Yle Pohjanmaan tangoartikkelisarja

Yle Pohjanmaan tangoartikkelisarja

Tangomarkkinat - Ti 28.5.2013, klo 13.01

Kevään ja kesän mittaan Yle Pohjanmaa tarkastelee juttusarjassaan tangoa. Tälle sivulle kootaan kaikki sarjan artikkelit.

Tangokuningas Kyösti Mäkimattila on tangohurmuri

Tuore tangokuningas Kyösti Mäkimattila pohti ensimmäisen kuningasyönään uutta rooliaan. Lopputuloksena oli, että tangolaulaja Kyösti Mäkimattila voi olla tangohurmuri, mutta siviili-Mäkimattila irtisanoutuu hurmurin roolista.

 

Tango täyttää taas kadut

Seinäjoen Tangomarkkinat avattiin keskiviikkona. Avajaiskulkue sai runsaasti väkeä liikkeelle aurinkoiseen iltaan.

 

Tangojen televisiointi on jatkuvaa muutoksen hallintaa


Seinäjoen Tangomarkkinoiden tangolaulukilpailun finaalit lähetetään suorina lähetyksinä radiossa ja televisiossa. Televisiolähetys on ennakkoon tarkasti suunniteltu, mutta edellyttää ohjaajalta silti jatkuvaa muutoksen hallintaa, sanoo Ylen Timo Suomi.


Tangomarkkinat ja Yle jatkavat yhteistyötä

Seinäjoen Tangomarkkinat ja Yle ovat uusineet yhteistyösopimuksensa. Tangomarkkinoiden hallituksen puheenjohtajan Kalle Lähdesmäen mukaan yhteistyö kattaa vuodet 2014 ja 2015, vuosi 2016 pidetään optiona.


Tangosävellyskilpailun voittajatangolla vaasalaissäveltäjä

Vaasalainen musiikkituottaja Mikko Tamminen on säveltänyt menestyvää popmusiikkia eri artisteille. Nyt popin ja rapin osaaja valloittaa myös tangosäveltäjänä. Voittajakappaleen säveltäminen oli Tammiselle ensimmäinen askel tangojen maailmassa.


Tango on takuuvarma tanssilattian täyttäjä

Melankolisesta ja kaihoisasta tunnelmasta huolimatta, tango on aina täyttänyt tanssilattiat. "Tangoa laulaessa tanssilattialta huokuu semmoinen hiljainen hyväksyntä, että näin juuri sun pitääkin tehdä", toteaa Marko Maunuksela.

 

Tangon tähtiä ovat nyt aktiiviset naiset

Vanhat tangoklassikot pitävät edelleen pintansa, mutta uusien laulujen sanoitukset ovat muuttumassa entistä rohkeampaan suuntaan. Vaikka keskeiset aiheet ovat edelleen kaipuu ja rakkaus, eivät kappaleiden rakenteet ole enää aina saman kaavan mukaisia.

Asiasanat: Tangomarkkinat

Kommentit (35)

Tango rantautuu Tampereelle tempaus järjestettiin 29.5.13 ja sen tarkoituksena oli tuoda Tango katukuvaan, ihmisten pariin.

Käykääpä kurkkaamassa:

http://www.youtube.com/watch?v=ODtTaD_rRxw

>Tango rantautuu Tampereelle Su 2.6.2013, klo 13.10

Niinpä oli nuorena eka kertalaisella Amadeus Lundbergilla hyvä ääni myöskin. Nyt on ääni vain komistunut. Hänen konserteissa käynti kannattaa,niin voi todeta sen ihan itse. Jos ääntä ei kovin ole,niin ei se tule iänkään mukana. Joko se on alkujaan hyvä tai sitten ei.
Tuolla iästä aikoinaan puhuvalla oli vain yksi motiivi ja nimi mielessään,ne voi jättää omaan arvoonsa. Sitä keksii vaikka minkälaista veruketta toista alaspainatakseen.
Olavi Virrasta oleva juttu kannattaa jokaisen lukea ja katsella. Arvostus artistia kohtaan on yleis sivistystä ja ihmismäisyyttä. Sitäkään ei kaikilla tässä maailmassa ole. Ikävä kyllä vieläkään.

>Anonyymi Su 2.6.2013, klo 05.07

Olihan Kilkkisellä ja Pohjosella jo nuorena komeat äänet ja mihin se on johtanut...ja nyt ura jatkuu klassisen puolella.

>Anonyymi La 1.6.2013, klo 20.16

;) kokemusta on. ;) Ei mikään teinipoika niin kuin Kilkkinen ja Pohjonen aikoinaan. ;) Eikö se niin ollut ettei alle 35v.kokemattoman kannata pahemmin näille markkinoille edes yrittää? ;) Jokuhan siitä täällä puhui. ;)

>Anonyymi La 1.6.2013, klo 10.48

Kalle on sopiva Kunkuksi,kokemusta esiintymisistä löytyy ja aika veijari näyttää olevan ;))

>Anonyymi La 1.6.2013, klo 10.34

Vaikka jokainen kokelas on kehuja saanutkin niin,kyllä Kalle on tosi hyvä. Saatais kolmen vuoden jälkeen markkinoilta jälleen hyvä ääninen tangolaulaja

>Anonyymi La 1.6.2013, klo 09.58

Kalle on saanut kehuja esiintymisistä ja mikä ettei,miehekäs ääni,valloittava jne,jne, ;D

>Anonyymi La 1.6.2013, klo 09.03

08.38 suosittelen sullekkin....;)

>Anonyymi La 1.6.2013, klo 08.43

klo 08.36 Olen samaa mieltä sinun kanssa. Olisi aika saada tangokuninkuus takaisin Uudellemaalle. Paras kuningas olisikin sitten edellisen kuninkaan samasta maakunnasta.
Tyttö Metsässä on hieno!!

>Anonyymi La 1.6.2013, klo 07.58

Ai Kalle tänään...! :) No meneppä kuuntelemaan Kallea tuubiin. :D

>Anonyymi La 1.6.2013, klo 07.38

Taitaa Jussilan Kalle olla seuraava Kunkku,kantsii käydä kuuntelemassa tuubissa hänen laulantaa ;)

>Anonyymi La 1.6.2013, klo 07.36

klo 23.52 Jospa vaikka olisi Leif. Häntä sinäkin liputit uudeksi kunkuksi,vaikka välillä se olikin Teo....ja Kalle... ja kuka huomenna?
Tuo Bablokin kovasti tuntuu sua vetävän puoleensa.Ainakin kommenteissa.

>Anonyymi La 1.6.2013, klo 05.40

Mogulillahan on joka paikassa sormet pelissä,siitä asti kun mukaan on tullut :((

Toivotaan että tänä vuonna saadaan yleisön suosikki voittoon,olisko vaikka Kalle Ahola...ainakin Bablo ja Kulkuriveli Jami (Liinoja ) kannustavat Kallea ;DD

>Anonyymi Pe 31.5.2013, klo 22.52

Kun kuulemma tangotuomariston pillin mukaan tanssitaan,niin onkohan tässäkin mogulilla sormensa pelissä? :(

>Anonyymi Pe 31.5.2013, klo 14.00

Klo.2130 niiden perusteella..... Apuva!!!!!

>Anonyymi Pe 31.5.2013, klo 05.07

Ei hätää,näytöt on jo annettu ;D

>Anonyymi To 30.5.2013, klo 20.30

Noh! Harjoitus voi tehdä mestarin..Kuka tietää!

>Anonyymi To 30.5.2013, klo 15.34

niinkuin Markolta >3

>Anonyymi To 30.5.2013, klo 14.38

Niin joillakin tuo juonto ja puhe sujuu lupsakkaasti sekin tulee geeniperintönä...

>Anonyymi To 30.5.2013, klo 08.22

Joillakin ilopillerinä olo käy luonnostaan,ei väkipakolla. Nuo Korisevan sisarrukset tuntuvat olevan iloisia pälättäjiä ihan geeniperintönään. Samoin oli karjalaispoika Heikki Hietamiehen kanssa. Hän juonsi iloisesti ja railakkaasti ja kansa tykkäs!

>Anonyymi To 30.5.2013, klo 04.54

Katsotaan ny miten Koriseva onnistuu,ettei sählää eikä turhia löpinöitä ;D

>Anonyymi Ke 29.5.2013, klo 22.10

Onks joku Koriseva muka hiljainenki? En usko tätä heti ensi syönnillä.

>Anonyymi Ke 29.5.2013, klo 20.39

Oppu hyvin,kaikki hyvin.

>Anonyymi Ke 29.5.2013, klo 15.19

12.42 no nyt saatte mieleisen juontajan Hallikaisen rinnalle Turkuun hiljaisen ja asiallisen Piia Korisevan ;)

Jospa tuo Markon arvostelu sitten oppuis viimeinkin.

>Anonyymi Ke 29.5.2013, klo 15.12

klo 11.01 iteppä tiedät mistä olet puhunut ja mitä tarkoittanut. :)

>Anonyymi Ke 29.5.2013, klo 11.52

Marko on oikea mies teatterialalle, jossa hän muistaakseni kertoi olleen ennen tangokuninkaalisen titteliä. Kaikella kunnioituksella! Laulullisesti ja tulkinnoillaan ei kyllä kosketa minuakaan. Ja se sählinki telkussa viime vuoden semistä oli pitkästyttävää katsoa ja kuunnella netistä. Et asiaa enemmän ja turhaa puhetta vähemmän tänä vuonna, jos lähetys tulee. Ei ole koomikkokisa kyseessä. Kilpailu on pääasia, ei juontajien turhaa lähetysaikaa vievät löpinät.

>Anonyymi Ke 29.5.2013, klo 11.42

Marko on oikea mies teatterialalle, jossa hän muistaakseni kertoi olleen ennen tangokuninkaalisen titteliä. Kaikella kunnioituksella! Laulullisesti ja tulkinnoillaan ei kyllä kosketa minuakaan. Ja se sählinki telkussa viime vuoden semistä oli pitkästyttävää katsoa ja kuunnella netistä. Et asiaa enemmän ja turhaa puhetta vähemmän tänä vuonna, jos lähetys tulee. Ei ole koomikkokisa kyseessä. Kilpailu on pääasia, ei juontajien turhaa lähetysaikaa vievät löpinät.

>Anonyymi Ke 29.5.2013, klo 11.42

Jaaha,no eipä niitä Tangolevyjäkään kukaan muu ole tekemässä kuin Tommi Soidinmäki. :)

>Anonyymi Ke 29.5.2013, klo 10.26

Eiköhän kyse ole ollut Tango levyjen myynnistä,ei kuuntelusta.

>Anonyymi Ke 29.5.2013, klo 10.01

Muistan jonkun tolkuttaneen aikoinaan ettei tangoa kukaan enää kuuntele. "Se on vanhojen musiikkia."
Niin se mieli muuttuu kun mieluinen henkilö myy tangoa. :)

>Anonyymi Ke 29.5.2013, klo 09.42

Seinäjoen Tangomarkkinat 2014

facebook.com/seinajoentangomarkkinat
Twitter: @yle_musiikki, #tangomarkkinat

Ilmoittautuminen Tangolaulukilpailuun 2014 on alkanut. Ohjeet Tangomarkkinoiden sivuilla.

KILPAILUN KULKU

• 14.2. - 28.3. esikarsintojen ennakkoilmoittautuminen
• 31.3.-17.4. esikarsintakiertue YLEn studioilla klo 12-17

ma 31.3. SEINÄJOKI
ti 1.4. OULU
ke 2.4. ROVANIEMI
to 3.4. KUOPIO
ma 7.4. JYVÄSKYLÄ
ti 8.4. KAJAANI
ke 9.4. LAHTI
to 10.4. LAPPEENRANTA
ti 15.4. TURKU
ke 16.4. TAMPERE
to 17.4. HELSINKI

- Kilpailuun voi osallistua myös toimittamalla järjestäjälle 2-3 minuutin mittaisen videoklipin laulusuorituksestaan 11.4. mennessä.

• 12.5.-26.5. Nettiäänestys

SEINÄJOEN TANGOMARKKINAT
• 9.-12.7.Tangomarkkinat-festivaali Seinäjoella
• To 10.7. Kuningasfinaali suora lähetys YLE TV1 klo 21.00
• La 12.7. Kuningatarfinaali suora lähetys YLE TV1 klo 21.00

• Su 13.7. Uudet kuninkaalliset 2014 -kooste YLE TV1

Tarkat tiedot kilpailun kulusta ja ohjeet osallistumiseen löydät Tangomarkkinoiden sivuilta.
 
TANGOMARKKINAT YLEN KANAVILLA

• Pe 21.3. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• Pe 4.4. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Heidi Pakarinen klo 18.08
• Pe 16.5. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Arja Koriseva klo 18.08
• Pe 6.6. Radio Suomi, Puhelinlangat laulaa - vieraana Jukka Hallikainen klo 18.08
• Su 15.6. TV1, Radio Suomi, Areena: Finaalin karsinta
• Pe 20.6. Radio Suomi: Juhannustanssit - Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• La 21.6. TV1: Tango 100-vuotta -konsertti (uusinta)
• 23.6.-10.7 Radio Suomi: Tangon maailma. Ma-pe kuullaan 3 viikon ajan tango-ohjelmaa, yhteensä 15 ohjelmaa.
• La 5.7. Radio Suomi: Lavalauantai - Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• Su 6.7. Radio Suomi: Tangoteemailta, suora lähetys
• To 10.7. TV1, Radio Suomi, Areena: Kuningasfinaali, suora lähetys klo 21.00
• Pe 11.7. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa klo 18.08, Tango-yö klo 00.05 (perjantain ja lauantain välinen yö)
• La 12.7. TV1, Radio Suomi, Areena: Kuningatarfinaali, suora lähetys klo 21.00
• Su 13.7. TV1, Areena: Uudet kuninkaalliset

Lisää Tangomarkkinoista

Tangotunnelmia 2013

Kuningasfinaali

Kuningasfinaali - Kulissien takana

Kuningatarfinaali

Piia Pasasen asut

Kuningatarfinaali - Kulissien takana

Matkalla Kuningatarafinaaliin

Matkalla finaaliin

Semifinaalin 2. kierros

Tangomarkkinat Facebookissa

Muualla Yle.fi:ssä