Sami Hintsanen - Miten sydämet toimii

Sami Hintsanen - Miten sydämet toimii

Tartu Mikkiin - Pe 11.4.2014, klo 20.45

Areena-sisältöä ladataan..
Jos soitin ei lataudu, voit katsoa klipin myös Areenassa

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Miten sydämet toimii? on kappale Anssi Kelan kevään 2013 nimikkoalbumilta, jota voidaan pitää myös Kelan paluualbumina. Aiempaa menestystä seuranneen laskusuhdanteen, levy-yhtiöstä lähdön ja levynjulkaisutauon jälkeen Anssi Kela julkaisi albumin, jossa hän soitti saksofonia lukuun ottamatta kaikki instrumentit. Kaikki kappaleet ovat niin ikään Anssi Kelalle ominaisesti hänen säveltämiään. Levyn ensimmäistä Levoton tyttö -nimistä singleä on sanottu jopa Kelan uran suurimmaksi hitiksi; hän oli myös radion soitetuin artisti vuonna 2013. Miten sydämet toimii? on paluualbumin toinen sinkkulohkaisu. Kappaleen musiikkivideossa esiintyy näyttelijä Iina Kuustonen. Haastattelussa Kela on kertonut, että kertosäkeistön teksti ”Miten sydämet toimii? / Tietääkö kukaan? / Kuinka ne toisensa poimii? / Saman rytminkö mukaan?” syntyi hänen suosikkikappaleensa eli Foreignerin I Want to Know What Love Is -biisin avulla. Kela on myös paljastanut, että kappale kertoo tositarinan. Hän ei kuitenkaan paljasta, onko tarina kuultu vai omakohtainen.

Lisää artisteista:Sami Hintsanen
Asiasanat: Tartu Mikkiin

Kommentit (0)

Ei kommentteja.

Tartu Mikkiin

TOIVEUUSINNAT YLE TV2 PERJANTAISIN KLO 21.00,
uusinnat lauantaisin (aamupäivä) ja torstaisin (iltapäivä)

Pe 22.8.            Vicky Rosti & Freeman
                         Jiri Nikkinen & Kari Pesonen

Pe 29.8.            Suvi Teräsniska & Olli Lindholm
                          Miina Mikkonen & Jukka "Frogley" Mänty-Sorvari

Pe 12.9.            Paula Koivuniemi & Laura Alajääski
                          Antti Railio & Osku Ketola

Pe 19.9.            Saara Aalto & Suvi Aalto
                          Ilari Hämäläinen & Lauri Hämäläinen

Tartu Mikkiin Facebookissa

Muualla Yle.fi:ssä