Karttanavigaatiota varten tarvitset Flashin. Voit ladata sen täältä.


Punk-sanastoa:

Gootti

Usein mielletään punkkiin liittyväksi. Goottimusiikkille on ominaista romanttisuus, dramaattisuus, kuolemaan ja yliluonnolliseen liittyvät aiheet. tyylille ominaista mustaan pukeutuminen ja historiallisten asujen ja korujen arvostus. Gootit arvostavat historiaa ja saatananpalvojien vastaisesti arvostavat hautausmaita.

Lähde: Ritva raippa / TEE-SE-ITSE oma elämäsi



Apulantaa Suomen nuorisolle

Olen syntynyt vuonna 1985, joten oleelliset punk-muistot sijoittuvat 1990-luvun puoliväliin. Se oli sitä aikaa, kun Yhdysvalloista pop punk-aktit Green Day ja Offspring saivat aikaan aallon, joka näkyi täälläkin mm. Juustopäinä. Muistuu mieleen ala-asteen levyraadit, joissa pojat soittivat Klamydiaa ym. räimettä (myös heviä), ja tytöt teinipoppia. Ja tietenkin poikien biisille piti antaa 10, ja tyttöjen biiseille 0. Ja tytöillä sama päinvastoin. Lue lisää

Vieläkin punkkari, vaikka se ei näy

Joskus -78 tai -79 olin parhaan ystäväni kanssa ostarilla. Aiheutettiin kummastusta ja paheksuntaa, kun frendini talutti mua koiransa niitti kaulapannassa pitkin katuja. Meillä kyl oli hauskaa ja mummot pelkäs. =) Lue lisää

änd vii dount keer!!

Tammikuu 1978. Punkiksi kutsuttu vitsaus on alkanut nakerrella Suomen rantoja, näin ainakin Mannerheimin Lasten Suojelu Liitto, Parasta Lapsille r.y ja mm. SKP:n jäsenyhdistykset ovat olleet huomaavinaan. Kaiken pahan alku SEx PIsTols on juuri kietueella Yhdysvalloissa, mistä sen olisi tarkoitus tulla Euroopan keikoille ja mm. Suomeen tammikuun 18. pvä. Lue lisää

Lama/Discharge siitä se lähti

Muistan kun toka luokalla ollessani, vuonna 84-olimme eräiden perheystävien luona uutta vuotta viettämässä, kun kuulin heidän pojaltaan, joka oli siihen aikaan kova punkkari ( tuhatniittiä rotsissa ja puolenmetrin mittanen punainen irokeesi) kuulin eka kertaa punkkia, se oli Dischargen fight back biisi, eka punk biisi mitä olin ikinä kuullu se oli melkoinen kalautus päähän, voiko tämmöstä olla. Lue lisää

Myöhästynyt

Meikäläinen on vuosimallia 86, silti ramones, pelle, pistols, ratsia ja myöhempänä ilmiönä klamydian vanhempi tuotanto jytisee ja lujaa. Lue lisää

Tarviiko näist vittu tietää

Se on kyllä arvostettavaa, että porukat herätetään kuuntelemaan ja olette tehneet kovasti töitä tämän eteen mutta oma hartainen mielipitteni on kuitenkin, että punkista ei tarvitse ymmärtää yhtään mitään. Lue lisää

Killing joke, Riistetyt ym ym

Talvella joskus -84 ehkä lähdettiin kattoon Saarijärvelle Killing joke ja Riistettyjä oli siellä muitakin bändejä ei nyt vaan tuu mieleen. Joka tapauksessa siellä heiluttiin hulluna bändien soittaessa, kun sitten rupes kusettamaan ja lähdin kohti vessaa. Lue lisää

Suomi-Ramoa

Ekat punk-kokemukset sijoittuvat vasta 90-luvun alkuun kun Klamydia oli jo aloitellut ja niitä tuli lp:ieden muodossa haalittua. Sitten amiksessa kuulin Poikia ja Luonteri surffia ja olin myyty, tietty Ne luumäet oli jotenkin tuttuja jo aiemminkin mulle. Tuli käytyy muutamilla keikollakin, luumäet oli vaan jo lopettanu just silloin. Lue lisää