Musiikkikilpailutuomaroinnista ja "terveestä järjestä"

Eräässä edellisen tekstini kommentissa puhuttiin jotain tuomariston vakavasti otettavuudesta. Päätin sitä pohdittuani kirjoittaa tässä hieman musiikkikilpailutuomaroinnista ja siitä onko terve järki läsnä päätöksissä.

Ensinnäkin täytyy määritellä terve järki. Voisi ajatella, että henkilö, joka peräänkuuluttaa tervettä järkeä, tarkoittaa sillä usein lähinnä omaa järkeään. Tämä sama ajatushan on usein mukana ns. "hyvän maun" käsitteessä. Harvat myöntävät, että heillä olisi huono maku. Aivan samoin, terve järki löytyy lähes kaikilta (ainakin jos heiltä kysytään). Maj Lind -pianokilpailun tuomaristo koostuu asiantuntijoista - henkilöistä, joilla on kaikilla omakohtaista kokemusta pianistina esiintymisestä. Monet heistä ovat maailmankuuluja esiintyjiä ja/tai pedagogeja. Voimme siis rauhassa uskoa, että heillä on tervettä järkeä tuomaroidessaan kilpailua.

Silti jokseenkin kaikissa pianokilpailuissa (kuten muissakin musiikkikilpailuissa) tapahtuu yllätyksiä, jotka tuntuvat sotivan tuota tervettä järkeä vastaan. Joku vaikuttava esiintyjä putoaakin jo alkuerässä, ja hänen sijastaan jatkoon pääsee monien mielestä vähemmän kiinnostavia soittajia. Esimerkiksi viimekertaisissa Maj Lind -kilpailuissa putosi ensimmäiseltä kierrokselta Ferenc Vizi, jota jotkut yleisön joukossa olleet asiantuntijat veikkailivat koko kilpailun kärkikahinoihin. Tuomaristo oli erilainen silloin. Siellä istuivat eri ihmiset kuin tällä kertaa. Kenties Vizillä olisi nyt ollut parempi kohtalo. Sitä ei voi tietää. Yksittäisillä tuomareilla on tervettä järkeä, mutta tuomariston kollektiivina tekemissä päätöksissä on aina tietty arvaamattomuuden sektori - yllätyssektori. Tuolle sektorille ajautuu tietty määrä ihmisiä, joista jatkoon pääsee muutama. Ketä nuo muutamat ovat, on mahdoton ennustaa. Joskus sektorille eksyy myös hyvin persoonallinen soittaja - joku, joka jakaa mielipiteitä. Hän joko jatkaa tai putoaa.

Joskus kuulee mainittavan, että juuri ne suuret persoonallisuudet putoavat kilpailuissa, ja että voittajat ovat vain "soittokoneita" vailla omaa sanottavaa. Tämä ei kuitenkaan ole aivan totta. Vaikka mainitsemani yllätyssektori tuottaa monesti pettymyksiä, ovat finaalisoittajat kuitenkin ihan oikeasti todella hyviä - ja aika monet hyvinkin persoonalliset soittajat, kuten vaikkapa Mikhail Pletnev, Olli Mustonen tai Murray Perahia, ovat pärjänneet myös kilpailuissa.

Olen jo melko varma joidenkin kilpailijoiden jatkoonpääsystä. Katsotaan huomenna, minkälaisen listan tuomaristo esittää.

Risto-Matti Marin