Kaksi pakolaismiestä vastaa katsojille

Tiistai 12. helmikuuta 2002, Shamshatoo

Viime viikolla saimme erityisen arvokasta postia. Vastaanotimme nelisenkymmentä katsojilta tullutta viestiä. Ja lisää on tulossa.

Päätimme heti välittää näitä suomalaiskatsojien viestejä ja erityisesti kysymyksiä leiriläisille. Seuraavassa kahden varsin erilaisen pakolaismiehen, noin 40-vuotiaan peruskouluopettajan Djan-Agan ja noin 20-vuotiaan maanviljelijän Mai-wanin vastauksia.

Nämä miehet olivat töissä paetessaan Kabulista ja sen lähistöltä sotaa. Djan-Agalla on vaimo ja kolme pientä lasta, Maiwan on sinkku. Djan-Aga menetti jalkansa ja kätensä osuessaan miinaan, kun taas Maiwan oli pellolla töissä joutuessaan Talebanin ja erään vastarintaliikkeen ristituleen, ja sai vammat käteensä ja rintaansa. Molemmat saapuivat Shamshatoon pakolaisleirille vuosi sitten. Djan-Aga on kyennyt työllistämään itsensä leirillä ompelun opettajana, kun taas Maiwan kärsii kehossaan olevista luodin kappaleista.

Djan-Aga ja hänen lapsiaan.

Näinä päivinä olemme jälleen huomanneet, että jokaisella pakolaisperheellä on oma erityinen taustansa ja elämäntilanteensa. Jotkut ovat saaneet jopa pienen yrityksen pystyyn, kun taas jotkut lesket ja vammautuneet eivät ole kyenneet rakentamaan omaa savimajaa. Nämä yrittävät selviytyä talvesta yhä teltassa. Siispä sen kummempia yleistyksiä ei kannata ryhtyä tekemään.

Aram teki tällä kertaa haastattelut miesten kanssa (loppuryhmän kuvatessa leirin naisia). Tulevissa vastauksissa lupaamme teille naisnäkökulmaa.

D = Djan-Agan vastaus, M = Maiwanin vastaus (suluissa suomalaiskysyjä)

1) Mitä asioita kaipaat Afganistanista? (sähköposti: Minna)
D: Kaipaamme kotitaloa, joka tuhoutui ja vaimoni perhettä, joka jäi
Kabuliin.
M: Talomme räjähti kappaleiksi ja viljelykset jäivät.

2) Mistä tulet onnelliseksi, mistä surulliseksi? (sähköposti: Minna)
D: Tulisin onnelliseksi rauhasta ja töiden löytymisestä.
M: Mistään täällä en tule onnelliseksi. Ihmiset jotka ovat haavoittuneet
kuten minä tai lesket eivät voi rakentaa talojaan. Ruoasta ja vaatteista on pulaa.

3) Miksi Afganistanin heimot ovat riitaisia? (sähköposti: M. Ylen)
D: Ulkomaat, esim. Iran, Pakistan, Yhdysvallat ja Venäjä, tukevat kaikki
eri ryhmittymiä (kuten Mojahedinit, Talebanit, Hazarat) Afganistanin
sisällä ja tällä tuella he taistelevat vallasta.
M: Ryhmittymät taistelevat vallasta. Ulkomaat tukevat eri ryhmiä. Ne
jotka eivät sodi, menettävät asemansa ja joutuvat pakolaisiksi kuten me. Ulkovaltojen tulisi kerätä pois rahoittamansa aseet.

4) Ovatko Afganistanin riidat kulkeutuneet leirille? (tekstiviesti: nimetön)
D: Ryhmät ovat olemassa ja poliittinen työ jatkuu, mutta taistelu on
jäänyt taakse. Olemme vieraalla maalla, mutta kun ihmiset palaavat takaisin omalle maaperälle, kuinka käy?
M: Enemmistö ihmisistä ei Afganistanissakaan kuulunut mihinkään
ryhmittymään. Ryhmittyminen ei leirillä näy.

5) Miten voitte elää leirillä ilman toivetta paremmasta? (sähköposti: Esko)
D: Toivo rauhasta Afganistaniin elää mielessäni. Jos minulla olisi jalka,
voisin paremmin toimia ammatissani opettajana.
M: Olipa toivoa tai ei, minne voimme täältä lähteä! UNHCR (YK:n
pakolaisjärjestö) antaa jauhoja ja riisiä. Että elossa pysytään, mutta
muuta ei.

6) Milloin lopetatte ruikuttamisen ja teette jotain elantonne ja maanne
hyväksi? (sähköposti: J.O.R)
D: Kun ei ole työtä tarjolla vaan vain sisällissotaa! Mitä itse tekisit? Täällä leirillä olemme perustaneet lapsille koulun. Ensin teimme vapaaehtoisina töitä, nyt saamme jo palkkaa.
M: Ei ole rahaa edes bussimatkaan täältä leiriltä kaupunkiin, ei maata
jota kylvää. Kotona Afganistanissa pystyimme viljelemään.

7) Mitä isänmaa merkitsee? (sähköposti: Asta ja Olli)
D: Vaikka olisimme rauhassa Pakistanissa, mieli ja ajatukset ovat kotimaassa. Haluaisin hengittää isänmaani ilmaa. Meidän täytyy työskennellä Afganistanin rauhan hyväksi.
M: Haluan palvella maatani rauhan aikana ja tehdä töitä. Toivomme rauhaa.

8) Ehdittekö leikkiä yhdessä? (sähköposti: Asta ja Olli)
D: Kabulissa pelasimme lentistä, futista ja krikettiä. Leirilläkin on
pallopelejä koulussa.
M: Kyllä täällä aikaa on. Isäni tapettiin ja itse vammauduin, kaikilta on
joku kuollut. Ei näissä tunnelmissa voi pelata ja leikkiä.

9) Autetaanko toisia? Ollaanko ystäviä? (tekstiviesti: nimetön)
D: Kun oma elämä on kurja, ei riitä keinoja auttaa muita. Rahasta kyllä
saa apua, mutta ei ole rahaa.
M: Ihmiset ovat omien ongelmiensa kourissa, eihän tässä riitä apua
itsellekään.

10) Mitkä asiat eivät ole pakolaisuudesta huolimatta muuttuneet? (sähköposti: Roija)
D: Mitään ei ole entisestä jäänyt. Olen silti vielä ammatiltani opettaja ja toivon rauhaa.
M: Kotona oli ammatti, koti ja vaatteita. Kaikki on muuttunut! Uskontoni ja oma nimeni ovat vielä samat.

» Takaisin

» Etusivulle