Skip navigation.
Home

Miksi uskoa?

Ihmisen taipaleella voi olla vaihe, jossa hänellä on paljon oikeita
vastauksia. Sitä voi seurata tilaamatta ja yllättäin jakso, jossa on
paljon oikeita kysymyksiä. Kunnes, nekin jättävät ja jäljelle jää
vapaata ihmettelyä.

Kukapa tietää toisen uskosta sanoa kun omankin uskon luonne vaihtelee kuin
se onni siinä Ystävä sä lapsien laulussa. Se, että Taivaan Isä suojelisi
on kaunis ja hellyttävä toive, johon voi ripustautua ja tukeutua, vaikkei
siinä kai ole mitään tolkkua järjen valossa. Kuinka monessa
suosikkibiisissäkään on tolkkua? Ne vain tuntuvat tärkeiltä. Sen ”oman”
uskon hahmottaminen ei onnistu täysin ilman kielen käsitteitä, ajattelua
eli järkeilyä. Tänään kristilliseen perinteeseen sekoittuu muualta tulevia
vaikutteita. Pohjoisten muinaisjumalien seudulla kristinusko on syvästi
kulttuurisidonnainen tapa katsella maailmaa, tulkita ihmisen olemassaoloa.

Raamatun sanan valossa usko näyttäytyy itselleni Jumalan lahjana ja
asiana, jossa Hänellä on sanansa sanottavanaan ja salattavanaan.
Körttiläisittäin uskoon kuuluu epäily, kaipaus ja Tuntemattoman ikävä.
Pyhiä kirjoja voi lukea sanasta sanaan. Fundamentalismiin ja sitä eri
tavoin toteuttavaan seurakuntayhteisöjen autoritaariseen komentoon voidaan
sitoutua. Toisille se näyttää toimivan, mitä ihmettelen.

Uskosta on hedelmätöntä kiistellä. Tietäneekö ihminen aina mikä häntä
liikuttaa. Tuulikin kulkee missä tahtoo. Mystiikka, esteettinen oleminen
on olennainen osa kaikkia suuria maailmanuskontoja. Eettinen ajattelu,
viisaus viihtyy siinä vierellä. Se lohduttaa ja tuo toivoa raadolliseen
maailmaan.

Pari päivää ennen joulurauhan julistusta, tiistaina 22.12. klo 9.05 -10.00 YLE Radio 1:ssä, Kainuun aatelisen seurassa järkeilevät uskoaan Tomas Von Martens, maailman meriäkin kulkenut toimittaja ja etsijä sekä Per Lindblad, teologi ja joogayrittäjä.

Tarvitseeko kirkko uskoa ja löytyykö siitä totuutta?

Oikein armollista joulun aikaa matkalla seimen luo!

Kyllä oli

Kyllä oli tyhjänpäiväistä höpötystä.

Tuntuu käsittämättömältä tuommoinen taikausko.

Luojan kiitos, olen ateisti.

Luojan kiitos

Luojaa sinäkin kiittelet kumminkin... :-) ...mitäpä muuta?

Harvinaisen hyvää keskustelua

Näin eri mieltä voimme asioista olla. Todellisuus ja infiniittisyys ovat mielemme ja sanojen ulottumattomissa. Tässä keskustelussa se tuli sanotuksi.

Epämääräistä pohdiskelua!

Kaikki keskustelijat olivat tavallansa totuuden etsijöitä, myös teologi, pappi oli sellainen. Tietenkin tämä tuntuu teistä siltä yhdeltä ainoalta oikeassaolemiselta. Jos ihminen ei ole syntynyt ylhäältä, tullut todella uskoon Pyhästä Hengestä, ymmärtänyt ottaa Jeesusta Kristusta elämäänsä, ei saa pysyvää selvyyttä jumalsuhteeseensa ja oivallusta elämäntarkoituksesta. Vain Jeesus on se tie totuus ja elämä!
Ei mikään teologinen opiskelu tai pappisvihkimys tät totuutta avaa jos ei voi pois ottaakkaan.

Asia oli pohdiskelijoille hakusessa ja siksi se jäikin!

Jeesus Kristus on totuus!

Jeesus on totuus tottakai!

"On vain yksi totuus, ei monta", sanoi Buddha. Tätä samaa Jeesus tarkoitti sanoessaan että hän itse on tie, totuus ja elämä. Nimittäin se tie, totuus ja elämä jota hän eli, näytti ja opetti.

Ei voi kuunnella

Tätä ei edelleenkään voi kuunnella. Linkki ei toimi.

Ei toimi

MP3-latauslinkki ei toimi.

Kaunista, Markkusein

Ihmisen taipaleella voi olla vaihe, jossa hänellä on paljon oikeita
vastauksia. Sitä voi seurata tilaamatta ja yllättäin jakso, jossa on
paljon oikeita kysymyksiä. Kunnes, nekin jättävät ja jäljelle jää
vapaata ihmettelyä.

UPEASTI ILMAISTU.