Roope Gröndahl valloitti yleisön toisen välieräpäivän alussa

Toinen välieräpäivä alkoi railakkaasti Lisztin Rigoletto-parafraasilla. Ensimmäinen soittaja Irina Zahharenkova nimittäin aloitti sillä ohjelmansa. Pidin todella paljon hänen soitostaan alkuerissä ja samat hyveet olivat läsnä myös välieräsoitossa: pitkien melodioiden kaunis fraseeraus, pyrkimys syvämerkitysten etsimiseen ja poikkeuksellisen intiimi ote. Parhaimmillaan nämä piirteet olivat SIbeliuksen kahdessa impromptussa op. 5. Etenkin nro 5: n tulkinta oli kaunein mitä olen kuullut. Myös barokkimusiikki on selvästi Zahharenkovan ominta aluetta. Scarlattin sonaatit olivat täydellisyyttä hipovia. Zahharenkovin heikkoudet näkyivät eniten Liszt- ja Prokofjev-tulkinnoissa. Vaikka molemmat olivat soinnillisesti upeasti tulkittu, olin paikoitellen kuulevinani ylitulkinnan oireita. Tarkoitan tällä ylenpalttista melodisuutta ja viipyilyä sielläkin missä musiikki vaati toisenlaista otetta. Lisztistä puuttui ekstrovertin virtuoosisuuden ja briljanssin tuntu. Samoin Prokofjevissa jäin kaipaamaan rankempaa otetta siellä missä musiikki sitä vaatii. Irina Zahharenkova on joka tapauksessa hieno ja persoonallinen pianisti, jonka soittamana Chopinin ensimmäinen pianokonsertto olisi varmasti hieno kokemus. Tuomaristo päättää, kuulemmeko sitä tämän kilpailun puitteissa.

Sonja Fräkin välieräesitys oli persoonallinen ja moniulotteinen. Hänen ominta aluettaan oli Schubertin musiikki, jonka tulkitsijana hän on poikkeuksellisen suvereeni. Esitys sonaatista c-molli D958 oli tasapainoinen ja upeasti väritetty. Pienet hapuilut siellä täällä olivat harmittavia, mutta eivät sinänsä haitanneet ainakaan minua lainkaan. Tulkinta oli silti vaikuttava. Schubert-Lisztin laulusovituksista erityisesti Erlkönig oli Sonjan soittamana huikea tulkinta, jossa moni-ilmeinen karakterisointi ja virtuoosinen tekninen toteutus löivät toisilleen kättä. Ehkäpä olisin toivonut lisää orkesterivärejä Sibeliuksen Valse Triste-sovitukseen, mutta kyseessä oli silti dramaattinen näkemys teoksesta.

Roope Gröndahl sai aamupäivän hurjimmat aplodit - eikä syyttä! Kyseessä on 17-vuotias huippulahjakkuus, jossa yhdistyvät harvinaislaatuinen virtuoosikapasiteetti ja voimakas tulkinnallinen persoonallisuus. Hänen esityksensä olivat ilmeikkäitä ja hänen käyttämänsä dynaaminen skaala poikkeuksellisen laaja. Äärimmäisistä pianissimoista edettiin aina jyliseviin fortissimoihin. Yleisesti ottaen hänen soinnillinen monipuolisuutensa ja kosketuskontrollinsa paranee varmasti vuosien saatossa. Toisinaan hän nimittäin koukkasi hieman tahattoman oloisesti robustin soinnin puolelle sielläkin, missä sitä ei varsinaisesti kaivattu. Mielenkiintoinen mittari tuomaristolle. Joillakin iäkkäämmillä välieräsoittajilla on soinnillista ja tulkinnallista näkemystä ehkä enemmän, mutta Roope on suuri persoonallisuus ja ällistyttävä tulevaisuudenlupaus. Itse toivon näkeväni hänet finaalissa.

Risto-Matti Marin