Haber on oikeassa muun muassa siinä, että me poptoimittajat teemme työtämme usein kuin 13-vuotiaat teinipojat. Aihevalinnat tehdään yhä liian usein omien fanitusten pohjalta eikä yleisen mielenkiinnon perusteella. Tästä syystä Haber on itse päätynyt musiikkilehtien kansikuviin harvoin, jos koskaan. Meillä poptoimittajilla on pinttynyt taipumus yrittää tehdä omista henkilökohtaisista suosikeistaan väkisin suuremman yleisön suosikkeja samaan aikaan kun oikea maailma vieressä suhahtaa ohi. Eikä Haber kuulu meidän poptoimittajien suosikkeihin, koska miehen asenne on väärä. Meidän poptoimittajien mielestä nokkavuus ja näsäviisastelu ovat ookoo, jos tekee uskottavaa katurockia kuten Andy McCoy tai älykästä ja poliittisesti vasemmalle kallellaan olevaa indiepoppia kuten Jarvis Cocker, jossa kuuluu mieluummin brittiläinen pop-perinne kuin amerikkalainen, koska brittiläiset nyt vain ovat parempia ja älykkäämpiä ihmisiä kuin amerikkalaiset.
Mutta kun ylimielistä asennetta vilauttelee kaveri, joka tekee rinta rottingilla ja superlatiiveja säästelemättä mahdollisimman suuria väkijoukkoja kosiskelevaa keskitien radiorockia, se on suunnilleen sama kuin itse Saatana olisi saapunut Tavastialle. Keskitien radiorockin tekeminenkin on meidän poptoimittajien mielestä ihan ookoo, jos sen tekijä on edes näennäisesti nöyrä kaveri kuten Haberin esikuva Jon Bon Jovi, joka ymmärtää olla ruikuttamatta siitä ettei pääse trendikkyyttä tavoittelevien poplehtien kansiin.
”Miten aikuiset ihmiset voivatkin olla niin huolissaan siitä, että joku tekee popkertsejä?”, Haber kysyy Nytin jutussa ja viittaa jälleen meihin hänen musiikkiansa vuosien varrella haukkuneisiin poptoimittajiin.
Auts. Retoriseksi tarkoitetulla kysymyksellä Haber paljastaa ironiansa onttouden. Onpas tylsää. Herkullisia provokaatioita jokaiseen mahdolliseen ilmansuuntaan viskellyt laulaja onkin pihalla kuin lumiukko. Ei Samu, ei kysymys ole siitä, että sinä teet tarttuvia popkertsejä tai johdat yhtyettäsi kuin liikeyritystä. Samoja asioitahan me tosikkomaiset poptoimittajat olemme oppineet suorastaan rakastamaan sellaisissa yhtyeissä kuin The Who, The Beatles, U2, HIM ja…no, kaikissa isoissa yhtyeissä, jotka toimivat kuten liikeyritykset. Ei sinun Sunrise Avenuesi ole mikään poikkeus. Vai muistatko, Samu, lukeneesi yhtään juttua, jossa esimerkiksi CMX:n Yrjänää olisi kritisoitu edes rivien välissä siitä tosiasiasta, että hän johtaa yhtyettään kuin keskisuurta, sesongittain toimivaa yritystä?
Niinpä niin, en minäkään. Se on se asenne, Samu. Asenne. Hyvät provokaatiot eivät riitä, poptähden pitää osata myös politikoida. Vain silloin voit saavuttaa janoamasi todellisen suuruuden. Mallia voit otta esimerkiksi esikuvaltasi Jon ”Mr. Nice Guy” Bon Jovilta.
