yle.fi



Jari Sillanpää

Julkaistu La, 01/11/2008 - 18:52
  • Jari Sillanpää (Kuva: )
  • Jari Sillanpää - houkutus, johon on ilo langeta!

Sulavin, kissamaisen kevein tanssiaskelin hän saapuu estradille, valloittaa lavan tajunnanräjäyttävällä karismallaan ja ilta illan jälkeen hänen lahjakkuudestaan ja äänensä kauniista soinnista hurmaantunut yleisö puhkeaa jälleen kerran raikuviin suosionosoituksiin.

Ruotsissa, Ludvikassa elokuun 16. päivä vuonna 1965 syntynyt Jari Veikko Sillanpää on kiistatta yksi Suomen rakastetuimmista, suosituimmista ja seuratuimmista viihdetaiteilijoista, ellei jopa se kaikkein rakastetuin. Tähtimerkilleen tyypillisenä leijonana Jari tietää kuka hän on, mitä hän haluaa ja nauttii täysin siemauksin saamansa huomion tuomasta suloisesta lämmöstä.

Vihdissä nykyään asustelevan veijarin tie kotona oven takana piilossa laulavasta pikkupojasta viihdetaivaan kirkkaimpaan kärkeen kulki Luulajan lapsi- ja nuorisokuorojen, Barcelonan mallintöiden ja ruotsinlaivoilla karaokea laulaneen baarimikon hommien kautta Seinäjoen Tangomarkkinoille, missä hän prinssivuotensa jälkeen kruunautti itsensä tangokuninkaaksi vuonna 1995.

Sittemmin useimmat muutkin hänen unelmistaan ovat toteutuneet ja hän on saavuttanut lähes kaiken, mitä esiintyvä artisti saattaa toivoa. Hänen esikoislevynsä "Jari Sillanpää" on edelleen Suomen myydyin äänite, sitä on myyty yli 272 000 kpl ja hänen 10. pitkäsoittonsa on ilmestymistä vaille valmis. Lukuisien lehtijuttujen, radio- ja tv-ohjelmien lisäksi hänestä on julkaistu hauska dokumentaarinen video, tyylikäs konsertti-DVD sekä kolme hyvin erityyppistä kirjaa.

Erilaisia kunniamainintoja ja palkintoja Jari on pokannut vuosien varrella lukuisia, takan reunalta löytyy mm. kolme Emma-patsasta. Vuonna 2005 hänet palkittiin sekä Tango Finlandialla että Iskelmä-Finlandialla, molemmat voittorahat tämä intohimoinen suunnittelija ja impulsiivinen idealisti käytti kotinsa remontoimiseen.

Sen lisäksi, että koko kehollaan ja täydestä sydämestä musiikkiin eläytyvä Jari väläyttelee synnynnäisiä näyttelijän ja koomikon lahjojaan konserteissaan, hänet on nähty myös teatterin lavalla. Vuonna 1997 hän esitti pääosaa Seinäjoen Kaupunginteatterin Andrew Lloyd Webber -musikaalissa ”Aspects of Love” ja valloitti kriittisen teatteriyleisön hurmaavana Alexina. Myös elokuvan tekeminen kiinnostaisi Jaria, mutta sen tiimoilta palaset eivät ole vielä loksahtaneet kohdilleen.

Tämä kilpauintia nuorukaisena tosissaan harrastanut monilahjakkuus voitti vuonna 1997 Romaniassa pidetyn kansainvälisen laulukilpailun toisen pääpalkinnon kauniilla voimaballadilla ”Remember me”. Lisäksi yksi Jarin hartaimmista haaveista toteutui, kun hän sai edustaa Suomea Eurovision laulukilpailuissa Turkissa vuonna 2004. Kilpailuviisuna kuultiin Jarin ja Mika Toivasen yhteistyön tuloksena syntynyt vauhdikas ”Takes 2 to tango”. Jarin riemuksi tämä tapahtui samana vuonna, kun hänen suuri idolinsa Abba vietti oman voittonsa 30-vuotisjuhlavuotta.

Lukuisten lava-, festivaali- ja ravintolakeikkojen lisäksi supersuositun Jari Sillanpään 13-vuotiseen viihdyttäjän uraan mahtuu hurja määrä toinen toistaan loisteliaampia konsertti- ja showkiertueita, joilla hän on osoittanut loputtoman monipuolisuutensa, herkkyytensä ja kunnioitettavan kykynsä nauraa itselleen. Omien henkilökohtaisten projektiensa lisäksi hän on tehnyt mm. kaksi massiivista, suuren suosion saavuttanutta MeStarat-showkiertuetta lapsuuden idolinsa ja koko kansan sinivalkoisen äänen Katri Helenan kanssa.

Haasteita kaihtamattoman Jarin viimeisin aluevaltaus on lantioita letkeästi keinuttava latinomusiikki. Lokakuussa julkaistaan Suomen syksyä piristävä "Al Ritmo Latino" -livealbumi ja Jari lähtee samannimiselle upealle konserttikiertueelle uuden loistavan kuubalais-suomalaisen orkesterinsa kanssa. Sekä levyllä että konserteissa tullaan kuulemaan kiihkeitä ja tunnelmallisia lattarirytmejä, joita Jari tulkitsee korvia hivelevän kauniisti sekä suomeksi, espanjaksi että englanniksi. 

DISKOGRAFIA:

ALBUMIT:
AL RITMO LATINO (2008)
ALBUMI (2008)
MÄÄRÄNPÄÄ TUNTEMATON (2003)
HÄN KERTOO SEN SÄVELIN (2001)
MAA ON NIIN KAUNIS (2000)
ONNENETSIJÄ (1999)
VARASTETUT HELMET (1998)
AURINGONNOUSU (1997)
HYVÄÄ JOULUA (1996)
JARI SILLANPÄÄ (1996)

KOKOELMAT:
PARHAAT (2005)
KUNINKAAN KYYNELEET (2000)

KIRJAT:
OMAT SANAT (Aino Suhola 2008)
JAETTU JANO (Aino Suhola 2004)
VEIJARI (Ilkka Heiskari 1996)

MUUT:
HÄN LAULAA - Kuninkaan 10 kultaista vuotta (DVD 2006)
VEIJARIN VUOSI (VHS 1997)

Jari Sillanpään kilpailukappale euroviisukarsinnassa on "Kirkas kipinä".
Kuuntele "Kirkas kipinä"

Lisätietoja:
Bridgehead Productions Ltd Oy
Lilja Kainulainen
puh. 040-511 0053
E-mail: lilja@kainula.com  

Kuvagalleria

  • Jari Sillanpää
  • Jari Sillanpää
  • Jari Sillanpää
  • Jari Sillanpää
  • Jari Sillanpää

Kommentit

Puutteessa oleva

Puutteessa oleva ruottalainen

Ehdottomasti paras nyt jo

Ehdottomasti paras nyt jo jatkoon valituista. Tunnelmallinen ja hyvin laulettu, jota ei todellakaan voi sanoa muista. Vakuutti minut ehdottomasti.

Te jotka ette pidä: heittäkää pois ennakkoluulonne ja KUUNNELKAA. Iskelmää, totta, mutta mikäköhän siellä on viime vuosina pärjännyt?

HA-HA-HA Signmark veti

HA-HA-HA Signmark veti suurimman potin siitäs sait Jari SIllanpää

Tämä on paras Jari

Tämä on paras Jari Sillanpään laulu, jonka olen kuullut! Luontosanasto ja melodia ovat koskettavia... Voi, Jari, toivon, että voitat!!

Jarin kappale on

Jarin kappale on ehdottomasti paras! Kaunis, rauhallinen, slaavilainen kansanlaulu...jotain tuttua... Upea!
Ehdottomasti kirkkain kipinä!

Tässä esimerkki

Tässä esimerkki iskelmästä.

Olisiko Jari sopiva Moskovaan?

siis ei taas!!!!!! et sä

siis ei taas!!!!!! et sä vois jo älytä että VANHA JUTTU!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! xo

Erittäin miellyttävä

Erittäin miellyttävä rauhallinen kappale.Hyvä Jari.Toivottavasti voittaa ainakin Suomen karsinnat.Tämä olisi hyvä lähettää Moskovaan,niiden edellisten viisuehdokkaiden jälkeen.Kuulisivat maailmalla että Suomessa osataan myös tehdä kauniita kappaleita.

Siis...........aivan kamala

Siis...........aivan kamala kappale jopa ihan tavalliseksi radiosoitoksi.....Haloo JARI.....tiedätkö itsekään mitä pa**** laulat ?!

Ei suomen

Ei suomen finaaliin!!!!!!!!!!!! Liian vanhanaikainen!!!!!!!!!!!!!!

Näistä ehdokkaista

Näistä ehdokkaista sävellyksenä paras, ehkä aavistuksen levoton. Sovituksellisesti kokoelma euroviisun peruskliseitä, näiden aika taisi valitettavasti mennä jo.

Jari Sillanpää-taasko? Ei

Jari Sillanpää-taasko? Ei Moskovaan voi häntä enää pistää.

Jari uudestaan lauteille!!!

Jari uudestaan lauteille!!!