yle.fi



Tiedote 03.12.2008: Suomen euroviisuehdokkaat 2009

Julkaistu Ke, 03/12/2008 - 08:59
  • Suomen karsinta 2009 (Kuva: YLE)
  • Suomen edustuspaikkaa vuoden 2009 Eurovision laulukilpailuun tavoittelee 12 kutsuartistin esittämää kappaletta.

- ”Euroviisujen taso on tällä kertaa ilahduttavan kova, kuten jo pelkän artistilistan perusteella saatoimme odottaa. Artistit ja lauluntekijät ovat lähteneet mukaan kilpailuun selkeästi omilla ehdoillaan. He ovat toteuttaneet omaa näkemystään hyvästä kappaleesta, eivät niinkään yrittäneet tehdä varta vasten euroviisua. Luvassa on varmasti erittäin mielenkiintoiset ja jännittävät karsintalähetykset tammikuussa”, sanoo Suomen karsinnan vastaava tuottaja Merete Manninen.

Kappaleet ovat kuunneltavissa YLEn uusituilla Euroviisujen verkkosivuilla. Samasta osoitteesta löytyvät myös mm. kilpailukappaleiden sanat sekä kutsuartistien haastatteluvideot. Kappaleet soivat 10.12. asti yksinoikeudella YLEn radiokanavilla.

Suomen karsintaan osallistuvat artistit ovat Janita, Tapani Kansa, Kwan, Passionworks, Remu, Riikka, Sani, Signmark, Jari Sillanpää, Tiara, Vink ja Waldo’s People. Yleisradio on valinnut artistit yhteistyössä levy-yhtiöiden kanssa. Kilpailukappaleiden valinnasta ovat vastanneet levy-yhtiöt ja artistit.

Lista kilpailukappaleista tekijätietoineen alkukarsintojen esiintymisjärjestyksessä on tämän tiedotteen lopussa.

Alkukarsinnat pyörähtävät käyntiin 9. tammikuuta

Euroviisujen alkukarsinnat lähetetään suorina tv-lähetyksinä Tohlopin tv-studiolta kolmena peräkkäisenä perjantaina 9. tammikuuta alkaen. Jokaisessa alkukarsinnassa on mukana neljä artistia, joista kaksi parasta etenee suoraan finaaliin puhelin- ja tekstiviestiäänestyksen perusteella.

Alkukarsinnoissa karsiutuneiden kuuden artistin kesken järjestetään erillinen jatkokarsinta, ns. toinen mahdollisuus, josta kaksi parasta pääsee finaaliin puhelin- ja tekstiviestiäänestyksen perusteella. Jatkokarsinta käydään lauantaina 31. tammikuuta järjestettävän finaalilähetyksen aluksi.  

Suomen karsinnan finaali vuoden 2009 Eurovision laulukilpailuun järjestetään yleisötilaisuutena Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen Leonardo-hallissa 31. tammikuuta. Finaalissa on mukana yhteensä kahdeksan esitystä. Niiden joukosta tv-katsojat valitsevat karsinnan lopullisen voittajan ja Suomen edustajan vuoden 2009 Eurovision laulukilpailuun kaksivaiheisessa puhelin- ja tekstiviestiäänestyksessä.

Vuoden 2009 Suomen karsinnat tuottaa YLE Viihde. Ohjelmat televisiossa lähettävä kanava on YLE TV2. Euroviisukarsinnat juontavat Jaana Pelkonen ja Mikko ”Peltsi” Peltola. Myös YLE Radio Suomi on jälleen tiiviisti mukana Eurovision laulukilpailuissa.

Euroviisutunnelmaan voi virittäytyä jo viikkoa ennen alkukarsintojen alkua. Ohjelmassa Belgrad Remix '08” seurataan Teräsbetonin matkaa viime kevään Euroviisuihin. Ohjelma alkaa YLE TV2:ssa perjantaina 2. tammikuuta klo 21.00.

Vuoden 2009 Eurovision laulukilpailu järjestetään Moskovan Olympiski-areenassa. Ensimmäinen semifinaali käydään tiistaina 12. toukokuuta, toinen semifinaali torstaina 14. toukokuuta ja finaali lauantaina 16. toukokuuta.

Lisätietoja medialle:
Merete Manninen
vastaava tuottaja, YLE Viihde
puh. (09) 1480 4990
sähköposti: merete.manninen@yle.fi

Matti Grönberg
tv-tuottaja, YLE Viihde
puh. (09) 345 6361
sähköposti: matti.gronberg@yle.fi

Lisätietoja myös: eurovision@yle.fi

* * * * * * * * * * * * *

1. ALKUKARSINTA

Paikka: TAMPERE, Tohlopin tv-studio
Aika: pe 9.1.2009, suora lähetys klo: 21.00-21.50 (YLE TV2)
Euroviisujen esikuuntelu: ma 5.1.2009 klo 18.15-18.45 (YLE Radio Suomi)

KWAN
”10 000 Light Years”
säv. Harry Sommerdahl / Pauli Rantasalmi / Jaani Peuhu
san. Mariko Pajalahti
sov. Harry Sommerdahl / Pauli Rantasalmi

RIIKKA
”Meren”
säv. Ville Laaksonen
san. Ville Laaksonen / Riikka Timonen / Saara Honkanen / Suvi Nurmi
sov. Ville Laaksonen / Marko Timonen

TAPANI KANSA
”Rakkautta on, rauhaa ei”
säv. Mika Toivanen
san. Tapani Kansa
sov. Mika Toivanen

TIARA
”Manala”
säv. Tiara
san. Tiara
sov. Olli Saksa / Tiara

* * * * * * * * * * * * *

2. ALKUKARSINTA

Paikka: TAMPERE, Tohlopin tv-studio
Aika: pe 16.1.2009, suora lähetys klo: 21.00-21.50 (YLE TV2)
Euroviisujen esikuuntelu: ma 12.1.2009 klo 18.15-18.45 (YLE Radio Suomi)

SANI
”Doctor, Doctor” 
säv. Maki Kolehmainen / Mats Tärnfors
san. Steven Stewart
sov. Maki Kolehmainen / Mats Tärnfors

PASSIONWORKS
”Surrender”
säv. Kristian Pihlajaharju / Harriet Hägglund
san. Harriet Hägglund
sov. Kristian Pihlajaharju / Harriet Hägglund / Tomi Meriläinen / Markus Lintunen / Heikki Puhakainen

REMU
”Planeetta”
säv. Remu
san. Remu / Ilkka Vainio / Risto Asikainen
sov. Risto Asikainen

WALDO’S PEOPLE
”Lose Control”
säv. A. Lehtonen / Karima
san. Waldo / A. Lehtonen / Karima / A. Kratz Gutå
sov. A. Lehtonen

* * * * * * * * * * * * *

3. ALKUKARSINTA

Paikka: TAMPERE, Tohlopin tv-studio
Aika: pe 23.1.2009, suora lähetys klo: 21.00-21.50 (YLE TV2)
Euroviisujen esikuuntelu: ma 19.1.2009 klo 18.15-18.45 (YLE Radio Suomi)

SIGNMARK feat. OSMO IKONEN
”Speakerbox”
säv. Osmo Ikonen / mahtotapa / sulava
san. Brandon / Osmo Ikonen / Signmark
sov. Osmo Ikonen / mahtotapa / sulava

JANITA
”Martian”
säv. Janita / Tomi Sachary
san. Janita
sov. Janita / Tomi Sachary

VINK
”The Greatest Plan”
säv. Vink
san. Vink
sov. Vink / Jimmy Westerlund

JARI SILLANPÄÄ
”Kirkas kipinä”
säv. Petri Laaksonen
san. Pekka Laaksonen
sov. Ville Riippa

Kommentit

paras euroviisu voittaja

paras euroviisu voittaja tähän menneissä euroviisuissa

Näistä ehdokkaista Waldo's

Näistä ehdokkaista Waldo's people ehdottomasti Moskovaan! Jari Sillanpää on jo NIIN nähty.. Eihän se voitto viimeksikään hempeilemällä tullut!

Kyllä se niin on, että

Kyllä se niin on, että tänä päivänä jos halutaan voittaa euroviisut, on lähetettävä vähintään englanninkielinen viisu. Valitettavasti euroviisujen tärkein asia on unohdettu jo ajat sitten, kun kaupallisuus on tullut voimakkaammin mukaan. Paras sävellys uusista on ehdottomasti Petri Laaksosen sävellys. Siinä on sitä euroviisu henkeä!

Viisun tulisi jäädä

Viisun tulisi jäädä mieleen heti ensimmäisen kuuntelun jälkeen. Tässä onnistui
hyvin mm. Passionplay, joka kuulosti myös kansainväliseltä. Hyvin laulettu, äännetty ja soitettu. Livenä stemmalaulua kannattaa harjoitella riittävästi.
Hyvä sävellys, Moskovaan!
Jari Sillanpään ehdokas, taattu Petri Laaksosta. Hyvin laulettu ja kaunis melodia.
Kansanmusiikkia, suomalaisuutta. Voisi purra Baltiaan ja Balkanin maihin.
Näillä eväillä moni yltänyt toiseksi ja voittanutkin... Upeat taustat.
paljon erilaisia kappaleita, muutama yhdentekevä sävellys, joista ei jää mitään
mieleen, saattavat muuttua kun näkee esityksen. Parissa englanniksi lauletussa
kappaleessa naiivit ja kliseiset sanat, niihin tulisi Suomessa satsata enemmän...