Skip navigation.
Home

Ajellaan ilman valoja Bermudan kolmioon

Kunnallisen uimahallin saunassa nuori sälli kailottaa suureen ääneen,
kuinka väärin on, että hän joutuu maksamaa kunnallisveroa, vaikka häntä ei
edes käytä kunnan palveluita. Yksityisellä on kaikki paremmin. Olihan
siinä sitten Kainuun aatelisen, joka on elänyt kukkeimman nuoruutensa
80-luvulla jolloin kunnan palvelut olivat kunniassaan ja ihmiset niiden
tasa-arvoisempia käyttäjiä, pakko puuttua tämän etelän löylymiehen
heittoihin. Pyysin häneltä vähän kunnioitusta uimahallin kunnallisia
hengenpelastajia kohtaan. Eihän nuori herra edes tiennyt olevansa kunnan
uimahallissa. Tiedustelin nuorelta herralta, missä hänet oli lapsena
piikitetty, missä hän oli koulunsa käynyt ja kenen valaisemilla ja
auraamilla kaduilla opetellut prätkäänsä kaasuttamaan. Nuoren toivon
maailmassa kaikki kunnallinen oli ”sossumeninkii” ja kaikki ”yksityinen”
siistii. Pitäisikö kuntapalveluissa näkyä jonkinlainen bruttohinta, josta
näkyisi mitä mikin palvelu, jonka kunta pystyy halutessaan laadukkaasti ja
tehokkaasti tuottamaan todella maksaa? Yksityistäminen ei johda
itseselvästi siihen, että hintalappu huojentuisi.

Monen kunnan talous on nyt niin kurjassa tilassa, että tehostamisen nimeen
vannominenkaan ei riitä vaan pikainen juustohöylääminen on edessä.
Kuntien Bermudan kolmiossa verotulot laskevat ja kunnilla on vaikeuksia
pitää palvelutasosta kiinni kun valtionosuuksien lisiä ei kuulu kuntiin
siinä määrin kuin tarvetta olisi. Miten hyvät ”ilmaispalvelut” pystytään
jatkossa tuottamaan kun vanhusten määrä kasvaa, työttömyyden kasvu alentaa
tulokertymää ja lakisääteiset sosiaalimenot kasvavat.

Kuristuvaa kurjuutta on luvassa ainakin kolmeksi vuodeksi eteenpäin. Kun lasten ja
nuorten opetuksesta, päivähoidosta, terveydenhuollosta ja sosiaalitoimesta
ei voi juuri leikata niin jäljellä on pian keskellä suuta kunkin oma kieli
jota voisi höylällä sommitella sutjakaksi.

Kuntaliiton toimitusjohtaja Risto Parjanne mukaan kuntien kurjuutta ei
helpota kymmenen prosentin´leikkaus kahden, kolmen vuoden aikana
kulttuurista, liikunnasta tai vapaa-ajasta. Kulttuurikaupunkina tunnetussa
Kajaanissa, kotikaupungissani ajellaan ilman valoja juuri sihen suuntaan.
Maan kuulun kaupunginteatterin budjettia leikataan ja paikallisesti
riemullinen nuorten teatteri- ja tanssitoiminta joutaa suon silmäkkeeseen.
Mikä hengen alennustila.

Tiistaina 13.10. klo 9.05 alkaen YLE Radio 1:ssä Kainuun aatelisen seurassa viilaavat ja höyläävät kuntaministeri Mari Kiviniemi, Jämsän kaupunginvaltuutson pj. Tuula Peltonen ja Kyyjärven kunnanjohtaja Matti Muukkonen.

Puhelimella soitamme Vaasaan ja Kajaaniin.

Kunnallisveron nosto on edessä monessa lähikunnassa. Leikkaisitko sinä palveluista? Miten tehostaisit kuntien palveluita?

Tekstiviestillä tullutta:

"Tehokkuutta ja uusia tapoja tuottaa palveluja syntyy kun yksityistetään palvelutuotanto ja kun kunnat oppivat ostamaan palveluja oikein."

"Wikipedian mukaan Sveitsissä on 2715 kuntaa. Käsittääkseni siellä hallinto toimii laadukkaasti ja tehokkaasti. Pieni on kaunista. Olisiko Suomessakin?"

"Lapsen oikeuksien sopimus kohta 3: kaikki lapsia koskevia päätöksiä tehdessä on aina ensimmäiseksi otettava lapsen etu huomioon. Nyt raha on ensimmäinen:-) ja samaan aikaan valtion omisteisen yhtiön toimitusjohtaja saa 72 000e/kk"

Tekstiviestillä tullutta:

"Ei jaksa kuulla miljoonien hokemista enään yhtään,ministerien hermostuneet puhetulvat oksettavat. Edes lapsista ei välitetä,rahaa kyllä käytetään väärin siellä hallintoelimissä vaikka millä mitalla. Rikollisia seksisairaita määräämässä elämästämme."

"Onko täysin mahdoton ajatus tehdä talkootyötä pari viikkoa lomautusten sijaan - ei esim. Koululaiset kärsisi?"

Mistä raha tulee ja minne menee

Minua on aina kiinnostanut rahan kierto. Ja haluankin kysyä yksinkertaisia kysymyksiä.
Onko Suomessa aina vakiomäärä rahaa, vai vaihteleeko se ?
Kerääntyykö raha aina noin 10vuoden välein vääriin paikkoihin ja sitä pitää "hajottaa", niin että sitä taasen tulisi ns, "oikeisiin paikkoihin".

Sanotaan että mikään sosiaalipalvelut eivät tuota:
Tuottaako sitten ihmiskunnalle enemmän se että luonnonvaroista tehdään jatkuvasti uutta ja uutta materiaalia.
Puusta paperia, Kullasta koruja, jne jne.

Kiertäisikö raha meillä Suomessa paremmin jos kaikki sosiaalipalvelut lopetettaisiin
Kaikki sairaalan ja sairaalaan tuottavat alihankkijat /Ruoka, Pyykit, Vaatteet/ lopetettaisiin, paljonko jäisi työttömiä, kun vanhusten hoito loppuisi, vankilat loppuisi koulut, jne jne, ja kaikki näistä vapautuvat ihmiset pääsisivät tekemään "tuottavaa" työtä, eli valmistamaan meille uusia tuotteita puhtaista raaka-aineista.
Yksi olisi varmaa ,raha kiertäisi, mutta mielestäni MAAILMA TUHOUTUISI.
Miten olisi päättäjät jospa miettisitte miten rahaa voisi kierrättää, niin että se kiertäisi muuten kuin turhaa tavaraa tuottamalla.
Tällähetkellä jos aijot syödä, niin mene jonnekin tekemään uutta tavaraa jo muutenkin täyteen maailmaan ,samalla tuhoat maailmaa, mutta vain näin saat rahaa käteesi, jolla voit ostaa ruokaa, vaatetta ja asunnon.

Pyydän Markku Heikkinen ohjelmaa, jossa selviäisi minne se raha katoaa, minne se menee.
Esim. 1950 meillä oli rahaa, mutta vaatteista, ja ruuasta oli pula.
Nyt on meillä ruokaa, vaatetta, asuntoja aivan liikaa, mutta raha on jossain....missä???
Kirsti Kärki

kuka tekisi talkootyön?

Mitä tämä ehdotus tarkoittaa, kuntatyöntekijät talkoisiin?

Kuntaliitosten mielekkyys

Muutin jokunen vuosi sitten Paloheinän terveysaseman vaikutuspiiristä Kivikon terveysaseman alueelle. Päälle viiskymppisenä päätin ensi kerran mittauttaa sokerit ja PSA:n. Kivikosta vastattiin, ettei ole ole lääkäriä, soita ensi kuussa uudelleen. Kuukauden kuluttua oli lääkäri muttei aikoja. Olisi taas pitänyt odottaa kuukausi seuraavaan soittoon.

Paloheinästä olisin saanut ajan parissa viikossa.

Soiton sijaan kirjoitin Hesarin yleisönosastoon ihmettelyn kuntaliitosten hitaudesta, onhan jo kulunut jokunen aika Pakilan ja Kontulan liittämisestä Helsinkiin. Samalle kunnalle veroja maksan, mutta palvelut näin vaihtelevat. Tiesin Paloheinän lääkärillä olevan hienon Volvon, jolla olisi hurauttanut Kehää kymmenessä minuutissa Kivikkoon paikkaamaan.

Yllätyksekseni korkea virkamies vastasi kirjoitukseen todeten, että ongelma tunnetaan ja työryhmä on asialla. Ilmeisesti työryhmä istuu vieläkin, sillä hiljan joukko Kivikon alueen väkeä lähetti adressin päättäjille, koska lääkäriongelma ei ollut kadonnut.

Ilmeisesti ongelma liittyy omaksuttuun väestövastuuperiaateeseen, joka ei toimi, mutta siihen on hirttäydytty sen sijaan että hoidettaisiin kaupunkilaiset tasavertaisesti. Yksi ratkaisu olisi Helsingin kaupungin oman työterveysaseman lakkauttaminen: Kun hallintojohtajat joutuisivat samaan jonoon rupusakin kanssa jono ehkä hieman nopeutuisi.

Yleisesti ottaen lakisääteisten palvelujen taso vaihtelee liikaa ja asiaan tarvittaisiin joku muu parannus kuin valtionapuperusteiden hienosäätö tai 'strategioiden' seminaariviilaus.

Mitään maakuntatason byrokraattista väliporrasta ei tarvita vaan mieluummin valtion suora toiminta postin tai VR:n tapaan kunkin palvelun vaatimin organisaatioin. Professori Loikkasen pienkunnat hoitaisivat lähidemokratialle soveltuvat asiat.

Vanhukset ja lasten koulunkäynti on hoidettava riippumatta kunnan palkansaajien tuloista tai firmojen menestyksestä. Kuntaliitoksetkaan eivät näitä menoja mihinkään poista. Kuntien itseohjautuvuus ei ole tuottanut kustannushyötyjä, päinvastoin kirjavuutta mikä ehkä pahiten näkyy tietojärjestelmissä. Maassa tarvittaisiin vain yksi terveyskeskusten tietojärjestelmä, mutta nyt niitä on useita eivätkä ne kommunikoi keskenään.

Ei keskitetty ohjaus ole pahasta jos se tehdään fiksusti. Jos kouluhallitus laatisi edelleen opetussuunnitelmat säästettäisiin vuosikaupalla opettajien työaikaa. Kukin opettaja sitten soveltaa tavallaan kuten nytkin.

Hyvä, hyvä

Olen samaa mieltä kanssasi. Mistä hitosta tämä itsehallinto on tullut niin tärkeäksi, kun ei kumminkaan osata itsehallita? Pannaan koko maa yhdeksi kunnaksi tai hallintoalueeksi, miksi sitä nyt sitten nimittäisi? Viisaat edustajat osaa katsoa, mitä missäkin päin tarvitaan. Jaetaan verorahat tasan oikeudenmukaisesti: ei rikkaita eikä köyhiä "kuntia", tehdään se mihin rahat riittävät. Todennnäköisesti ne riittävät. Joku ekonomisti tekemään laskelmat, paljonko rahaa olisi, jos kaikki menisi yhden pussin kautta. Olisi mielenkiintoista nähdä tulos.