Karttanavigaatiota varten tarvitset Flashin. Voit ladata sen täältä.


Punk-sanastoa:

Mummolaukku

1980-luvun puolivälissä punktytöt saattoivat käyttää käsilaukkunaan kovaa, mummojen käyttämää, päältä avattavaa pientä laukkua. Tällaisen he olivat joko saaneet iäkkäältä sukulaiseltaan tai ostaneet kirpputorilta.

Lähde: Ritva raippa / TEE-SE-ITSE oma elämäsi



Muistelo

Sehän alkoi jo vuonna 1978 - kouluaikana tuli kuunneltua musiikkia, joka oli aivan erilaista kuin mitä 2 ja 3 vuotta vanhemmat isosiskoni kuuntelivat! Voi että inhosin jo silloin Beatlesia, Jukka Raitasta ja Jamppa Tuomista. Lue lisää

Lamaa Virroilla, Pyhänä Nukkena Tampereella

Olin 13 v. kun värjäsin tukkani mustaksi ja vedin osittaisen irokeesin. Sitten lähti mopo käsistä. Lue lisää

Eppu Normaalin keikkabussi blues

Jossakin Suomen alueella

Ei ollut yksi tai kaksi kertaa kun keikkabussin kanssa oli joitakin ylimääräisiä ohjelmanumeroita. Harvase kerta jouduimme laittamaan ison vadin keikkabussin vuotavan öljypohjan alle. Jouduimme perustamaan ns. vativuorot joissa roudari joutui aina aika ajoin tyhjentämään vadin isoon astiaan. Lue lisää

Punk-henki ei aina näkynyt päälle

Toisen samanlaisen kiltin koulutyttö-kaverin kanssa lintsasimme kirjaston levyosastolle kuuntelemaan Dead Kennedies -levyjä. Lue lisää

Vanha punkkari muistelee...

Savo / Itä- Suomi

Kaksi muistoa tulee mieleen ja molemmat Kiuruvedeltä: Hassisen Kone jossakin kesäfestareilla( joku Kiuruveden pikkukylä kyseessä) joskus 80- luvun alkupuolella, kyllä kolahti ja vuonna -79 Kiuruvesi, Se -yhtye, löi kuin moukari!! Lue lisää

Eput elävänä pohjois-Euroopassa

Eihän me koettu itse olevamme punkkareita vaan ainoastaan tykättiin musiikista ja punkki oli sitä aikaa. Ratsia, Pelle ja Eput olivat rautaa - vaikka samalla digattiin Hurriganesia, Juicea, Hectoria ym Suomirockia. Lue lisää

Kvartetista duoksi

Soitin punkyhtyeessä bassoa Haapavedellä, oliko se 1981 tai 1982. Treenasimme ahkerasti ja metsästimme ensimäistä keikkaa vallan tosissamme. Lue lisää

My Chemical Romance

Olin siskon kanssa menossa katsomaan Ti.3.7.07 My Chemical Romancea Helsingin Jäähalliin. Olimme aivan "katossa",tai ainakin minä! ;) Lue lisää