kirjat

Koko koko

Lyhyt voi olla vaivalloisempaa kuin pitkä, silti lyhyt voi olla koskettavampaa kuin pitkä. Tai yhtä lailla toisin päin.

Google kasvattaa valtaansa kirjahaun avulla

Kirjoissa on tietoa, tieto on valtaa ja valtaa on rahaa. Google skannaa kirjoja nettiin – ja tekee rahaa.

Ida isossa maailmassa

"Elokuva ei pääse suureen maailmaan ilman meitä. Lupaamme kuskata Idan. Lenka sulkee huolellisesti kelat pahvilaatikkoon ja kiertää vahvaa teippiä ympärille."

Miten asiat ennen hoidettiin?

Maailmassa on tuotettu viimeisen 30 vuoden aikana enemmän informaatiota kuin 5000 edeltävän vuoden aikana. Tämä näkyy mielestäni myös populaarimusiikissa ...

Savikiekkoja ja munakuppeja

Elokuvassa ja kirjallisuudessa levynkeräilijänörtit esitetään yleensä jotenkin surullisina hahmoina, jotka ovat yleensä miehiä ja sosiaalisesti rajoittuneita.

Mitä sinä muistat?

Jos tunnet hetkenkään, ettet ole elämässäsi asioita kokenut tai saavuttanut, ota kynä käteen ja kirjoita lyhyitä mieleesi pulpahtavia muistoja.

Vuoden 2008 parhaimmat musakirjat à la Heikki Hilamaa

Tänä vuonna on jälleen ilmestynyt kiitettävästi rokkikirjoja, mutta niiden joukosta löytyy valittavan vähän yleisesityksiä.

Nick Hornby on musakirjailijoiden huippua

Nick Hornby on tietysti musakirjailijoiden huippua. Kuka Uskollisen äänentoiston lukeneista on pystynyt vastustamaan kiusausta olla laittamatta kirjassa mainittuja levyjä soimaan?

Pahuus on kiehtovaa

Kyseessä on kostotarina, jossa mainostoimistosta potkut saanut kaveri alkaa kostaa pomolle ja systeemille.