yle.fi



Suuri spekulaatiostudio laittaa ensimmäisen viisusemifinaalin järjestykseen

Julkaistu Ti, 25/05/2010 - 02:29
  • EJT Makedonian solisti Gjoko Taneski (Kuva: Giel Domen (EBU))
  • Euroviisujen radio- ja televisiokommentaattorit ovat kuunneelleet tämän vuoden viisuja jo niin paljon, että he osaavat ne lähes ulkoa. Yhytimme kommentaattorit mikrofonin ääreen ja pyysimme heitä kertomaan suoraan, mitä mieltä he ovat ensimmäisen semifinaalin lauluista.

TV2:n kommentaattori Jaana Pelkonen ja Radio Suomen Sanna Kojo ja Jorma Hietamäki ohittavat keskustelussaan muutaman viisun nopeasti täysin tyhjänpäiväisinä. Toisista kappaleista löytyy onneksi enemmän puhuttavaa ja Valko-Venäjästä on löydetty jopa Bee Geesin haamuja. Jaana paljastaa kadottaneensa viisuviikkojen aikana Belgian laulajan karisman jonnekin, mutta Sanna on saanut samassa ajassa puhelinmuistioonsa EJT Makedonian laulajan Gjoko Taneskin (kuvassa) puhelinnumeron!

Armoton raati käy läpi kaikki ensimmäisen semifinaalin laulut ja kertoo Spekulaatiostudion päätteeksi omat ennusteensa siitä, keiden he olettavat selvittävän tiensä lauantain finaaliin. Jaanalle finaalilippujen jakaminen osoittautuu lähes mahdottomaksi tehtäväksi, sillä hänen mielestään lähes kaikki kappaleet olisivat loppukilpailun arvoisia.

Tätä keskustelua on mahdotonta kirjoittaa tekstiksi, joten kuuntele Spekulaatiostudio:


Ylen viisutiimin veikkaukset jatkoonmenijöistä

  • Pirkka Aunola (verkkotuottaja): Venäjä, Slovakia, Suomi, Serbia, Bosnia-Hertsegovina, Belgia, Albania, Kreikka, Portugali, Islanti
  • Aila Havia-Venäläinen (tiedotuspäällikkö): Venäjä, Viro, Slovakia, Suomi, Latvia, Belgia, Serbia, Albania, Kreikka, Islanti
  • Jorma Hietamäki (kommentaattori): Moldova, Venäjä, Suomi, Latvia, Serbia, Albania, Kreikka, Portugali, Makedonia, Valko-Venäjä
  • Sami Koivisto (toimittaja, Teksti-TV): Moldova, Slovakia, Suomi, Serbia, Bosnia-Hertsegovina, Belgia, Albania, Kreikka, Portugali, Islanti
  • Sanna Kojo (kommentaattori): Moldova, Slovakia, Suomi, Latvia, Serbia, Malta, Kreikka, Portugali, Valko-Venäjä, Islanti
  • Päivi Konttinen (kuvaussihteeri): Moldova, Viro, Suomi, Latvia, Serbia, Malta, Albania, Kreikka, Portugali, Islanti
  • Rami Lindholm (ohjaaja): Moldova, Venäjä, Suomi, Latvia, Serbia, Malta, Albania, Kreikka, Portugali, Islanti
  • Asko Murtomäki (kommentaattori): Moldova, Suomi, Serbia, Bosnia-Hertsegovina, Belgia, Albania, Kreikka, Portugali, Valko-Venäjä, Islanti
  • Jaana Pelkonen (kommentaattori): Moldova, Venäjä, Viro, Suomi, Serbia, Bosnia-Hertsegovina, Albania, Kreikka, Portugali, Islanti
  • Ville Vedenpää (toimittaja, YLE Uutiset): Viro, Slovakia, Suomi, Serbia, Belgia, Malta, Albania, Kreikka, Portugali, Islanti

 

Kaikki viisutiimiläiset luottavat Suomen, Serbian, Kreikan ja Islannin pääsevän finaalin, illalla selviää kuinka oikeassa viisuja viikon yötäpäivää kuunnelleet ovat ennustuksissaan.

Kommentit

Osa YLE:n

Osa YLE:n viisutiimiläisistä unohti, että Venäjä menee AINA finaaliin, oli lavalla mikä kammotus tahansa. Äänestäjiä kun riittää. Muistakaa tulevina vuosina.

oliko viisutiimi oikeasti

oliko viisutiimi oikeasti kuullut Suomen tämän vuoden kappaleen?

Suomalaisista osa on aikaa

Suomalaisista osa on aikaa sokeaa poikaa ja tyttöä Kuunkuiskaajien menestyksen suhteen. Uskotaan ihmeisiin vaikka kappale ei anna aihetta siihen. Mutta käykääpä esim. Aftonbladetin sivuilla ja katsokaa miten he arvioivat tyttöjen mahdollisuuksia. - Heidän käsityksen mukaan kappaleen kuunteleminen edellyttää kokonaisen Koskenkorvapullon juomista, että jaksaa suomalaista homppa pomppaa kuunnella. Tässä siis esimakua Ruotsin suunnalta, sikäli mielenkiintoista kuulla kun he antavat ääniä, jos antavat, emmekä me.
Uskon kylläkin, että tytöt pääsevät todella surkeassa ens. osakilpailussa kymmenen joukkoon ja siis finaaliin joskaan sen jälkeen ei ole mitään mahdollisuuksia esim. kymmenen joukkoon!

Näyttää olevan sama

Näyttää olevan sama käsitys Islannin suhteen lähes koko raadilla. Itsekin pidän Islantia ainoana varmana jatkoon menijänä. IhaNainen Hera, aidon oikean ihmisen näköinenkin ja äänivarat Gloria Estefanin ja Donna Summerin luokkaa.

ainahan se on ku saa äänet

ainahan se on ku saa äänet entisiltä neuvostoliiton mailta jotka voi äänestää ekas semis ja venäläisiä asuu niin paljon ympäri eurooppaa et finaali paikka on turvattu

Luulen kymppissa ovat

Luulen kymppissa ovat Moldova, Viro, Slovakia, Seria, Bosnia-Hertsegovina, Albania, Latvia, Kreikka, Valko-Venäjä ja Malta. eh...

Rehellisesti en usko että

Rehellisesti en usko että Venäjä on TOP-10 tänään =))