yle.fi



Monday

Julkaistu Pe, 25/09/2009 - 08:50
  • Monday (Kuva: )
  • Technicolourista ja Negativesta tutun Tuomas "Gary" Keskisen luotsaaman Monday-bändin historia sai alkunsa vuonna 2004. Katso video "Play"-kappaleesta.

Tuona vuonna Gary kasasi bändin ympärilleen kerättyään vuosien varrella rohkeutta esittää omia biisejä muiden kuultaviksi. Bändin musiikki on suoraviivaista pop-rockia, jonka vahvuutena ovat mahtavat ja mahtipontiset melodiat. Monday on kotoisin Helsingistä, mutta juuret ovat lähes kaikilla bändin jäsenillä syvästi Pohjanmaalla.

Bändi kiinnosti isoja levy-yhtiöitä, mutta monien yritysten jälkeen se ei koskaan saanut solmittua lopullista sopimusta.Lukuisten epäonnistuneiden yritysten jälkeen Gary päätti perustaa oman levy-merkin (Scandal Music Company) ja niinpä debyyttialbumi ”24 Hours In Pictures” näki päivänvalon keväällä 2009. Albumi sai hyvän vastaanoton suomalaisessa mediassa ja rajojen ulkopuoleltakin alkoi tulla yhteydenottoja bändille. 

Ensimmäinen single ”Monday” julkaistiin syksyllä 2008. Single soi radioiden taajuksilla ja oli mm.Sveriges Radio Sisuradion listalla ennätysmäiset kolme kuukautta sekä Radio Nrj:n äänestyksessä yli viikon. Alkuvuodesta 2009 bändi julkaisi toisen singlen nimeltä ”Stop Me”, johon valmistui myös musiikkivideo, joka voitti mm. Ylen Musiikki-TV:n yleisöäänestyksen.

Monday sai myös huomiota Japanin markkinoilla ja bändi kävi keikoilla ”nousevan auringon maassa” levyn julkaisun jälkeen keväällä 2009. Tarttuvien pop-rock biisien ansiosta bändi on saanut kiinnostusta myös Euroopassa ja keväällä 2010 bändi suuntaakin kiertueelle Keski-Eurooppaan.

Monday on tänä vuonna mukana Euroviisu-karsinnoissa ja lähteekin sinne nöyrällä ja kunnioittavalla aseenteella:
”Vuonna 2004 en uskonut, että uskaltaisin tuoda joskus omia biisejäni yleisön kuultaviksi ja onneksi löysin hyvät ystävät tekemään yhdessä haaveista totta. Nyt kun kuitenkin on kyse Euroviisuista ja sävellyskilpailusta, haaveni ovat askeleen lähempänä. Haluankin tuoda säveltäjänä, muusikkona sekä levy-yhtiön ominaisuudessa kisaan yritteliäisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, mikä puuttuu tämän päivän musiikkiteollisuudesta.  Monien vuosien ajan olen uskonut, että joskus rankka työ voi tuottaa hedelmää ja toivon, että tämä tilaisuus voisi auttaa eteenpäin bändiämme” , Gary kommentoi.

Monday työstää uutta albumia parhaillaan ja tuleva albumi julkaistaan vuoden 2010 aikana.

Monday:
Tuomas ”Gary” Keskinen - Kitara, Taustalaulu
Salla Lehtinen - Laulu
Henkka Mannio - Rummut
Jussi Savola - Basso
Pete Eskola - Koskettimet, Taustalaulu

Diskografia :
Monday (Single) 09 / 2008
Stop Me (Single) 02 / 2009
24 Hours In Pictures ( Albumi) 04 / 2009

Haastattelut ja lisätiedot:                                             
Scandal Music Company Oy                             
Pursimiehenkatu 29-31 a 2krs                     
00150 Helsinki                                
tel. 040 183 55 75
gary@scandalmusiccompany.com

 

Audio- ja videotiedostot

Kuvagalleria

  • Monday 1
  • Monday 2
  • Monday (kuva © YLE / Jyrki Valkama)

Kommentit

hohhoh, mitä huttua!

hohhoh, mitä huttua!

Paras VOITTAKOON eli MONDAY

Paras VOITTAKOON eli MONDAY Suomen edustajaksi!

aikas jännä

aikas jännä voi toimia

Monday, Euroviisuissa oleva

Monday, Euroviisuissa oleva MAHTAVA yhtye!

Jos luotat heidän laulun voimaan, äänestä!

Hyvä biisi vaan kehiin ja

Hyvä biisi vaan kehiin ja Euroviisuihin Osloon mennään... ;)

Oi hienoa hienoa! Onnea

Oi hienoa hienoa! Onnea viisuihin!