain määrin oman valtansa pönkittämiseen. Hän oli ateisti. Ei Jumalaan uskova voisikaan tehdä tuollaisia tekoja.

Lisäksi Stalin, Mao ja Pol Pot olivat ateistisen maailmankuvan aseenkantajia ja jäljet pelottavat. Laskisin, että ateismin uhreja on pelkästään viime vuosisadalla 300-400 miljoonaa. Kristinuskon uhreja en tunnista yhtään. Muutama keskiajalla Raamatussakin varoitutuista vääräoppisten vainoista johtuva kuolema on melko ohut peruste uskonnonvastaisuudelle.

Miksi uusi uskonto?

Muutamassa kommenttipuheenvuorossa on leikitelty ajatuksella, että pitäisi perustaa uusi uskonto. Tästähän Kirsi Virtanen itsekin ohjelmassaan puhui, mielestäni kuitenkin enemmän pilaillakseen kuin tosissaan.

Miksi uusi uskonto? Jos emme tarvitse nykyisiäkään, mitä tekisimme uusilla? Friedrich Nietzhen mielestä ihmisen henkisen "suuruuden" merkki on hänen kykynsä kestää epävarmuutta. Tämän väitteen voinee yleistää. Rehellinen ja henkisesti vahva ihminen ei tarvitse uskontojen tarjoaman varmuuden valheellista turvaa: asiat ovat näin, ovat aina olleet ja tulevat aina olemaankin. Tätä jähmettynyttä ikiaikaista "totuutta" puolustaessaan uskonkiihkoilijat sitten teilaavat toisinajattelijat, muka olemattoman jumalansa kunnian tähden mutta tosiasiassa hyökätäkseen niitä vastaan, jotka kyseenalaistavat heidän tapansa ja keinonsa hakea tyydytystä animaalisen lapsenomaiseen ja siksi sinänsä ymmärrettävään turvallisuudenkaipuuseensa.

Tavoitteena pitää olla maailma ilman uskontoja, ei minkään uuden uskonnon perustaminen. Ihminen on älyllisesti vapaa ja täyteen mittaansa kasvanut vasta sitten, kun hän kykenee kohtaamaan objektiivisen fyysisen todellisuuden ilman minkään ideologian tarjoamia henkisiä kainalosauvoja. Vasta silloin hän on aikuinen, joka ottaa vastuun elämästään, eikä enää isän turvaa hakeva lapsi.

Emme tahdo olla fyysisesti rampoja, älkäämme olko sitä myöskään henkisesti!

Suotimet silmillä

Nimimerkki jmakela kirjoittaa näin:
"Laskisin, että ateismin uhreja on pelkästään viime vuosisadalla 300-400 miljoonaa. Kristinuskon uhreja en tunnista yhtään."

Taitaa olla todella vahvat suotimet silmillä, kristinusko on rajattu aivan äärimmäisen tiukasti ja ateismi äärimmäisen laveasti jotta noihin lukuihin on päästy.

Hyvä idea, Kirsi kouluihin arkijärjen lähettilääksi!

Mielen tautia ihminen huumeella turruttaa ja pilaa entisestään älyänsä. Vain laittomien huumeiden käyttöä rajoitetaan, mutta laillisilla saa tuhota itsensä ja muut, jopa kokonaiset kulttuurit.

Viina ja tupakka ovat sallittuja, ja uskontoon suorastaan pakotetaan. Se tapahtuu uskonnonvapauslailla, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että uskonnolla on vapaus työntyä kaikkialle niin halutessaan. Ja sitähän se juuri haluaa, koska hallita alistamalla ja pelolla on osoittautunut tehokkaimmaksi kerätä myös rahavaltaa. Uskontoinstituutiot ovat todellisia valehtelun osaamiskeskuksia. Akateeminen koulutus turvaa ammattieliitin pysymisen ja huolehtii siitä, että jumalanpilkkaoikeudenkäyntejä päivitetään. Ammattimainen valehtelu uskonnon suojassa on turvatumpaa työtä kuin politiikan ja markkinatalouden alueella.

Psykopaatit ovat taitavia manipuloijia ja uskottavia valehtelijoita, siksi uskonnon opetus kouluissa totuutena on oppilaiden ajattelukyvyn surkastamista. Siksi Kirsin ajatuksia kouluihin vaikkapa päivänavauksina olisi erittäin tervettä ja oikeudenmukaista oppilaita kohtaan.

Ei suinkaan helppo asia

Urho Siron kirjassa "aamuhartauksia" on yksi ohje.
1700-luvulla päätti eräs ransk. oppinut perustaa uuden uskonnon kristinuskon tilalle. Hän sai pian kokea, että vain pieni ihmisryhmä liittyi häneen. Hän valitti tätä tunnetulle valtiomiehelle Talleyrand'ille, joka vastasi:
"Niin, hyvä herra, ei ole helppo asia perustaa uutta uskontoa. Uskon voivani esittää teille erään tavan, miten onnistuisitte."
"Mikä se olisi?" kysyi oppinut uteliaana.
"Minä neuvon teitä", sanoi Talleyrand:
Tehkää ihmeitä, parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita. Antakaa lopulta kansan ristiinnaulita ja haudata itsenne ja nouskaa sitte kolmantena päivänä kuolleista. Sen kaiken tehtyänne kyllä saavutatte päämääränne."

Ajanlaskumme alkaa Jkr. syntymän. Osaako Kirsi selittää vielä tohtori Ivan Paninin (1855-1942)tutkimat Raamatun lukuarvot. Sattuman mahdollisuus jää niin pieneksi?

pari kommenttia

Kuuntelin tänä aamuna areenasta ohjelmasi.

Jäin miettimään ristiriitaa, joka esiintyi kun ohjelmaa kuunteli oikein tarkkaan. Nimittäin ohjelman alussa luettelit uskontoja joita pitäisi lakkauttaa sen takia että ne aiheuttavat liian paljon sotia ja väkivaltaa. Mainitsit niissä myös kristinuskon. Kuitenkin jutun loppupuolella Muhammedin pilakuviin liittyvässä osiossa kerroit, että kristittyjä saa haukkua kun kuitenkaan mitään sen kummenpaa ei tapahtu. Niinkuin kristityt olisivat alistuneet osaansa ja muslimit sen sijaan tuomitsevat koko Tanskan kansan pilakuvien takia. Niin että onko se kristinusko sittenkään niin väkivaltainen.

Ja sitten lestadiolaisuudesta. Niin vanhoja ja kulahtaneita esimerkkejä. Ihmettelen, että näin laadukas journalisti sortuu tuollaisiin pyykkikone- ja televisioesimerkkeihin. Tutustu lestadiolaisuuteen ja ota selvää mikä on uskoa, kulttuuria ja legendaa.

terveisin iloinen lesta

Just...

Pystynkö kieltämään jeesuksen opetukset väärinä? Mitäs mies sitten opetti? Niitä latteuksia joita on kirjailtu vuosikymmeniä ja -satoja (mahdollisesti) eläneen miehen kuoleman jälkeen? Vai niitä kirkkojen ja valtauskontojen keksimiä puu/heinä -kombinaatioita joilla läntistä maailmaa on hallittu viimeisen 1500 vuoden ajan? Kuka sitten oli mahdollinen historiallinen Jeesus? Lahkonjohtaja Juudeasta? Egyptiläissukuinen mystikko? Kärpässieni? Kombinaatio olemassaolleista pakanauskontojen traditioista? Kuinka kristityt voivat tuoda opetukset "väärentämättömänä", jos uskonnon perusteos ei omaa juurikaan todellisuuspohjaa? Siinpä sitä onkin, pureskeltavaa...

hyvä Kirsi.! ..

varsin täyttä asiaa jälleen, tähän mennessä ilman muuta osuvinta täsmä ajattelua...sen todistaa jo kommenttien monin kertainen vyöry muihin aiheisiin verrattuna. Siinäpä oli taas kaikille salaojaputkinäköisille tosikoille humaanstaa näkökulmaa... myös autoaiheinen ohjelma oli hykerryttävää kuunneltavaa

Hämmentävää,

miten paljon tuo Mariajuhani muistuttaa tiettyjä Budhalaisuuden muotoja.

No jo taas uhotaan

No jopas nuo kristityt taas reuhaavat ku mielipuolet ku joku sanoo suorat totuuden sanat uskonnosta, uskonnoista.
Mahtavaa tuo nimi Maria Juhani! Hihi, just noin ne uskonnot käyttävät meihin valtaansa ja aivopesevät meidät jo lapsesta lähtein, meidät jopa pakkoliitetään kirkkoon kasteessa, voi kamalaa vallan väärinkäyttöä viattomiin vauvoihin ja sitten pyhäkoulut ja koulut ja koko yhteiskunta jatkavat tätä samaa aivopesua.
Kiitos Kirsi mahdollisuuteen vapaaseen mielipiteenvaihtoon tästä tyrannisoinnista, jota uskonnot harjoittaa.
Eläköön vapaus mielipiteeseen.
JOtkut tuolla jo heristelevät nyrkkejään ja uhkailevat Julkisen Sanan Neuvostolla, naurettavaa, todella taantu-muksellista hapatusta tuommoset tyypit edustavat.
Hyvä Kirsi.

....

jmakela : "Hitler ei koskaan, missään yhteydessä, tuonut esiin uskovansa Jumalaan. Päin vastoin, hän lähetti tuhansia katolisia pappeja keskitysleireille. Hän tosin käytti Katolisen kirkon mahtia jossain määrin oman valtansa pönkittämiseen. Hän oli ateisti."

Itseasiassa olet tässä valitettavasti väärässä. Hitler kasvatettiin Roomalaiskatolilaiseen uskontoon, kuin myös ei hän koskaan siitä sikäli eronnut, eikä myöskään ollut varsinaisesti ateisti. Wikipedia kertoo seuraavaa:

"Hitler was raised by Roman Catholic parents, but after he left home, he never attended Mass or received the sacraments. However, after he had moved to Germany, where the Catholic and the Protestant church are largely financed through a church tax collected by the state, Hitler (like Goebbels) never "actually left his church or refused to pay church taxes. In a nominal sense therefore," the historian Steigmann-Gall states, Hitler "can be classified as Catholic." But, as Steigmann-Gall has also pointed out in the debate about religion in Nazi Germany: "Nominal church membership is a very unreliable gauge of actual piety in this context."

In public, Hitler often praised Christian heritage, German Christian culture, and professed a belief in an Aryan Jesus Christ, a Jesus who fought against the Jews. In his speeches and publications Hitler spoke of his interpretation of Christianity as a central motivation for his antisemitism, stating that "As a Christian I have no duty to allow myself to be cheated, but I have the duty to be a fighter for truth and justice." His private statements, as reported by his intimates, are more mixed, showing Hitler as a religious man but critical of traditional Christianity. Here Hitler made at least one attack against Catholicism that "resonated Streicher's contention that the Catholic establishment was allying itself with the Jews." In light of these private statements, for John S. Conway and many other historians it is beyond doubt that Hitler held a "fundamental antagonism" towards the Christian churches. The various accounts of Hitler's private statements vary strongly in their reliability; Most importantly, Hermann Rauschning's Hitler speaks is considered by most historians to be an invention. An overview about Hitler's religious beliefs, based on his apparent private statements, can be found in the acclaimed book by Michael Rißmann or in Richard Steigmann-Gall's controversial book on Nazism and Christianity, pp. 252–259.

In the political relations with the churches in Germany however, Hitler readily adopted a strategy "that suited his immediate political purposes". Hitler had a general plan, even before the rise of the Nazis to power, to destroy Christianity within the Reich. The leader of the Hitler Youth stated "the destruction of Christianity was explicitly recognized as a purpose of the National Socialist movement" from the start, but "considerations of expedience made it impossible" publicly to express this extreme position.

Some writers believe that, in contrast to some Nazi ideologues, Hitler did not adhere to esoteric ideas, occultism, or Ariosophy, and he ridiculed such beliefs in Mein Kampf. Others believe the young Hitler was strongly influenced, particularly in his racial views, by an abundance of occult works on the mystical superiority of the Germans, like the occult and anti-semitic magazine Ostara, and give credence to the claim of its publisher Lanz von Liebenfels that Hitler visited Liebenfels in 1909 and praised his work. The historians are still divided on the question of the reliability of Lanz' claim of a contact with Hitler. Nicholas Goodrick-Clarke considers his account reliable, Brigitte Hamann leaves the question open and Ian Kershaw is extremely sceptical.

Hitler for a time advocated for Germans a form of the Christian faith he called "Positive Christianity", a belief system purged of what he objected to in orthodox Christianity, and featuring added racist elements. By 1940 however, it was public knowledge that Hitler had abandoned advocating for Germans even the syncretist idea of a positive Christianty. Hitler maintained that the "terrorism in religion is, to put it briefly, of a Jewish dogma, which Christianity has universalized and whose effect is to sow trouble and confusion in men's minds."

In addition to not attending Mass or receiving the sacraments, Hitler favored aspects of Protestantism if they were more amenable to his own objectives. At the same time, he adopted some elements of the Catholic Church's hierarchical organization, liturgy and phraseology in his politics.

Hitler expressed admiration for the Muslim military tradition and directed Himmler to initiate Muslim SS Divisions as a matter of policy. According to one confidant, Hitler stated in private, "The Mohammedan religion too would have been much more compatible to us than Christianity. Why did it have to be Christianity with its meekness and flabbiness ..."

Hitler once stated, "We do not want any other god than Germany itself. It is essential to have fanatical faith and hope and love in and for Germany."

Ou jea!

Olipa mukavaa kuunneltavaa. Vähän kuin kuuntelisi John Lennonin Imagine.

Radiossa on sellainen nappula

Meidän perheessä on uusi ajan mittayksikkö. Se nimi on Kirsi Virt...Aina, kun kuuluttaja sanoo, että seuraavaksi on vuorossa Kirsi Virt...niin radio napsahtaa kiinni.
Suosittelen saman nappulan käyttöä muillekin radionkuuntelijoille, jos ohjelma ei miellytä. Minua se ei miellytä, sillä kyseessähän on ohjelmaformaatti, jossa toimittaja tarkoituksellisesti kärjistää ja provosoi. Ja kun ohjelma on tullut jo vuosia, niin ihmettelen, eikö tämä naukuvalla nuotilla puhuva toimittaja ole koskaan mihinkään tyytyväinen tai samaa mieltä - ei tietenkään, ei kuulu formaattiin. Miettikääpä sitä.
Muuten, kun Skepsis-palkinto on jo saatu, niin voisiko Virtanen tehdä kolumnin vapaa-ajattelijoista, jota tuolla yllä jo hörhölahkoksi mainittiin. Sen voisinkin kuunnella. Se olisi todella repäisevää, että pissisi kintuille niitä, joilta on saanut palkinnon.

oma usko

Ihminen on kuin tietokone, joka on lapsuudessa ohjelmoitu. Mikäli ohjelma on uskonto ja mikäli kyseisen ihmisen ihmissuhteet ovat huonot, se ottaa ylivallan. Onneksi ohjelman voi päivittää ja luoda oman "uskon". Minä uskon:
- Ihminen on ihmiselle rakkain. Hän tekee aina parhaansa. Hän pyytää anteeksi ja antaa anteeksi niin itselleen kuin muille. Siis, sinä ihminen, rakas!

Virtasen ohjelmasta

Kuuntelin aamulla ohjelmaa puoli kymmeneen asti. Seuraavia ajatuksia tuli mieleeni:
- Virtanen harrasti ilmeisesti itselleen ja järjelleen sopivan uskonnon luomista. Tätähän on harrastettu valistuksen ajasta lähtien. Voi olla ihan hyväkin vaihtoehto, jos jaksaa nähdä aikaa ja vaivaa luodakseen itselleen uskonnon. Mielestäni on kuitenkin helpompi uskoa sellaiseen, jonka ydintä ei itse tarvitse määritellä.
- Virtanen totesi uskontojen ytimen olevan hämärää, sekavaa ja ympäripyöreää. Mietin tätä kristinuskon kannalta. Sen keskeinen kehotus on muotoiltu kultaisessa säännössä ja rakkauden kaksoiskäskyssä. Sitten kannattaa vielä pitää mielessä se, miten Paavali selittää näitä kahta esimerkiksi kuuluisassa rakkauden ylistyslaulussaan. Ehkä seuraava lainaus tiivistää tämän: "Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko (10 käskyn) lain." (Room. 13:10) Toivottavasti tämä on sanottu niin selkeästi, että toimittajakin sen ymmärtää hänen kanssaan samanmielisten kanssa.
- Virtanen käyttää kieltä tavalla, joka toi mieleeni periaatteen: "Hajoita ja hallitse." Kun jotakin asiaa perusteellisesti ryöpytetään, sen kannattajat saadaan asiastaan epävarmaksi ja tämän jälkeen on helppoa "aivopestä" heidät uskomaan sitä, mihin ryöpyttäjä haluaa heidän uskovan. Tässä tapauksessa toimittajan tarkoituksena, tahallisena tai tahattomana, vaikutti olevan kannattajien saaminen tälle "MariaJuhani"-uskonnolle tai suorastaan uskonnottomuudelle. Teesit, jotka hän tälle antoi, olivat jonkin verran hymyilyttäviä, esim. uimahallisäädökset. Jos saa valita, olisin mieluummin uskonnoton kuin uskoisin tähän Virtasen luomukseen.
- Kun Virtanen mietti, mitä hän kysyisi lehdistötilaisuudessa Jumalalta, tuli mieleeni se, että tällaista harrastivat juutalaisetkin jo 2000 vuotta sitten. Heidän kysymystensä kohteena oli vain hämmennystä ja ristiriitoja aiheuttanut henkilö, jota sanottiin Jeesus Nasaretilaiseksi. Mahdollisesti Virtasen kysymykset olivat erilaisia kuin juutalaisten kysymykset Jeesukselle, mutta asetelma oli hämmästyttävän samankaltainen. Virtasen kysymykset vaikuttivat sellaisilta, että näihin saisi sangen selkeän vastauksen, jos tutkittaisiin Raamattua. Toinen asia on, tyydyttäisivätkö nämä vastaukset arvon toimittajaa.
- Tuo vallankäyttö on sellainen kysymys, josta ei kannattaisi kovin paljon syyttää uskontoa. Pikemminkin on niin, että vallankäyttäjät käyttävät omien motiiviensa vahvistamiseen uskontoa ikään kuin Troijan hevosena. Jos uskontoa ei olisi, epäilen, että sen aseman ottaisi jokin toinen, samankaltaisesti toimiva ilmiö, kuten isänmaallisuus. Hitlerhän käytti tätä isänmaallisuutta, kuten uskontoakin juuruttaessaan natsi-ideologiaa saksalaisten sydämiin. Kuitenkin hänen tavoitteensa, ja keinonsa, joita hän tuon tavoitteen saavuttamiseen käytti, olivat sellaisia, etteivät ne menisi missään kohdassa tuon seulan läpi, jonka edellä mainitsin. Seulan muodostavat siis kultainen sääntö ja rakkauden kaksoiskäsky.
Olen koettanut kirjoittaa tämän siten, ettei kenenkään tarvitsisi provosoitua tästä. Jos kuitenkin näin käy, niin soisin sinun käsittelevän asiaa säälimättömästi, mutta lempeästi. Tämä tapa on näet tieteellisestikin koeteltu ja hyväksi havaittu!

Tuomo

Uskonnosta pääsee vapaaksi uskolla

Minä olin lapsuudesta saakka uskonnollinen. Parikymppisenä vapauduin uskonnosta. Tulinko ateistiksi? EN! Tulin uskoon. Jeesus sai minut pelastaa. Jeesus antoi oikean, elävän uskon sydämeen, rauhan omalletunnolle ja tarkoituksen elämään.
Tässä on juuri Virtasen heikkous: hän ei näe eroa elävän ja kuolleen uskon välillä. Uskonnot ovat kuollutta uskoa. Elävä usko taas on henkilökohtainen suhde Jeesukseen.
Kuollutta uskoa edustavat kaikki uskonnot. Uskonto on ihmisen pyrkimystä omin voimin päästä käsiksi joihinkin tiettyihin ihanteisiin ja Jumalan/"jumalan"/"jumalien" miellyttämiseen.
Silloin voi syntyä pahaakin jälkeä, kun uskonnolla tai millä hyvänsä ideologialla oikeutetaan omat teot. Kuolleen uskonnon nimissä on tehty paljon pahaa.
Kun sen sijaan ihminen saa tulla aitoon synnintuntoon ja ottaa Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena Pelastajanaan. Siinä hetkessä, uudestisyntymässä, jota myös uskoontuloksi kutsutaan, ihminen saa rauhan kaikesta yrittämisestä, koska ymmärtää, että Jeesus on jo täyttänyt lain vaatimukset ja kärsinyt rangaistuksen kaikkien ihmisten puolesta. Tässä uudestisyntymässä Jumalan Pyhä Henki tulee ihmiseen ja alkaa vaikuttaa hänessä oikeita tekoja. Jeesus itse sanoi, että hedelmistä puu tunnetaan. Eli jos hedelmänä on vihaa, väkivaltaa, sortoa, sotia, ei kyseessä ole aito usko. Tämä ei silti tarkoita, ettei uskovainen ihminen voisi erehtyä. Kyllä voi, koska hän on vain ihminen. Ja sitäpaitsi uskovaisten keskuudessakin on kaheleita, fanaatikkoja ja helppoheikkejä. Siksipä pitääkin tarkastella, mitkä ovat toiminnan tuloksia. En usko, että Virtanen kykenee osoittamaan mitään suuren luokan onnettomuutta, joka olisi todellisten Jeesuksen seuraajien aikaansaannosta.
Sitäpaitsi ateismi on uskonto toisten joukossa. Ja väkevä sellainen. Niinkuin evoluutiouskontokin.

Silloin tällöin yritän kuunnella Virtasta

...mutta aina kyllästyn kesken. Musiikki kyllä on todella hyvää, ja jos satun avaamaan radion kesken välimusiikin, silmä kirkastuu hetkeksi. Syy, miksi kyllästyn, on Kennedyn aforismissa:
"Too often we...enjoy the comfort of opinion without the discomfort of thought." -John F. Kennedy

Kristinusko - alkeellinen uhriusko

Pohdintoja:
- Miksi Jumala ei antanut anteeksi "ensimmäisille ihmisille"? Jeesuksen uhrikuolema olisi ollut tarpeeton.
- Ikuinen syyllisyys: "Ihminen" on syyllinen Jeesuksen kuolemaan, kuka sovittaisi sitten hänen kuolemansa, kuka sovittaisi sitten ...
- Jeesuskin uskoi uhraamiseen ja toisen puolesta toimimiseen.

Uusi uskonto tulee perustumaan uskoon tavalliseen, riittävän hyvään ihmiseen ilman vertailua kuvitteeliseen Jumalaan ja Jeesukseen.

Hyvät tavat kunniaan!

Jos Kirsi uskot evoluutioteoriaan niin: Ehkäpä olet saavuttanut jo sen tason että sinulle kuuluu Ihmisen käytöstavat...Ei normaali terve ihminen räksytä viikosta toiseen negatiivisia asioita ja valehtele ihan suoraan ihmisistä ja ihmisryhmistä. On olemassa psykiatrista hoitoa jos tuo negatiivisuus johtuu vakavasta masennuksesta. Vai mistähän saatkin voimaa tuohon alituiseen kanssaihmisten mollaamiseen? Se ihmetyttää todella miten joku saa luvan päästellä ilmoille jatkuvasti ilkeyksiä joissa ei ole perää. Mitäpä tuumaisit jos sinä itse olisit julkisen pilkkaamisen kohteena?

uskonnot

Sinäpä osaat sanoa sen hienosti - hyvä!