YLE

 

YLE A-Ö

Hiki?

POIMINNAT

ESITTELY:

ESITTELY:

Ensimmäistä kertaa hikoilimme julkisesti 9. helmikuuta 2005. Siitä lähtien olemme esitelleet reilut 200 lajia eri muodossaan.
Ohjelmassa ei nähdä kuitenkaan pelkkiä urheilijoita, sillä joka viikko haastetaan joku tunnettu henkilö pienimuotoiseen kisaan. Siis sellaiseen, jota hän ei vielä ole uskatanut kokeilla.

Olemme hypänneet korkeutta Irinan kanssa, kiipeilleet Elastisen kanssa, golffanneet Redraman kanssa ja harrastaneet voimannostoa Jonivelin kanssa.

Häviön olemme kokeneet ainoastaan muutamia kertoja! Don Johnson Big Bandin pojat löivät Sonjan ja Jusun mennen tullen sulkapallossa ja Jusu hävisi Jimi Pääkallolle saappaanheitossa. (Jusu tilittää?;)

Joka viikko kaksi urheilijaa vaihtaa lajia keskenään. Tässä "lajinvaihdossa" urheilijat ovat opastaneet toisen oman lajinsa pariin ja saaneet myös itse kokeilla tuota uutta ja tuntematonta lajia. Keväällä 2005 Sipe Santapukki opasti entistä mäkihyppääjää Toni Niemistä autourheilun pariin ja vuorostaan Toni opetti sipen ohjastamaan ravia.

Asiaa. Urheilijat avautuvat meille viikoittain tietyn teeman mukaan. Vuonna 2006 keskustelemme mm. Kalle Palanderin ja Antti Autin kanssa musiikista, kisoista jne.

Hiki pyrkii tasapuolisesti tuomaan kaikkia lajeja esille. Mitään emme kaihda!

Hiki keskiviikkosin klo 18.50.

T: Jusu ja Sonja

Jusu Luonela:

HARRASTAN: Salibandya, futista , korista, musiikkia, syöpöttelyä, ruoanlaittoa ja huonoa huumoria
ERIKOISIN LAJI JOTA OLEN HARRASTANUT/KOKEILUT: Taitolento on nyt päällimmäisenä kaljun päällä. Mahtavan huimaava kokemus.
EN OSAA: Oikeastaan en osaa mitään, mutta nyt olisi tarkoitus harjoitella lumilautailu kuntoon tänä talvena.
KATSON TELEVISIOSTA: Uutiset ja urheiluohjelmat ovat pakollisia. Sitten myös huumori mahtuu telkkariini, esim. South Park, Ponille kyytiä ja hauskat elokuvat
LEMPIRUOKA: Klimppisoppa ihan vaan nimen perusteella
VAHVUUDET/HEIKKOUDET URHEILUSSA: Ainoa vahvuus taitaa olla sosiaalisuus, eli olen hyvä saunailloissa. Muut ovatkin sitten heikkouksia.
SUOSIKKIURHEILIJANI, MIKSI?: Eipä taida olla. Arvostan kaikkia, jotka liikkuvat ja liikuttuvat.
SILLOIN HIKOILIN: Tuskanhiki nousi pintaan, kun olin Pendulum- hyppyä suorittamassa Emäsalon sillalla joitain vuosia sitten. Oli tulla pissit housuun ihan silkasta jännityksestä.
PARAS HIKI MUISTONI: Hikiklubit Rukalla marraskuussa olivat hauskoja. Etenkin mäkihyppääjä- kilpailijat illan kisassa olivat mainioita ennen PMMP:tä
MIKÄ MUSTA TULEE ISONA: Iso ja lihava
JUOMA: Vesi
ELOKUVAT: Monthy Pythonit ja Mel Brooksit ovat hauskoja
ERITYISPIIRRE: Sosiaalisesti soseutunut
VIIMEKSI LUIN: Päivän lehden
JOS OLISIN URHEILULAJI... Olisin painonosto. Se on mulle kovin luontaista. Se vaatii sisua ja päättäväisyyttä
HALUAISIN OLLA: Paavo Nurmi. Hieno nimi ja juoksija. Tosin vähän kuollut...
LEMPIVÄRI: Kaikki kirkaat, kuten oranssi, vihreä ja keltainen
MOTTO: Ei se siitä


Sonja Kailassaari:

HARRASTAN: mitä milloinkin. Viime viikolla harrastin kävelyä, tanssia, lumilautailua, hiihtoa.
ERIKOISIN LAJI JOTA OLEN HARRASTANUT/KOKEILUT: Sukellus oli minulle mieletön kokemus. En ole ikinä jännittänyt niin paljon kuin ensimmäisen kerran 18 metrissä. Menin ihan lukkoon. Kirjaimellisesti.
EN OSAA: Viheltää
KATSON TELEVISIOSTA: Conan O´Brien, RalliX, 60 minutes
LEMPIRUOKA: :Mammas Makaronilåda
VAHVUUDET/HEIKKOUDET URHEILUSSA: Vahvuus: Harrastanut paljon erilaisia lajeja Heikkous: Tuntuu että välillä puuttuu rohkeus?
SUOSIKKIURHEILIJANI, MIKSI?: täytyy miettiä...
SILLOIN HIKOILIN: Koko ajan. Dallas-Bobby rules
PARAS HIKI MUISTONI: Paluumatka Rukalta marraskuussa 2005 ja sukellus Hangossa
MIKÄ MUSTA TULEE ISONA: Äiti ja isoäiti ja toivottavasti isoisoäiti
JUOMA: Jaffa
ELOKUVAT: Pingviininen matka
ERITYISPIIRRE: suåmenruotsalainen kielivammainen
VIIMEKSI LUIN: mailini
JOS OLISIN URHEILULAJI... olisin ehdottomasti ralli
HALUAISIN OLLA: aurinko
LEMPIVÄRI: harmaa
MOTTO: Taidan yhtyä samaan kuin iltalehden iltatyttö 26.1.04
"Aina voi yrittää tylyttää, mutta "hyvin" yrittää" mitä *#%&£!!??