Ruokamatka
Osa 5 Kukkoja ja tervantuoksua


Yrittäjyys elintarviketeollisuuden alalla

Lähiruoka on ruuantuotantoa ja -kulutusta, joka käyttää oman alueensa raaka-aineita ja tuotantopanoksia edistäen oman alueensa taloutta ja työllisyyttä. Käsitteelle ei voi määritellä tiukkoja etäisyyksien kilometri- tai kuljetusten keston aikarajoja, mutta yleisesti lähiruuan kuluttajien ja käyttäjien oletetaan sijoittuvan saman maakunnan alueelle.

Yrittäjyys elintarviketeollisuuden parissa luo työpaikkoja maaseudulla usein jopa sukupolvittain ja näin ollen hillitsee muuttoa kaupunkeihin ja lisää maaseudun houkuttelevuutta. Vilkas elintarviketeollisuus lisää myös kuljetusten kysyntää. Maatilojen muita tuotteita jalostavat yritykset keskittyvät vaatteiden, turkisten ja puutuotteiden valmistukseen.

Oheen on kerätty tietoa maaseutuyrittäjyydestä.

Farmit on maaseutuyrittäjille suunnattu sähköinen palvelukanava. Sivuilta löytyy muun muassa uutisia, säätietoja, artikkeleita kasvinviljelystä, tapahtumakalenteri sekä keskusteluryhmä. Tietoa on myös kattavasti metsän-, pellon- ja taloudenhoidosta. Sivujen kautta on mahdollista esittää myös kysymyksiä asiantuntijoille. Farmit

Lande2000 on maa- ja metsätalousministeriön ylläpitämä sivu. Lande2000-sivuilta löytyy tietoa maaseudun kehittämisestä sekä siihen liittyvistä EU-ohjelmista vuosina 2000-2006. Sivuilta löytyy myös tietoa maaseudun kehittämistoiminnasta, kylien kehittämisestä ja maatalousyrittäjyydestä. Lande2000

Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry:n ylläpitämiltä sivuilta löytyy tietoa luontoalan yrityksistä, tuotteista ja palveluista. Luontoyrittäjät haluavat helpottaa luontoalan tiedon löytymistä sekä kehittää yhteistyötä osapuolten välillä. Sivuilta löytyy ajankohtaista ja monipuolista tietoa kaikesta luontoon liittyvästä. Luontoyrittäjä

Maaseutukeskusten Liiton ylläpitämät sivut palvelevat maaseutualan yrittäjää kaikissa maaseudun yritystoimintaan liittyvissä asioissa. Sivuilta löytyy asiantuntijahaku, neuvontapalvelu sekä yritys-, talous- ja luomuneuvontaa. Maaseutukeskusten Liitto

MTK on viljelijöiden, metsänomistajien ja maaseudun yrittäjien etujärjestö. Maa- ja metsätaloustuottajien ylläpitämät sivut tarjoavat valtakunnallista tietoa maaseudun asioista. Sivuilta löytyy tiedotteita ja uutisia maaseudun yrittäjille ja muille asiasta kiinnostuneille.
Mtk - Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliitto

ProAgria on maaseutukeskusten liiton ylläpitämä sivu. ProAgrian tavoitteena on antaa maaseutuneuvontaa sekä paikallisesti että valtakunnallisesti. ProAgria on kehittänyt palveluja maito-, kasvi- sekä lihatalouteen. Yhtymä tarjoaa myös neuvontaa yrittäjyysasioissa ja auttaa yritystä parantamaan omaa kilpailukykyään. ProAgria tarjoaa julkaisuja, jäsrjestötuotteita, tietojenkäsittelyohjelmia ja lehtiä asiakasyritystensä käyttöön. ProAgria

Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämiltä sivuilta löytyy laajasti tietoa ympäristön suojelusta, käytöstä ja kunnostuksesta sekä rakentamisesta. Valitsemalla etusivulta "ympäristöpalvelut" ja edelleen "viljelijän ympäristötieto" pääsee sivuille, jotka sisältävät monipuolisen tietopaketin muun muassa luonnonvarojen käytöstä. Suomen ympäristökeskus

Kertaa tietosi
Kertaa tietosi monivalintatehtävällä


Arja Lento / YLE
Rusleipätaikinasta valmistetaan Kainuussa muutakin kuin ruisleipää. Aito kainuulainen avukokko tehdään hapanjuureen tehtyyn kuoreen ruisleipätaikinasta.Yrittäjyys muun muassa elintarvikealalla on yksi tapa pitää maaseutua asuttuna.
©2002 YLE Opetusohjelmat Toteutus