Skip navigation.
Home

Miten vasemmisto haastaa porvarillisen hegemonian?

Toimiva demokratia edellyttää vastakkainasettelujen näkymistä. Niillä ei ole Suomessa viime aikoina juhlittu.

Vasemmiston kadonneen aatteellisen voiman perään kysyy Markku Heikkinen suorassa lähetyksessä.

Vasemmistolaisille arvoille on suuri kannatus kansan parissa, mutta viime vaaleissa tämä ei ole realisoitunut. Mahdolliset kannattajat ovat jääneet sohvan nurkkaan tai valinneet oikeiston.

Uutta poliittista ilmansuuntaa etsittäessä ei asiakysymyksiin keskittyminen riitä. Politiikassa tulee olla myös retorista värinää. Ihmisten on tunnettava, että he ovat mukana jossakin merkittävässä.

Arja Alhon uunituore pamfletti ”Kovan tuulen varoitus” yrittää rohkaista vasemmistoa nykään porvarien hallitsemille mielikuvamarkkinoille määrittelemään omaa vaihtoehtoaan.

Samalla politiikasta näyttää tulleen hallinnointia. Puolueet näyttävät irtaantuneen kansalaisyhteiskunnasta ja muuttuneen vaaliorganisatioiksi.

Erään tutkimuksen mukaan 40% suomalaisista on sitä mieltä, että on aivan sama keitä hallituksessa istuu koska politiikan linja ei siitä muutu. Saman verran kansalaisia äänesti EU-vaaleissa.

Markku Heikkisen kanssa ideologista peitsien kalistelua käyvät Eurooppanuorten puheenjohtaja Joonas Turunen, Vasemmistoliiton kunnanvaltuutettu Jussi Saramo ja sosialidemokraatti Arja Alho.

(YLE Radio 1 tiistaina 16.6.2009 klo 9.05 - 9.58.)

Nyt tiistain ohjelmassa

Nyt tiistain ohjelmassa totesit että miksei golfia voi pelata jos mieli. Fiksuna miehenä unohdit sen tosiasian että golf-kentän kunnostus vaatii valtavan paljon lannoitteita ja vettä jotta siitä saadaan paksu.Lannotteista valuu jäämiä vesistöihin ja vettä esim Keniassa on rajoitetusti. Paikallisille ei riitä edes välttämättömään kun rikkaat valkoiset tulevat pitämään hauskaa.Jenkeissä se on tietysti tiukkaan sidottu varallisuuteen ja oikeaan asemaan yhteiskunnassa.

suu käy sujuvasti tyhjää

Surkean rajoittunut on tämän "euronuoren" Joonas Turusen maailmankatsomus. Samanlaisen yrittäjyysaivopesun uhri kuin kommunistisen Komsomol-nuoren aikoinaan. Suotta ei saksalainen yhteiskuntateoreetikko Ulrich Beck rinnasta kirjassaan Mitä on globalisaatio? uusliberalismia ja reaalisosialismia.Mutta hyvä että nämä taloutta politiikkana papattavat kokoomuskloonit tulevat julkisuuteen arvioitaviksi. Tämän politiikan tuloksethan ovat maailmanlaajuisesti nähtävissä, alku niistä..

Markku kiltti,

miksi taas keskeytit juuri silloin kun Jussi Saramo pääsi vauhtiin? Nyt minulta jäi kuulematta se terveydenhoidon tehokkuusvertailu, mistä hän kertoi: kaksi suuntausta hän kerkisi sanoa( muistaakseni 1. vakuutuspohjaisen ja 2. sen, että julkinen kilpailuttaa, mutta kolmas oli juuri tulossa, mutta...) Ja muutenkin keskeyttelit, eniten juuri häntä. Et ehkä huomannut. Ei silti, kyllä juontaja saa keskeyttää liian pitkät jurinat, mutta tässä oli asiaa puhuva mies ja hyvä ulosanti. Ei vienyt toisilta puheenvuoroa.

Arja Alho on todella fiksu. Ihmettelen, ettei häntä enemmän äänestetty. Tuomiojan lisäksi toinenkin älykkö SDP:ssa. Tämä keskustelu oli kaiken kaikkiaan hyvä. Mentiin perusteisiin ja analyysiin asti. Vähän niin kuin jo "tiedettä". Luulisi, että nykyajan ihmiset, kun jo ovat niin "lukeneitakin" verrattuna entisiin duunarisukupolviin ja ay-jyriin, jotenkin ymmärtäisivät, mihin tässä ollaan menossa. He kuitenkin äänestävät kokoomusta. Kai sitten tuntevat sen omaksi kodikseen. Olen sitä pohtinut. Kokoomus on kyllä puheissaan ihan OK, mutta kun vähän pintaa raaputtaa, niin tyhjää. Kun se ei nyt enää pelkästään vapaudesta ja markkinoista parane. Se on nähty niin monta kertaa. No sanoihan siellä toki Joonaskin, että valvontaa tarvitaan, mutta se on vain sellaista laillisuuden valvontaa, eikä sekään toimi, kyllä raha aina keinot keksii. Itse systeemi on huono.

Ei sen puoleen, epäonnistunut on vasemmistokin, ja molemmat vasemmistolaiset keskustelijat sen avoimesti myönsivät. Että onko ihmisillä syytä enää äänestää ollenkaan - hallinnoinniksi se on mennyt, niin kuin edellä sanotaan.

Siis ihmiset itse ottamaan enemmän asioista selvää ihan oikeasti, eikä uskoa pelkkään vaalimainoshöttöön. Lukekaa ihmiset tutkimuksia ja kolumneja. Koettakaa seurata, mitä tapahtuu todella, jos vaan jaksatte. Ja jos teistä tuntuu, että haluatte muuttaa maailmaa jollain lailla, etsikää puolue, joka on sopiva teille. Jos ei löydy, niin koettakaa kansalaisliikeitä, keskustelkaa keskenänne muustakin kuin viime aikojen juoruista.

Jaksamista! t. mummu

Taas toistettiin virheellisiä kantoja verotuksesta

Arja Alho kauhisteli pienituloisten veroja. Pienistä ansiotuloista ei juuri veroja makseta. Sosiaalitukien verotus on hieman korkeampi: tämä on ollut ay-liikeen kanta.

Pääomatulojen veroaste 28 % saavutetaan vasta keskituloilla. Asiaa hämärtää, että ansiotuloista menee myös muita maksuja, kuten eläkemaksu, ay-maksu ja kirkollisvero. Pääomatuloistahan ei eläkettä kerry ja rikkaalla on tämä tunnettu neulansilmänsä.

Vasta keskitulon ylittävistä ansiotuloista joutuu maksamaan roimat verot, mutta nämähän ovat juuri näitä Kokoomuksen kannattajia.

Pienituloisuuden ongelma on pienet tulot, joten toivon, että Lauri Lyly saa aikaan vallankumouksen ay-liikkeessä jotta minimipalkka saadaan aikaan. Vasemmistolainen ay-liike on ollut varsin tehoton hoitamaan pienituloisten ja pätkätyöläisten asemaa, heitä ehkä tarvitaan kuten kapitalistin väitetään tarvitsevan työttömiä pelotteeksi.

Tobinin vero on yhtä järkevä kuin olisi talletusmaksu, aina kun käytät tiliäsi valtio ottaisi prosentin.

Olli Saarinen

Upeata, Alho loisti älykkyydellään

Alhon pisteet kyllä nousivat. Hän oli keskustelijoista ainoa, joka kykeni nousemaan tavanomaisen hapatuksen yläpuolelle. Olen todella positiivisesti yllättynyt. Täytyy seurata jatkossakin hänen kannanottojaan, ja lukaista pamfletit. Tämän kuuntelemani pohjalta sanoisin, että Alho pystyisi nostamaan puolueensa nykyaikaan, ohi Kokoomuksen mainostoimiston tyhjyyden helinän ja Urpilaisen höttöjen.