Skip navigation.
Home

"Lujitetaan yhtä rintaa maamme rajapintaa"

Markus Kajo tarjoilee Karjala-aiheisen toiveuusintasarjan jaksossaan äänimatkoja Karjalaan.

Nyt vieraillaan linnoitustöissä Kannaksella kesällä 1939. Linnoitustöissä vapaaehtoisina on niin professori, pappismies, säveltäjäksi opiskeleva kuin tavallinen työmieskin.

Iltahartaudessa pappi pauhaa vapaaehtoisille länsimaisen turmeluksen leviämisestä meillekin. Muutamaa viikkoa ennen maailmanpalon alkua hän kohottaa sotahuudon: "Mereen menköön moraalinen mätä".

Lisäksi Kajo tarjoaa kuultavaksi Alexis af Enehjelmin jutun 1930-luvulta kellosepän verstaasta.

Karjalaan mennään taas lopuksi, kun tutustutaan amiraali Togon vankina ollut, Laatokkaa seilannut merikapteeni Olli Tampioon.

(YLE Radio 1 maanantaina 18.5.2009 klo 9.05 - 9.58. Uusinta toukokuulta 2008.)

kannas 1939

Karjalaistyttönä olen kuullut veljeni kertomana seuraavan jutun Markus Similän tekemästä haastattelusta. Mahtaisko löytyä?
YH-aikana (siis lokakuussa 1939) sijaitsi Heinjoen pitäjän Ristseppälän kylässä (paikkakuntaa ei tuolloin luonnollisesti mainittu) eläinlääkintään liittyvä "joukko" ja meidän tuvan lattialla yötään viettänyt esikunta". Näissä kahdessa naapureina elelleenä joukossa lie ollut painijoita, koska järjestettiin ottelu. Selostajana (nauhoitettu?) Similä. Palkintona oli kinkku, ja koska ruokaa oli jäänytkin, moni-
lapsiselle perheellekin oli riittänyt kinkkua. Luulen sen olleen tarpeeseen senkin. Olin 4-vuotias ja muistan vain lattialla maanneet sotilaspukuiset yövieraat. Joulukuun alkupäivinä poistuttiin tuostakin kylästä. Se onkin jo toinen juttu. - Koska kuuntelen säännöllisesti vanhoja tarinoita, tunnistan varmaan tuonkin jutun, jos sellainen löytyy.
Ystävällisesti tervehtien
mummo, 74 v. Turusta, lankapuhelin 02-2445529 (jos tarkistettavaa tarvitaan)