yle.fi



Maria Lund

Julkaistu Ma, 25/01/2010 - 18:00
  • Maria Lund (Kuva: Harri Hinkka)
  • Maria Lund lauloi itsensä suomalaisten sydämiin loppuvuodesta 2008 ilmestyneellä "Ajan sävel" -albumilla.

Yli 20 000 kappaletta myynyt ”Ajan sävel” sisältää useita jännittäviä ja svengaavia sovituksia suomirockin klassikkokappaleista – alkuperäisiin esittäjiin kuuluvat mm. Nightwish, Neljä ruusua, Apulanta, Uniklubi ja Kolmas nainen. Singlekappaleet ”Sekaisin”, ”Surupuku” ja ”Teit meistä kauniin” saivat runsaasti radiosoittoa. Maria myös esitti kappaleita useissa tv-ohjelmissa, mm. Nenäpäivässä, Plan-gaalassa sekä Miss Suomi 2009- ja Tanssii tähtien kanssa -kisoissa.

Alkuvuonna 2009 startannut Maria Lund & The Aristocratsin kiertue on vetänyt täyteen niin rokkiklubit kuin konserttisalitkin ja todistanut, että Maria Lund on valovoimainen esiintyjä, joka on kuin syntynyt lavalle. Jazzklubit, Ilosaarirockin päälava, Hullu Poro Areena ja On the Rocks -baari ovat muutamia esimerkkejä Marian monimuotoisista esiintymispaikoista.

Marian uusi albumi ”Tahdon” näki päivänvalon 30.9. Uudella albumilla pääpaino on Marian sanoittamissa ja tuottaja Valtteri Tynkkysen säveltämissä kappaleissa. Mukana on toki muutama yllättävä lainakappale, jotka ovat saaneet jo viimesyksyiseltä Ajan sävel -albumilta tutuksi tulleen nostalgisen käsittelyn. ”Tahdon”-albumilla vierailee myös kaikenkarvaisia uroksia, mm. XL5-yhtyeen Mica ja Pete. Luvassa on siis pirteä kombinaatio nostalgiaa, glamouria, svengiä ja Marian vivahteikasta laulua.

Alkuvuodesta 2010 Maria osallistuu Suomen euroviisukarsintoihin yhtenä 12 kutsuartistista.

Haastattelut ja lisätiedot:
Sini Tiainen / Universal Music
puh. 09 615 46 730
sini.tiainen@umusic.com
 

Audio- ja videotiedostot

Kuvagalleria

  • Maria Lund (kuva © Harri Hinkka)
  • Maria Lund (kuva © YLE / Jyrki Valkama)

Kommentit

Aivan ihanan raikas, pirteä

Aivan ihanan raikas, pirteä esitys...iloinen mieli tämän esityksen jälkeen tulee....

Olet suloinen,Maria! olemme

Olet suloinen,Maria! olemme ylpeitä ammattitaitoisesta esityksetäsi. Jatka vain samaan tyyliin.Onnea kilpailuun!

Hyii

Hyii hemmetti...ällöttävä ja kamala laulu

marialla oli täydellinen

marialla oli täydellinen esitys kiitokset MARIALLE

JOS MARIA PÄÄSEE EI SUOMI

JOS MARIA PÄÄSEE EI SUOMI PÄRJÄÄ VAI OSAISIKO MARIA LAULAA PAREMMIN KUIN TANSSIA(HUOM MARIA OLI VUODEN 2008 EUROTANSSEISSA)

Melko suoraa rippausta

Melko suoraa rippausta "Pojat" kappaleesta osittain. Muuten kiva.

Maria Lund, kaunis laulaja

Maria Lund, kaunis laulaja vailla vertaa!

Jos pidät Mariasta, äänestä!

Toivottavasti sulla on hyvä

Toivottavasti sulla on hyvä kappale Euroviisuissa! Oot paras näistä ehdokkaista!