Yle Pohjanmaan tangoartikkelisarja

Yle Pohjanmaan tangoartikkelisarja

Tangomarkkinat - Ti 28.5.2013, klo 13.01

Kevään ja kesän mittaan Yle Pohjanmaa tarkastelee juttusarjassaan tangoa. Tälle sivulle kootaan kaikki sarjan artikkelit.

Tangokuningas Kyösti Mäkimattila on tangohurmuri

Tuore tangokuningas Kyösti Mäkimattila pohti ensimmäisen kuningasyönään uutta rooliaan. Lopputuloksena oli, että tangolaulaja Kyösti Mäkimattila voi olla tangohurmuri, mutta siviili-Mäkimattila irtisanoutuu hurmurin roolista.

 

Tango täyttää taas kadut

Seinäjoen Tangomarkkinat avattiin keskiviikkona. Avajaiskulkue sai runsaasti väkeä liikkeelle aurinkoiseen iltaan.

 

Tangojen televisiointi on jatkuvaa muutoksen hallintaa


Seinäjoen Tangomarkkinoiden tangolaulukilpailun finaalit lähetetään suorina lähetyksinä radiossa ja televisiossa. Televisiolähetys on ennakkoon tarkasti suunniteltu, mutta edellyttää ohjaajalta silti jatkuvaa muutoksen hallintaa, sanoo Ylen Timo Suomi.


Tangomarkkinat ja Yle jatkavat yhteistyötä

Seinäjoen Tangomarkkinat ja Yle ovat uusineet yhteistyösopimuksensa. Tangomarkkinoiden hallituksen puheenjohtajan Kalle Lähdesmäen mukaan yhteistyö kattaa vuodet 2014 ja 2015, vuosi 2016 pidetään optiona.


Tangosävellyskilpailun voittajatangolla vaasalaissäveltäjä

Vaasalainen musiikkituottaja Mikko Tamminen on säveltänyt menestyvää popmusiikkia eri artisteille. Nyt popin ja rapin osaaja valloittaa myös tangosäveltäjänä. Voittajakappaleen säveltäminen oli Tammiselle ensimmäinen askel tangojen maailmassa.


Tango on takuuvarma tanssilattian täyttäjä

Melankolisesta ja kaihoisasta tunnelmasta huolimatta, tango on aina täyttänyt tanssilattiat. "Tangoa laulaessa tanssilattialta huokuu semmoinen hiljainen hyväksyntä, että näin juuri sun pitääkin tehdä", toteaa Marko Maunuksela.

 

Tangon tähtiä ovat nyt aktiiviset naiset

Vanhat tangoklassikot pitävät edelleen pintansa, mutta uusien laulujen sanoitukset ovat muuttumassa entistä rohkeampaan suuntaan. Vaikka keskeiset aiheet ovat edelleen kaipuu ja rakkaus, eivät kappaleiden rakenteet ole enää aina saman kaavan mukaisia.

Asiasanat: Tangomarkkinat

Kommentit (35)

Kukas täällä Tangoa vastaan on ollut,tuskin kukaan.

>Anonyymi Ke 29.5.2013, klo 09.19

Kiva, että tango maistuu nyt niillekin jotka ennen olivat sitä vastaan. "Oikea" mainospoika saa ihmeitä aikaan. :))

>Anonyymi Ke 29.5.2013, klo 04.52

Kolme kovaa,Marko,Tango ja Kesä-Lavat ;)

>Anonyymi Ti 28.5.2013, klo 23.54

Maunuksela on rahamiesten luomus. Minua tämän näyttelijän "laulu" ei kosketa sitten pätkääkään.

>Anonyymi Ti 28.5.2013, klo 21.55

Marko on tuossa aivan oikeassa. Joku aina väittää ettei tangoa enää kannata edes laulaa,saatika tanssia. Nyt se kuultiin,että kyllä kannattaa!

>Anonyymi Ti 28.5.2013, klo 14.15

Seinäjoen Tangomarkkinat 2014

facebook.com/seinajoentangomarkkinat
Twitter: @yle_musiikki, #tangomarkkinat

Ilmoittautuminen Tangolaulukilpailuun 2014 on alkanut. Ohjeet Tangomarkkinoiden sivuilla.

KILPAILUN KULKU

• 14.2. - 28.3. esikarsintojen ennakkoilmoittautuminen
• 31.3.-17.4. esikarsintakiertue YLEn studioilla klo 12-17

ma 31.3. SEINÄJOKI
ti 1.4. OULU
ke 2.4. ROVANIEMI
to 3.4. KUOPIO
ma 7.4. JYVÄSKYLÄ
ti 8.4. KAJAANI
ke 9.4. LAHTI
to 10.4. LAPPEENRANTA
ti 15.4. TURKU
ke 16.4. TAMPERE
to 17.4. HELSINKI

- Kilpailuun voi osallistua myös toimittamalla järjestäjälle 2-3 minuutin mittaisen videoklipin laulusuorituksestaan 11.4. mennessä.

• 12.5.-26.5. Nettiäänestys

SEINÄJOEN TANGOMARKKINAT
• 9.-12.7.Tangomarkkinat-festivaali Seinäjoella
• To 10.7. Kuningasfinaali suora lähetys YLE TV1 klo 21.00
• La 12.7. Kuningatarfinaali suora lähetys YLE TV1 klo 21.00

• Su 13.7. Uudet kuninkaalliset 2014 -kooste YLE TV1

Tarkat tiedot kilpailun kulusta ja ohjeet osallistumiseen löydät Tangomarkkinoiden sivuilta.
 
TANGOMARKKINAT YLEN KANAVILLA

• Pe 21.3. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• Pe 4.4. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Heidi Pakarinen klo 18.08
• Pe 16.5. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa - vieraana Arja Koriseva klo 18.08
• Pe 6.6. Radio Suomi, Puhelinlangat laulaa - vieraana Jukka Hallikainen klo 18.08
• Su 15.6. TV1, Radio Suomi, Areena: Finaalin karsinta
• Pe 20.6. Radio Suomi: Juhannustanssit - Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• La 21.6. TV1: Tango 100-vuotta -konsertti (uusinta)
• 23.6.-10.7 Radio Suomi: Tangon maailma. Ma-pe kuullaan 3 viikon ajan tango-ohjelmaa, yhteensä 15 ohjelmaa.
• La 5.7. Radio Suomi: Lavalauantai - Kyösti Mäkimattila klo 18.08
• Su 6.7. Radio Suomi: Tangoteemailta, suora lähetys
• To 10.7. TV1, Radio Suomi, Areena: Kuningasfinaali, suora lähetys klo 21.00
• Pe 11.7. Radio Suomi: Puhelinlangat laulaa klo 18.08, Tango-yö klo 00.05 (perjantain ja lauantain välinen yö)
• La 12.7. TV1, Radio Suomi, Areena: Kuningatarfinaali, suora lähetys klo 21.00
• Su 13.7. TV1, Areena: Uudet kuninkaalliset

Lisää Tangomarkkinoista

Tangotunnelmia 2013

Kuningasfinaali

Kuningasfinaali - Kulissien takana

Kuningatarfinaali

Piia Pasasen asut

Kuningatarfinaali - Kulissien takana

Matkalla Kuningatarafinaaliin

Matkalla finaaliin

Semifinaalin 2. kierros

Tangomarkkinat Facebookissa

Muualla Yle.fi:ssä