LISTAN MERKKIPAALUJA
Tammikuu 1991: Ensimmäinen Radiomafian lista ilmestyy. Sitä varten kerätään myyntitietoja noin 30:stä musiikin erikoisliikkeestä ja ne koskevat ainoastaan albumeja.
Tammikuu 1994: Radiomafia alkaa koostaa ÄKT:n (Suomen ääni- ja kuvatallennetuottajat ry.) pyynnöstä ja sen auktorisoimana Suomen virallista listaa. Samalla ryhdytään julkaisemaan myös single- ja kokoelmalevyjen tilastoja. Listaliikkeiden määrä kasvoi kertarysäyksellä noin nelinkertaiseksi ja mukaan tulivat monet suuret tavarataloketjut kuten Anttila, Sokos ja Stockmann.
Huhtikuu 1998: Ns. midprice-albumien (normaalia halvemmat hintaluokat) listaa ryhdytään julkaisemaan. Samaan aikaan listaperheeseen liittyy 28 Prisma-ketjun tavarataloa.
Maaliskuu 1999: Rautakirjan 730 R-kioskia tulevat mukaan.
Kesäkuu 1999: Aiemmin vain kymmenestä myydyimmästä levystä koostunut singlelista laajenee Top 20 -listaksi.
LISTAN KOOSTAMISESTA
Suomen viralliselle listalle raportoituu tätä nykyä jo n. 80% maassamme myytävistä äänitteistä. Lista perustuu kaikilta osin listaliikkeiden ilmoittamaan kappalemääräiseen levymyyntiin. Suurin osa informaatiosta saadaan suoraan liikkeiden omista, niiden myyntiä seuraavista tietokonejärjestelmistä.
LISTAN KÄYTTÄJIÄ
Useimmat Suomen virallista listaa julkaisevat sanomalehdet saavat valmiin materiaalin STT:n jakelemana. Lisäksi listaa julkaisevat monet ilmaisjakelulehdet, nuortenlehdet (mm. Suosikki), musiikkilehdet (Soundi, Rumba) ja aikakauslehdet (Apu, Seura).
Ulkomaisista lehdistä mainittakoon Billboard (USA), Music & Media (Hollanti) ja Musikindustrin (Ruotsi).
Muita listan käyttäjiä ovat YLE:n Teksti-TV, monet koti- ja ulkomaiset radioasemat, levy-yhtiöt ja -kaupat sekä ohjelmatoimistot.