Äänitteiden myynnin aika alkaa olla ohitse

Julkaistu Pe, 21/08/2009 - 12:30
  • Pekka Ruuska (Kuva: )
  • Kulutus kulutus, minne sä menet? Jakelu Jakelu, kuka sä olet? Kuluttaja kuluttaja, juoksen sen perään. Hitti hitti, en ennätä enää

Muutama viikko sitten Kaiku Enterteinmetin toimitusjohtaja Pekka Ruuska kävi kertomassa YLEn aamu-tv:ssä, että nuorisolle ei enää kannata tehdä musiikkia. Tämä on sinänsä kiintoisaa, että perinteisen hittiteollisuuden pääsääntöisenä kohderyhmänä voidaan pitää nimenomaan nuorisoa.

Ruuska kuitenkin julisti pelkästään äänitteiden puolesta ja ehkäpä tämä on varsin totta, nuorisolle suunnattuja hittejä ei saada enää kaupaksi samalla volyymillä kuin 90-luvulla. YLE Uutisten jutusta käy ilmi, että äänitemyynti on kokonaisuudessaan laskenut pelkästään tänä vuonna 25 % edellisestä.

Ruuskan argumentissa kiteytyykin koko äänitealan ongelma, uusi musiikki itsessään ei mene enää kaupaksi tai uusien musiikkituotteiden tekemiseen liittyy liian paljon riskejä. Tämä kaikki siis jos, jos, ja vain puhutaan pelkästään äänitteiden, käytännössä albumiformaatin myymisestä.

Äänitteiden myynnistä artistin ja kuluttajan suhteen kaupallistamiseen

Warner Music Finlandin Business Development Manager Jani Jalonen esittää taannoisessa Pop-talk-ohjelmassa, että musiikkialalla ollaan edelleen hyvin tiukasti kiinni tallenteissa ja niiden myymisessä. Tämän hän näkee sinänsä ongelmana, koska kuluttajat odottavat tänä päivänä saavansa jo varsinaisen äänitteen ilmaiseksi.

Jalonen näkee ainakin äänitealan isompien tekijöiden pyrkivän tästä johtuen nyt yhä enemmän kaupallistamaan artistien ja kuluttajien suhdetta kuin myymään pelkästään perinteisesti äänitettä.

- Meidän pitää hyväksyä se, että meidän sisältöjä pitää pystyä jakamaan ja kokemaan ilmaiseksi, ja tässä tulee jälleen se artistin ja kuluttajan suhde kyseeseen. Kun suhde on tarpeeksi syvä, kuluttaja kyllä ostaa sen äänitteen tai muun tuotteen, kommentoi Jalonen.

Toisaalta, kun suhde on tarpeeksi syvä, myös itse tuotteista voidaan alkaa repimään hieman isompia hintoja.

Helppo ja empiirinen esimerkki löytyy vaikkapa Helsingin Stockmannilta, josta voit käydä ostamassa Metallican uusimman albumin pieneen pahviseen hauta-arkkuun pakattuna. Hintaa tällä paketille, tosin DVD:ineen ja kirjoineen, tulee noin sata euroa.

Metallican laatikon vierestä voi ostaa vaikkapa laajan Pearl Jamin tuotantoa luotaavan paketin, minkä hinnaksi tulee vaivaiset sataviisikymmentä euroa.

Esimerkit ovat sinänsä huonoja, että molemmat yhtyeet ovat vakiinnuttaneet asemansa jo aikaa sitten. Toisaalta, ne kertovat hienosti siitä, kuinka pitkälle artistin ja fanin suhteen kaupallistamisessa voidaan päästä, jos tuote saadaan lanseerattua mahdollisimman hyvin.