Sisältö


Teppo Koivistolla on kisoissa kolmoisrooli

Kilpailijoiden ja tuomariston lisäksi Maj Lind –kilpailusta löytyy muutama
muukin henkilö, jotka ovat tehneet pitkää päivää viimeisen viikon ajan. Yksi
heistä on pianisti ja pianonsoiton lehtori Teppo Koivisto. Hänen kommenttejaan
kilpailun kulusta on voinut kuunnella Yle Radio 1:n kanavalla iltaisin.
Koivisto ei ole ensimmäistä kertaa kommentaattorin roolissa. Hän hoiti samaa
pestiä edellisessä Maj Lindissä vuonna 2002. Lisäksi hän ollut mm.
tv-kommentaattorina Jyväskylän kansallisessa pianokilpailussa 2004.

Koivisto päätyi tehtävään tutun toimittajan kautta. ”Tunsin entuudestaan Laila
Kankaan Yleisradiosta. Kun olin tekemässä radio-ohjelmaa nimeltä
Musiikkiklubi, Laila kysyi minua tehtävään”, Koivisto kertoo. Maj Lind
–kilpailut olivat hänelle tuttu areena, saavuttihan hän vuonna 1982 jaetun
toisen palkinnon yhdessä Olli Mustosen kanssa.

Alku- ja välierien aikana päivät olivat radiokommentaattorille rankkoja.
”Ensin on koko päivä istumista ja sitten vielä illalla tehdään radio-ohjelma”,
Koivisto kertoo. Hän ei kuitenkaan valita: ”Todennäköisesti olisin seurannut
kisat muutenkin. Nyt vain joutuu skarppaamaan enemmän, kun joutuu antamaan
julkisen kommentin.” Kun välierät päättyivät, helpottui myös kommentaattorin
urakka. Finalistejakin on enää kuusi. ”Rankinta aikaa oli alkuerät, koska koko
ajan tuli vastaan uusia soittajia. Nyt on olemassa jo käsitys kaikista
soittajista.”

Koivistolla on Maj Lind –kilpailussa itse asiassa kolmoisrooli. Hän on mukana
paitsi kommentaattorina, kilpailutoimikunnan jäsenenä niin myös opettajana.
Finaalissa hänen oppilaitaan edustaa Marko Mustonen. Onko syytä epäillä, että
omat oppilaat saavat eetterissä hellemmän käsittelyn? "Päinvastoin", hän
vakuuttaa. "Omat oppilaat saavat melkeinpä kriittisemmän kohtelun."

Jukka Nykänen

Viimeisimmät kommentit