MATKA ÄÄRIOIKEALLE

Televisiossa uusfasismi on synonyymi joukkoteurastusten kieltämiselle, natsien kunniamerkille ja ajetuille päille. Tämä on kuitenkin vain asian yksinkertaistamista. Euroopassa ei ole kovin monta natsia. Sen sijaan meillä on "kunniallinen" etninen nationalismi. Meillä on myös laaja, raivostunut, etninen alaluokka, josta monet ovat luisumassa köyhyyteen ja syyttävät ongelmistaan maahanmuuttajia. Viidettäkymmentä vuotta leirien avaamisen jälkeen ihmiset kieltävät niiden olemassaolon ja vaativat uusia ja ajanmukaisempia massamaastakarkotuksen muotoja. Fasismi ei siten ole kuollut - kaukana siitä.

Useat eurooppalaiset äänestävät puolueita, jotka ovat aikamme demokraattisten toimien vastustajia. He haluavat elää toisenlaisessa yhteiskunnassa. He pelkäävät nykypäivän epävakaisuutta ja ovat raivostuneita. He vihaavat fyysisiä todisteita epävakaisuudesta - etnisiä vähemmistöjä. He vihaavat myös epävakaisuuden aiheuttajia, esimerkiksi juutalaisia, Brysseliä, Amerikkaa, mediaa ja kapitalismia.

Euroopan poliittisen eliitin asenne Euroopan yhdentymiseen on auttanut äärioikeiston olemassaoloa. Uusi Eurooppa antaa merkkejä kansallisten kulttuurien katoamisesta ja viha ja pelko nostavat päätään.

Dokumentin Matka äärioikealle (Journey to The Far Right) päähenkilö, toimittaja-kirjailija Nick Fraser käy äärioikeiston kimppuun Belgiassa, Italiassa, Ranskassa, Itävallassa ja Englannissa. Tanskassa hän haastaa Natsi-puolueen johtajan Jonni Hansenin, Englannissa historioitsija David Irvingin, Ranskassa Jean-Marie Le Penin.

Elokuva on Fraserin, joka on myös BBC:n Storyville-sarjan tuottaja, henkilökohtainen matka. Hän kohtaa eurooppalaisen äärioikeiston kameran edessä kommentoiden suoraan yleisölle kokemuksiaan. Fraserin matka alkaa tapaamalla uusnatseja, vanhan natsismin ihailijoita. Mutta nopeasti matka etenee kansallispopulismista myös ''kunniallisia'' puolueita vaivaavaan kysymykseen: rasismiin ja ulkomaalaisvihaan.

Toulous on Ranskan äärioikeistolaisen puolueen National Frontin hallussa. Käydessään siellä ja eritellessään Itävallassa FPO:n puheenjohtaja Jörg Heiderin politiikkaa Fraser sitoo menneen natsismin tämän päivän politiikkaan juuri ulkomaalaisvihan kautta.

• Ohjaaja: Nicholas Fraser
• Tuotanto: T.Celal/Compagnie des Phares et Balises, 1999

In English In English In English

JOURNEY TO THE FAR RIGHT

A I criss-crossed Europe to gain material for a book about our pre-millennial continent, I found I was calling more and more frequently on people whom I found hard to place. They were both old-fashioned - and a relatively recent item of the post-war European scene. Some were (or had been) Nazis, others one could call Fascists. I found the prefix neo- like the adjective 'new', misleading. What was so new about these people? Instead, as an interim measure, I preferred to call them The Extreme Right, though I undertook to come up with some better names - more graphic, saltier - in the course of making the film.

However, whatever one calls them, they do exist, and their story begins in 1945. At that time Europeans wanted Fascism to be a thing of the past. It never entirely died - in Italy, most of all, the cult lived up. However, in Germany, France, even in Britain Fascist movements bubbled up, abetted by skinhead chic. During the 1980s the revival began in earnest- The New Fascists gained in importance after the end of the Cold War - and they began to make serious electoral progress during the mid-1990s recession.

On television, neo-Fascism is synonymous with Holocaust denial, Nazi salutes and shaved heads. However, this is a simplification. There are not many Nazis in Europe - instead we have 'respectable' ethnic nationalism - discreet, Loden and English tweed xenophobia. We also have a large, enraged ethnic European underclass many of whom are slipping into poverty, and who blame their problems on immigrants.

I've been watching the extreme Right for some time. But I also want to know how and why they exist - I want to examine the subject as an involved reporter, not as a polemicist. I would like to be able to make a film that is sometimes, though not always, funny. And I want to give people the opportunity to say what they believe - without putting words into their mouth. To do this, I need time and equivalent of a reporter's primitive notebook - the latest lightweight digital technology.

• Director: Nicholas Fraser
• Production: T. Celal/Compagnie des Phares et Balises, 1999