OSAT:

Etelä-Karjala
Varsinais-Suomi
Lappi
Itä-Uusimaa
Pohjois-Karjala
Ahvenanmaa
Etelä-Savo
Satakunta
Pohjanmaa
Pohjois-Savo
Pirkanmaa
Keski-Suomi
Etelä-Pohjanmaa
Päijät-Häme
Pohjois-Pohjanmaa
Keski-Pohjanmaa
Kainuu
Uusimaa
Kymenlaakso
Häme
ETELÄ-KARJALA

Matkalla Suomessa ohjelmasarja alkaa idän laulumailta Etelä-Karjalasta.

Aiheita mm.
    - Lemin särä on kuuluisimpia perinneherkkujamme. Nyt perehdytään siihen, kuinka oikeaoppinen särä tehdään…
    - Ylämaa on tunnettu jalokivestään, spektroliitista, mutta tiesittekö, että turistikin voi poimia kaivokselta mukaansa oman jalokiven!
   

- Suomen pisimmän keihäskaaren olympialaisissa vetäissyt Hannu Siitonen on innokas lintuharrastaja. Hänet tapaa Siikalahdella, jota sanotaan Suomen parhaaksi lintujärveksi.
    - Nykyinen Saimaan kanava on rakennettu 1960–luvulla. Se on 43 kilometrin pituinen ja siinä on kahdeksan sulkua.
   

- Ruokolahdella sijaitseva Rantalinna on yksi arvokkaimmista jugendlinnoistamme. Jotain linnan historiasta kertoo jo sekin, että ensimmäiset asukkaat olivat prinssi ja prinsessa von Oldenburg ja että linnassa on vieraillut niin keisarillisia kuin kuninkaallisiakin.
    - Jakson julkkisvieras on Heikki Hietamies, joka esittelee pusupuiston.


Lue lisää >>

MAAKUNTALIITOT:

Etelä-Karjalan liitto
Varsinais-Suomen liitto
Lapin liitto
Itä-Uudenmaan liitto
Pohjois-Karjalan liitto
Ahvenanmaa
Etelä-Savon maakuntaliitto
Satakuntaliitto
Pohjanmaan liitto
Pohjois-Savon liitto
Pirkanmaan liitto
Keski-Suomen liitto
Etelä-Pohjanmaan liitto
Uudenmaan liitto
Pohjois-Pohjanmaan liitto
Keski-Pohjanmaan liitto
Kainuun liitto
Päijät-Hämeen liitto
Kymenlaakson liitto
Hämeen liitto