yle.fi



Tiedote 07.07.2009: Tangolaulukilpailun voittajasta kutsuartisti Euroviisujen 2010 Suomen karsintaan

Julkaistu Ti, 07/07/2009 - 06:25
  • Tangomarkkinoiden finalistit (Kuva: Mika Okko / Auraviihde)
  • Tulevana viikonloppuna Seinäjoen Tangomarkkinoilla ratkeaa, kuka valitaan vuoden 2009 tangokuninkaalliseksi.

Jo sinällään mielenkiintoiseen ja jännittävään tangolaulukilpailuun kohdistuu tänä vuonna myös toisenlaista mielenkiintoa: ensimmäistä kertaa Tangomarkkinoiden historiassa kilpailun voittaja saa kutsun myös Suomen euroviisukarsintaan.

- Tangolaulukilpailun voittaja pääsee niin halutessaan automaattisesti mukaan tammikuussa järjestettäviin Suomen Euroviisujen alkukarsintoihin yhtenä kahdestatoista kutsuartistista. Jos jostain syystä hän ei Euroviisuihin voi osallistua, täytämme paikan normaalin käytännön mukaisesti, kertoo Suomen karsinnan vastaava tuottaja Merete Manninen YLEstä.

- Tangomarkkinoiden ja Euroviisujen yhteistyö on uraauurtavaa ja tukee erinomaisesti molempia brändejä. Uuden tangokuninkaallisen valinta on viikonloppuna tietysti pääasia, mutta niin tv-katsojat kuin tuomaristokin voivat miettiä asiaa myös Euroviisujen näkökulmasta, sanoo Tangomarkkinoiden tuottaja ja ohjaaja Timo Suomi YLEstä.

Tangolaulukilpailun finaalin karsinnassa torstaina 9. heinäkuuta yleisö valitsee puhelin- ja tekstiviestiäänestyksellä kolme mieslaulajaa ja kolme naislaulajaa lauantaina 11. heinäkuuta järjestettävään finaaliin. Lopullisen päätöksen siitä, kuka valitaan vuoden 2009 tangokuninkaalliseksi, tekee tuomaristo. Sekä finaalin karsinta että finaali lähetetään suorana lähetyksenä YLEn kanavilla (TV2, Radio Suomi, Satumaa-verkkosivusto).

Tulevan tangokuninkaallisen lisäksi YLE kutsuu 11 artistia kilpailemaan Suomen edustuspaikasta Oslossa järjestettävään vuoden 2010 Eurovision laulukilpailuun. Loput kutsuartistit YLE julkistaa 30. syyskuuta. Lisäksi alkukarsintoihin valitaan kolme kilpailijaa avoimen kilpailun kautta.

> Tutustu kilpailijoihin YLEn Satumaa-verkkosivuilla
> Suomen karsinnan säännöt ja osallistumisohjeet

Lisätietoja medialle:
Merete Manninen
vastaava tuottaja, YLE Viihde
puh. (09) 1480 4990
sähköposti: merete.manninen@yle.fi  

Matti Grönberg
tv-tuottaja, YLE Viihde
puh. (09) 345 6361
sähköposti: matti.gronberg@yle.fi  
 

Kommentit

Ja minkäköhän takia

Ja minkäköhän takia seinäjoen rattijuppomarkkinoiden voittaja suoraan pääsee??

amadeus lundberg

amadeus lundberg

vain kolme avoimen kautta :(

vain kolme avoimen kautta :(